sunnuntai 21. toukokuuta 2023

Bugaboo fox 5 midnight black















Tilattiin vajaa kuukausi sitten vaunut, turvaistuin & telakka, kylpyamme, sekä jotain pientä "tilpehööriä" kuten hyttysverkko vaunuihin, adapterit vaunuihin turvaistuinta varten, kapalopussi / unipussi, sekä pieni laukku vaunujen työntöaisaan. 

Arvioitu toimitusaika tavaroilla oli Juhannusviikolla, kahdeksan viikkoa tilauksesta, mutta ne tulikin lähes viisi viikkoa etuajassa. 

No sehän ei meitä haitannut. Mikäli tämä Leijonan poikanen meinaa ennen laskettua-aikaa maailmaan tulla, ollaan keritty tutustumaan miten kaikki toimii :). 



Aloitetaan vaunuista, mihin päädyttiin. 


Me päädyttiin Bugaboon Fox 5, midnight Black, eli koko mustaan. Myös vaunujen runko on musta. 

Eli vaunu tuli koko mustana, myös mustalla kuomulla. 


Luonnonvalkoinen kuomu ja aurinkovarjo me ostettiin jo vuosi sitten kun Linneaa vielä odotimme. Olimme siis silloin jo tykästyneet näihin Bugaboon vaunuihin, tosin vuosi sitten malli oli vielä Fox 3 kun tänä keväänä se kolmonen jäi pois ja tilalle tuli Fox 5. Fox 5:ssä on muutama uusi ominaisuus mitä kolmosessa ei ollut, mm. työntöaisan pituutta  saa säädettyä. 

Kuomumalli pysyi kuitenkin samana ja näin ollen tämä viime vuonna ostamamme vaalea kuomu käy myös tähän vitoseen. Itseasiassa kuomu taisi olla Fox 2:n aikainen väri sillä me ostimme kuomun ja aurinkovarjon alekorista. 

Värejä oli tänä vuonna myös tullut lisää. Mm. Todella kaunis oliivinvihreä johon myös tykästyttiin, mutta pysyttiin alustavassa suunnitelmassa ja ostettiin mustat. Kesällä kuitenkin tuo vaalea kuomu on aika kiva, ehkäpä vaunut ei kuumennu niin paljon nyt, ainakaan toivonmukaan :). Syksyllä on sitten kiva vaihtaa musta kuomu vaunuihin. 

Vaunukopan lisäksi settiin kuuluu istuin-/ratas osa, mutta se on meillä vielä paketissa ja pääsee käyttöön vasta varmaan ensi keväänä kun vauva on isompi. Se on myös musta ja saman vaalean kuomun pystyy myös rattaissa kuomuna käyttämään. 


Nämä vaunut menevät erittäin pieneen tilaan vaunukopan ansiosta joka menee aivan littanaksi.

Vaunujen runkoon ostimme adapterit jolla saamme nyt myös laitettua ostamamme auton turvaistuimen kiinni vaunujen runkoon. Se helpottaa varmasti suuresti arkea ja esim. kauppareissuja. Jos vauva nukkuu ei häntä tarvitse herättää ja siirtää vaunuihin vaan voi ottaa turvaistuimen ja napsauttaa sen vaan kiinni vaunujen ratasosaan. 


Samu kävi jo eilen kokeilemassa miten vaunut mahtuvat nykyiseen autoomme ja tulimme siihen tulokseen että mahtuu kyllä ja lisäksi pari kassia, mutta ei sen enempää. 
Jos ja kun meinataan tehdä ensi vuonna kunnon mökkireissuja, joskus käymme siskoni Taijan luona Ruotsissa, kotimaan- ja Ahvenanmaan matkailua jne., tarvitsemme kyllä varmasti isomman auton. Mutta kyllä me varmaan vuoden verran nykyisellä autolla pärjäämme. 



Vaunut ovat todella kevyet työntää ja ne saa yhdellä kädellä kasaan erittäin helposti. 


Mitä vaunujen säilytykseen tulee, tulee ne olemaan aika varmasti tuossa eteisessä. 
"Sopu sijaa antaa" on ollut nyt kovassa käytössä kun ollaan tätä kotia lapsiperheelle sopivaksi yritetty muuttaa :D. 


Joku kuramatto täytyy vaunujen alle hankkia ja varmaan siinä samassa uusia samanlaiseen kuramattoon myös tuo eteisen nykyinen ikivanha kuramatto joka ei enää edes pesulla puhtaaksi tule. 
Eipä mene enää sisustus edelle vaan käytännöllisyys jatkossa tässä huushollissa :). No ehkä tuo oli vähän karkeasti sanottu, ei me sisustuksen takia tätä kotia olla rakennettu vaan ihan semmoiseksi missä itse viihdytään. Ymmärsitte ehkä kuitenkin pointtini ;). 




Ihanaa sunnuntaita. Vanhempani ovat tulossa meille iltapäivällä kahville ja päivä menee muuten rennosti tuttuun tapaan kotona :). 






Tiina





Facebook
Instagram













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti