Raskausviikko 28 meneillään ja vko 29 alkaa viikonloppuna.
Vielä kotosalla vuodelevossa pötkötellään Jellonan kanssa.
Jellona nimitys vauvalle on tullut jo alusta asti ja tulee vauvan horoskooppimerkistä Leijona, joka laskettuna-aikana on. (Heinäkuun lopussa)
Se päästäänkö me ikinä (täysille)viikoille 40 jääkin sitten nähtäväksi.
Otin tänään nämä kuvat masusta, koska mulla on huomenna aamulla lääkäri.
Ihan se perus kontrolli missä nyt käydään 10 päivän välein.
Mulle nämä lääkärikäynnit tarkoittaa kuitenkin joka kerta pientä jännitystä, siitä pääsenkö enää takas kotiin vai otetaanko mut osastolle vuodelepoon.
Tämä raskaus on vaatinut todella paljon työtä päältä. Liialle pelolle ei ole saanut antaa valtaa, vaan on pitänyt luottaa ja uskoa siihen että kaikki menee hyvin. Riippumatta siitä syntyykö Jellona mikrokeskosena, pikku keskosena, vähän ennenaikaisena vai vasta laskettuna-aikana täysiaikaisena.
Tietyt viikko etapit meillä on ollut alusta asti joihin olemme katseet ja ajatukset kohdannut. Vko 14, vko 24 (keskosuuden raja), vko 30, vko 35. Viikko 35:n jälkeen en usko että viikkoja enää lasketaan. Siinä kohtaa ollaan jo niin hyvillä viikoilla ja ollaan menty jo pahimpien keskosviikkojen yli.
Viikolla 37 otetaan multa tukilangat pois jos sinne asti päästään.
Vko 35 meillä tulee täyteen Juhannuksena. Ja sitä ennen ei olla annettu Jellonalle lupaa syntyä. Saas nähdä kuinka hyvin meitä kuuntelee ;).
En tiedä kaduttaako mua myöhemmin, mutta se on nyt jokatapauksessa myöhäistä. Nimittäin kuvien ottaminen masusta, jota en ole tehnyt.
Nämä tänään ottamani kuvat masusta taisi olla kolmannet kuvat. Ja pelko siitä että jos en huomenna enää pääsisi lääkärin jälkeen kotiin, jäisi loputkin kuvat ottamatta.
Linnean raskaudessa otin joka kuukausi uudet kuvat kasvaneesta masusta kun kuukausi tuli täyteen.
Nyt olen ottanut kuvia kun 3kk:tta tuli täyteen, silloin kun raskaus julkaistiin ja nyt. Raskauden julkaisukuvissa en edes käyttänyt näitä kivoja kuukausi vanerikiekkoja jotka kertovat millä kuulla ollaan.
En tiedä miksi en ole ottanut kuvia. Vaikka täällä kotonahan mulla olisi ollut hyvää aikaa napsasta kuvat joka kuukausi.
Ehkä se on se vuoden takainen trauma jossain mielen sopukoissa jonka takia sitä on nyt suojellut itseään tässä raskaudessa.
No, nyt meinaan kyllä loppuajasta ottaa kuvat aina kun kuukausi tulee täyteen, jos vaan kotona saan vielä olla enkä joudu sairaalaan.
13,5 viikkoa olen ollut kotona, sairaslomalla, vuodelevossa. Joka tarkoittaa myös sitä että kampaamoni on ollut saman verran jo kiinni.
Alkushokki langanlaiton jälkeen kun kaikki ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaisesti ja mut määrättiin vuodelepoon koko loppu raskauden ajaksi, oli hurja.
Ensimmäinen pelko tietenkin liittyi vauvaan. Hän oli ehdottomasti nyt tärkein asia kaikessa. Ja menisi kaikessa edelle, niin nyt raskausaikana kun myöhemminkin tulevaisuudessa.
Mutta olihan se mulle todella iso "järkytys" laittaa kampaamo toistaiseksi kiinni. En ollut siihen varautunut sitten yhtään, koska mulle oli tietenkin sanottu että langanlaitosta tulisi kolmen päivän sairasloma kotona ja neljäntenä päivänä saisin palata normi arkeen ja töihin.
Alkuun tuntui että tämä oli pahin asia mitä yrittäjälle voi tapahtua. Oikea yrittäjän painajainen.
Siltä se tosiaan siinä alkushokissa tuntui jossa muutenkin oli paljon pelkoa ja epävarmuutta.
Mulla juoksisi kaikki yrityksen kulut:
vuokrat, vakuutukset, puhelimet, sähköt, kirjanpidot jne jne jne koko sen ajan kun olen kotona. Menoja yrityksellä on joka kuukaus huomattava summa ja tuloja 0€. Ei kovin hyvä yhtälö. Ja koska jouduin sairaslomalle 6kk ennen äitiysloman alkamista, tulee mulle vielä äitiysloma sairasloman jatkeeksi. Olisin vähintään vuoden kiinni. Toki äitiyslomani aikana voisin käydä silloin tällöin tekemässä joitain tunteja sunnuntaisin, jos jaksaisin ja vauva söisi pullosta ja olisi isänsä kanssa sen muutaman tunnin. Joka varmasti siis olisi kaikille kiva asia, ei sillä. Mutta eipä niillä muutamalla tunnilla kuluja makseta, mutta ehkä saisin muutaman asiakkaan iloiseksi <3.
Mutta tämä ei ollut se suunnitelma mitä olin äitiyslomani ajaksi suunnitellut.
Nyt en kerinnyt etsiä ketään "sijaista", toista kampaajaa kampaamolle.
Siinä alkushokissa meni suunnilleen kaksi viikkoa. Sitten sitä huomasi että raskaus on jatkunut hyvin ja "normaalisti", mitä siinä tilanteessa nyt oli hyvin mahdollista jatkua. Ja se oli kaikista tärkeintä. Muut asiat tulevat sen jälkeen.
Ja sitten siinä jotenkin alkoi miettimään työjuttuja. Jos nyt näin voi sanoa, niin mulla onneksi on mahdollisuus pitää kampaamo itselläni. En joutunut lopettamaan sitä. Kaikilla ei olisi sitä mahdollisuutta. Eli kai mun pitäisi olla vaan nyt kiitollinen.
Mutta sitten toki on se itse tärkein asia, eli asiakkaani.
Kuinka paljon menettäisin asiakkaitani ketä olen vuosia tehnyt. Asiakkaat ovat mulle ihan hurjan tärkeitä. Työ ja asiakkaat ovat aina menneet jopa oman terveyteni edelle. Mikä ei toki saisi niin olla. Mutta kyllä he edelle ovat menneet.
Hetken Samulle panikoin "Mitä jos menetän mun kaikki asiakkaat". Samu:" No et varmasti menetä, olithan sä kolme vuotta sun käsileikkausten ja kuntoutuksen takia aiemminkin pois ja kun palasit töihin ja avasit uuden oman kampaamon, sun listat oli alusta asti täynnä ja todella monet sun vanhat asiakkaat palasi".
Siihen minä: "Mutta jos silti menetän, jos kukaan ei kuitenkaan enää tule takaisin jos olen vuoden pois ja olen turhaan maksanut isoja maksuja liikkeestä"?
Samu: "No en mitenkään usko että niin kävisi, toki varmasti jokusen asiakkaan menetät, mutta en millään usko että kaikkia. Ja jos menettäisit, sitten sä voit halutessasi aloittaa uudestaan. Mitä rahaan tulee, se on vaan rahaa, sinä ja vauva on nyt kuitenkin tärkein".
Onneksi mulla on viisas ja niin ihana mies. Kuka tukee mua jokaikisessä asiassa ja seisoo rinnallani niin myötä- kuin vastamäessä.
Ja onhan Samu varmasti oikeassa. En mitenkään voi uskoa että kaikki asiakkaani katoaisivat. Niinkuin Samu sanoi, varmasti osa ei enää palaa, mutta semmosta se on tällä alalla muutenkin. Uusia myös aina tulee tilalle.
Mutta jos kaikki mun sadat asiakkaat katoavat ja kukaan ei enää palaa, en mä kyllä enää alusta aloita. Siinä kohtaa mä keksin kyllä jotain uutta ja muuta :D. Mutta toivonmukaan tämmöisestä ei ole mitään pelkoa <3. Siihen luotan nyt :)!
Nyt kun kampaamo on tosiaan reilu 13 viikkoa ollut kiinni, totta puhuen en ole stressannut työasioilla yhtään. Jotenkin sitä elämä on opettanut jo aiemminkin kaikkien vastoinkäymisten myötä, että elämää ei voi suunnitella etukäteen. Meidän elämä on ollut kaikkea muuta kuin helppo ja kevyitä askeleita.
Jotenkin sitä on ikävä kyllä jopa vähän tottunut siihen että kaikki, siis kaikki, menee aina vaikeimman kautta.
Kuullostaa aika surulliselta jopa kun sen kirjoittaa paperille, mutta silti en ole antanut asioiden musertaa minua.
Niiden asioiden takia musta on tullut super vahva ihminen ja olen se joka tänä päivänä olen. Ja olen ylpeä siitä. Jalat on niin visusti maassa kuin olla ja voi, pää välillä tosin käy pilvissä :D, tiedän mitä haluan elämältä ja en siedä yhtään asioita (tai ihmisiä) elämääni jotka eivät ole minulle hyväksi.
Voin aidosti ja rehellisesti sanoa olevani todella onnellinen vaikka elämäni ei tälläkään hetkellä helppoa ole.
No mutta. Mitä vointiini tällä hetkellä tulee. Kärsin tietyistä päivittäisistä säryistä alapäässäni. Olen kärsinyt niistä jo langanlaiton jälkeisestä päivästä lähtien. Lääkäri epäili että yksi ompeleista olisi kiinni hermossa joka särkyä aiheuttaa. Oikealla kyljellä makaaminen on ainut asento jossa yleensä olen kivuton. Enkä halua valittaa siitä tai mistään muustakaan. Kunhan vauvalla on kaikki hyvin, mä kyllä kestän. Vauvan eteen olen valmis tekemään kaikkeni ja sen myös teen. Ja niin kauan kun saan olla kotona, olen todella onnellinen. Se päivä varmasti on edessä kun mut osastolle sairaalaan otetaan, mutta toivon ettei se päivä ihan vielä edessä olisi. Mutta jos on, sekin alkushokki varmasti hetken päästä ohi menee ja tulee hyväksyminen asiaan.
Ajattelin nyt kertoa syvemmin mitä kaikkia ajatuksia ja seurauksia tämä äkillinen sairaslomani on aiheuttanut.
Kaikki asiat kyllä aina järjestyy vaikka aina ei siltä tuntuisikaan.
Minä kuittaan tekstini hymyllä suin, täältä sängynpohjalta, oikealta kyljeltä ;).
Kaikki on nyt hyvin, ja se riittää <3. Huomenna aamulla mennään lääkäriin kontrolliin ja toivotaan että kotiin vielä pääsen, mutta jos en pääse, sitten se on niin.
Tiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti