tiistai 31. elokuuta 2021

Ongelmia kesäkeittiön kanssa ja uuniperunoita





















Kaikki meidän kesäkeittiö projektissa ei ole mennyt putkeen. 


Ensimmäinen tilaus joka tehtiin koko Kesäkeittiötä varten oli ovi- ja ikkunatilaus. 


Tilasimme ovet ja ikkunat NETRAUDASTA 13.6.2021.

Tilaus on tällöin vastaanotettu ja me saatu siitä tilausvahvistus. 


Saimme tilausvahvistuksen kanssa ilmoituksen milloin ikkunat ja ovet saapuvat. 

Muutama viikko myöhemmin saimme ilmoituksen, että tilauksen saapuminen tulee viivästymään kahdella viikolla. 


No, totesimme tässä kohtaa, että koska tilaus viivästyy, täytyy meidän sitten toisella lomallamme, eli tällä lomalla mitä nyt vielä vietetään tämän viikon loppuun asti, tulla mökille rakentamaan ja asentamaan tällöin ikkunat ovet.

Eihän tälle voisi mitään. 

Eipä tarvitse edes miettiä tekisimmekö toisella lomallamme jotain muuta kun rakentamista... 

Täytyy vain ajatella positiivisesti, että onneksi meillä on se loma, jotta saadaan ikkunat ja ovet asennettua. Ja rakennus valmiiksi ennen syksyä ja talven tuloa jolloin meillä ei olisi enää samalla tavalla aikaa ja mahdollisuuksia sitä tehdä. 


No. 

Täällä ollaan mökillä 1,5 viikkoa odoteltu ikkunoita ja ovia, joiden oli määrä saapua jo ennen meidän loman alkamista!! 

Tilaus oli jo loman alkaessamme myöhässä. 

Yritimme selvittää missä tilauksemme viipyy NETRAUDASTA, jonka asiakaspalvelu, voisiko sanoa, ei kyllä nyt kovin asiakasystävällinen ole. 

Vastaus meille heiltä:

"Hei, kiitos viestistäsi, yhteydenottopyyntösi on vastaanotettu. Asiakaspalvelumme on tällä hetkellä pahasti ruuhkautunut ja viestin vastaanottoaika on pahimmillaan kaksi viikkoa". 

KAKSI VIIKKOA. 

Pelkästään että joku kerkiää lukea meidän viestin. Silloinhan meidän loma on jo ohi. 

Ei ei. 

Niinpä niin. 

Nytkö odotetaan kaksi viikkoa vielä lisää, että joku lukee viestin? 

Otamme yhteyttä puhelimitse NETRAUTAAN josta saamme vastauksen "selvitellään asiaa". 

Kukaan siellä ei vaan osannut auttaa, kukaan ei tiennyt missä meidän tilaus on vaikka seurantakoodin mukaan se on tullut Ruotsista Suomeen, Turkuun viime viikon keskiviikkona (25.8) MYÖHÄSSÄ.


Eilen soitimme taas heti aamusta ja sanoimme että meidän olisi saatava ikkunat ja ovet tähän, tiistai päivään mennessä. 

Että olemme sitä varten nyt täällä lomalla, jotta voimme ne asentaa. Että niiden piti olla täällä jo yli kaksi viikkoa sitten!! 

Argh! 

He lupasivat taas selvittää. 

Äsken saimme puhelun, että meidän tavarat on hävinnyt. He vaan eivät tiedä missä ne ovat. DHL on tässä toimittaja jonka ne on määrä meille tuoda, mutta kukaan ei nyt tiedä missä ne ovat. 

Ovatko ne satamassa, onko DHL ne jo hakenut jne.?? 

Sen me tiedämme, että Suomeen ne on viime viikon keskiviikkona tulleet. Myöhässä. 

Mutta mitään muuta emme tiedä. 

Eikä tiedä NETRAUTAKAAN! 

Kukaan ei tiedä missä ne on. 


Tilannehan on nyt se, että me olemme täällä 1,5 viikkoa niitä odottaneet. 

Ei voitu edes miettiä mitään reissua koska meidän olisi saatava tämä kesäkeittiö projekti nyt loman aikana kuntoon koska sitten alkaa työt ja syksy ja talvi on edessä. 

Siskoni Taija pyysi meitä monta kertaa Ruotsiin heidän luokseen tällä lomalla. Emme ole nähneet kolmeen vuoteen, mutta jouduin vastaamaan heille, että emme voi tulla kun meidän täytyy mennä mökille asentamaan ikkunat ja ovet! Se täytyy nyt saada kuntoon kun on myöhästynyt jo projekti sen tilauksen takia. 

Olisimme niin mielellään matkustaneet Taijan perheen luokse Ruotsiin. 



Me joudutaan lähteä tänään kotiin koska huomisesta eteenpäin meillä on sunnuntaihin asti sovittuja menoja Helsingissä. 


Ikkunoita ja ovia ei ole asennettu. 

Emmekä yhtään tiedä milloin ne tulee tai milloin ne keritään sitten asentamaan. 


Miten meni niinkuin NETRAUDAN mielestä tämä juttu? 


Näin asiakkaan näkökulmasta E R I T T Ä I N huonosti!! 



Meitä ottaa aivan älyttömästi tämä päähän. 

Tässä tilauksessa ja toimituksessa on mennyt kyllä ihan kaikki pieleen alusta asti. 


En halua edes miettiä sitä jos olisimme tilanneet asennustyön ulkopuoliselta firmalta. Että oltaisi sovittu jonkun yksityisen henkilön kanssa työstä, joka perutaankin viime hetkellä jne. Kenties maksetaan tupla korvaus asentajalle / yritykselle , koska eihän se olisi hänen vikansa jos työtä ei olisikaan voinut tehdä sen takia ettei tilaus ollutkaan saapunut sovittuna aikana perille. 



Ja nyt se myös pilasi sen, että me olisimme voineet matkustaa Ruotsiin tai tehdä jotain muuta kun odottaa täällä joka päivä josko tilaus saapuu ja selvitellä sitä. 


Mä olen jakanut teille lukuisia vinkkejä ja suositellut teille lukuisia tuotteita ja firmoja. Ilman mitään yhteistyö juttuja. 

En sano ettäkö NETRAUTA olisi huono yritys, mutta tällä kertaa kaikki meni niin puihin heidän kanssaan, että haluan myös antaa tästä julkisen palautteen heille. 

(Lähetän myös tämän s-postilla heille)! 

Jotta he pyrkisivät jatkossa palvelemaan asiakkaita paremmin! 


Nyt vähän kiukuttaa! 


Ps. Täällä ohje uuniperunoihin.




Tiina



Facebook

Instagram 






maanantai 30. elokuuta 2021

Omenasipsit










Moni on joskus ostanut kuivattuja omenoita eli nykyaikaisemmin sanottuna omenasipsejä, kaupasta tai leffateatterista niinkuin itse monesti.


Nämä omenasipsit on myös erittäin helppo valmistaa itse!


Tarvitset vain omenoita, omenaporan, leivinpaperia, uunin ja jos haluaa maustaa niitä, kanelia vielä lisäksi.


Et muuta. 



OMENASIPSIT


Pese omenat, poista omenan keskusta omenaporalla ja leikkaa ohuita viipaleita. 

Omenoita ei kuorita! 

Aseta viipaleet pellille ja paista 100 asteessa n. 2h. 

Käännä tunnin jälkeen viipaleet toisinpäin ja laita ne takaisin uuniin. Jatka paistamista vielä toinen tunti. 

Kokeile omenien kypsyyttä, eli rapsakkuutta. Jos ovat vielä ihan pehmeitä, jatka paistamista kunnes ovat rapsakampia, mutta ei ruskeita. 

Omenat saa olla uunista tullessaan vielä hieman "nahkean" tuntuisia, mutta ei liian pehmeitä. 

Anna hetki jäähtyä ja laita lasipurkkiin. 


Liian ohueksi leikatut viipaleet palaa helposti ja niistä tulee ruskeita nopeasti. Ja taas liian paksut viipaleet voivat tarvita uunissa aikaa neljäkin tuntia. 


Mun neuvo on tehdä ensin yksi pellillinen. Kun olet sen tehnyt, huomaat mikä on sopiva aika sinun uunissasi sinun leikkaamille viipaleille :). 

Itse paistoin kaksi pellillistä samaan aikaan. Kiertoilmauunissa voi varmasti laittaa kolmekin peltiä samaan aikaan. 


Tuossa purkissa on 8-10 omenaa, eli ne menee pieneen tilaan kuivattuna. 



Viipaleet voi myös tehdä mandoliinia apuna käyttäen jos semmoinen löytyy. 

Meillä olisi kotona ollut hyvä Tupperwaren mandoliini, mutta en tajunnut ottaa sitä mukaan mökille. 


Myös ns. "sienikuivurissa" voi omenat kuivattaa. 

Sitä ei itseltä löydy joten sen ajoista en osaa sanoa :). 


Nämä varmasti jakaa mielipiteitä, osa tykkää ja osa ei, niinkuin kaikessa :).


Itse en maustanut omenaviipaleita tällä kertaa, mutta kaneli sopii niihin erittäin hyvin. Ripottele vaan kanelia pinnalle ennen uuniin laittoa jos haluat niihin enemmän makua.


Helppoa ja terveellistä <3.




Tiina



Facebook

Instagram 




lauantai 28. elokuuta 2021

Omenahilloja & piirakkaa























Omenateatteri käynnissä mökillä!


Kaneli-omena hilloa, 

Vanilja-omena hilloa, 

Vanilja-omena marmeladia 


Sekä 


Vanilja-mascarpone omenapiirakkaa. 



Omanamarmeladi oli täysin vahinko jos näin voi sanoa. 

Mun oli tarkoitus tehdä resepti kaksinkertaisena, ja tajusin kun hilloa purkitin että laitoin muuten kaikkea muuta tuplamäärän paitsi itse omenaa. 

Eli sokeria nyt lähinnä tässä ensimmäisessä satsissa on ihan älyttömästi! 

Hupsista. 

Tekevälle sattuu :D. 


No kun se oli jäähtynyt ja lusikalla kokeilin sekä koostumusta, että maistoin makua, sehän oli ihan marmeladia.

Tuskin marmeladia oikeasti näin tehdään, mutta minäpä nyt vahingossa sitä tein :D.



Tämä resepti on vanha, millä olen vuosia omenahillot tehnyt. Ja tämä on kyllä ihan hitti sekä oman perheen keskuudessa, että vieraiden. Aina on reseptiä saanut jakaa jos tätä on vieraille tarjonnut :). 

Yhtenä syksynä mulla oli jotain eri omenoita ja silloin hillo oli eri makuinen. Eli toki omenalajike vaikuttaa myös makuun! 


Suurin työ on omenoiden kuorimisessa ja pieneksi pilkkomisessa. Muuten hillo valmistuu melko nopeasti. 



OMENAHILLO


1 kg omenoita kuorittuna ja pieneksi paloiteltuja paloja

1 dl vettä

1 vaniljatanko / kanelitankoja

500g hillosokeria



Eli tarvitset kilon putsattua omenaa! Ennen kuorimista ja putsausta määrä on huomattavan paljon enemmän.


Laita omenat, vesi ja vaniljatanko (tai kanelitangot) kattilaan ja keitä n. 10 minuuttia välillä sekoittaen.

Lisää hillosokeri ja keitä vielä 5-10 minuuttia. Muista sekoitella välillä!

Poista vaniljatanko. 

Mikäli pinnalle tuli vaahtoa, ota se lusikalla pois. 

Kaada hillo kuumiin lasipurkkeihin (itse käytän kiehuvan kuuman veden purkeissa ennen hillon laittamista) ja sulje kansi heti.

Jäähdytä ja laita sen jälkeen jääkaappiin. 


Itse tein kolme kertaa nyt tuon määrän tällä kertaa. 

Eli yhdestä satsista tulee kolme tuollaista lasipurkillista. 

Purkit olen aikoinaan ostanut Ikeasta.


Osan hilloista tein vaniljatangon kanssa ja osan kanelitankojen. Pussissa oli viisi kanelitankoa ja laitoin ne kaikki.


Hyvän omenasoseen ohjeeni löydät TÄÄLTÄ.



 Vanilja-Mascarpone omenapiirakka on Kinuskikissan ohje.

Sillä reseptillä olen leiponut vuosia ja aina onnistuu! 

Ulkonäkö piirakalla on ennen paistamista kauniimpi mitä uunista tulon jälkeen, mutta maku on taivaallinen. Todella helppo, nopea ja hyvä resepti. 


Kokeiltiin ensimmäistä kertaa paistaa piirakka grillissä ja Kamado Joe ei pettänyt tälläkään kertaa. 


Huomenna mun on tarkoitus tehdä vielä omenasipsejä :). 


Eli Omenateatteria vielä huomenna luvassa. 




Tiina



Facebook

Instagram






torstai 26. elokuuta 2021

Lomakuulumisia













Meillä alkoi loma viikko sitten, viime viikon perjantaina. 

Silloin mulla ei ollut loma fiilistä yhtään. Pikemminkin "tatti otsassa" :D.


Kyllä vain, olin aivan super, super väsynyt ja ehkä myös aavistuksen tympääntynyt ajatukseen:

"vesisateessako nyt sitten ollaan vaan mökillä pari viikkoa"?


Niin paljon kun meidän mökkiä rakastankin, olisin jo niin paljon kaivannut johonkin etelän lämpöön. 

En niinkään sen lämmön takia koska meillä oli tänä kesänä aivan mahtava kesä Suomessa, suorastaan kuuma intiaani kesä, vaan enemmänkin maiseman vaihdoksen takia.


Tuntui että mökin sekä kodin nurkat alkoivat jo tulla silmille ja kaipasin kunnolla vaihtelua. 


Samaa aikaa kuitenkin tiesin hyvin sen että kesäkeittiötä olisi jatkettava niin kauan kun se saadaan sateelta suojaan ennen talvea.


Mulla oli ehkä semmonen "itku, potku, kiukku olo".

Tiedättekö tunteen?


Järki sanoi että mökille on mentävä ja vielä ei matkalle lähdetä, mutta tunne olisi halunnut ulkomaille.


No, kuitenkin siis viime lauantaina tultiin mökille.


Ruukin classic kattopellit tulivat ja Samu isäni kanssa ahersivat sitä mm.

Mä kirjaimellisesti "upposin" hyvän kirjan kanssa sohvannurkkaan jossa huomasin yhtäkkiä että olin tehnyt tätä samaa neljä päivää putkeen, neljä! 

Toki siinä tuli muutakin tehtyä, mutta uppouduin täysin kirjan syövereihin ja siinä samassa annoin kropan levätä. 


Nyt kun tätä asiaa mietin, niin se tuli selkeästi aivan todella tarpeeseen. 

Kirja, (pää)mökin hiljaisuus, ainoastaan takkatuli piti ääntä ja koirat oli mun seurana koska muut, äitini, Samu ja isäni oli kesäkeittiön kimpussa tai pihalla.


Siis tämä oli sitä mitä mä oikeasti tarvitsin!


Eilen käytiin kotona sen verran yhden yön ajan, että käytiin pesemässä pari koneellista pyykkiä sekä ruokakaupassa hakemassa kaappeihin täydennystä.

Tänään tultiin mökille takaisin. 


Tänään tuntui aamulla siltä, että nyt olen virkeämpi kuin moneen viikkoon. Sain hoidettua samalla kotona ollessa muutaman rästiasian jotka on odottanut muutaman viikon hoitamista. 


Samu totesi mulle autossa mökille: 

"Nyt vaan luet niitä kirjoja siellä sohvannurkassa vielä lisää niin sitten olet taas tosi energinen" :D.

Voi Samu, ihana <3.

Kyllähän hänkin toki huomasi mun väsymyksen ennen lomaa. 


Ensimmäinen kirja on aivan juuri luettu ja toinen kirja odottaa jo lukemista. 


En tiennyt olevani lukuloman tarpeessa, mutta taisinkin tosiaan olla juurikin sitä vailla.

Aikaa itselle ja joskus vaan aikaa olemiselle! 

Mä olen siinä   e r i t t ä i n   huono! 


Tässä viikon aikana kun sitä on ollut aikaa rauhoittua, sitä on tullut taas mietittyä omaa työtä ja arkea. Miten siitä saisi tehtyä semmoisen, ettei se veisi kaikkea aikaa ja energiaa. 

Koska mikäänhän ei muutu, jos mitään ei muuta! 


Vaikka energiaa selkeästi nyt saankin, olen varmasti hyvin pian samassa tilanteessa jos kaikki jatkuu loman jälkeen samalla tavalla. 

Sitä on tullut nyt näinä päivinä mietittyä myös sitä onko mun nykyinen työ se mitä haluan aina tehdä?!


Ja nyt moni asiakkaani kuka blogiani lukee, ei huolta ja hätää, en ole lopettamassa ;).

JOTEN NO PANIK <3!! 


Ehkä se on ihan normaalia silti välillä näitä miettiä? 

Mikä musta tulee isona? 


Mutta jotta jaksaisin omassa työssäni, jotain mun on tehtävä ilta-aikojen suhteen. En jaksa enkä halua olla niin paljon iltaisin töissä. 


Oman itsensä kuuntelu on ihan äärettömän tärkeätä. 

Ja se on kyllä ainakin itselle aika hitsin vaikeaa. 

Tai että sen eteen tekisi jotain, eikä vaan ihmettelisi ääneen että "oon aivan poikki" kun tuntuu ettei elämässä jää aikaa muuhun kun työhön. 


Täältä alamökistä, "meidän" mökistä tätä nyt kirjoittelen. Tukka nutturalla & villasukat jalassa (toki myös jalassa trikoot ja päällä neulekin ;) ). Takassa on tuli ja Samu on lämmittämässä juuri saunaa. 


Tässä ja nyt on niin älyttömän hyvä olla. Tuntuu että ensimmäistä kertaa viikkoihin kello seitsemän aikaa illalla en ole valmis nukkumaan. Koska olen paljon pirteämpi. 



Toin kotoota hillopurkit mukanani. Meillä on omenoita täällä ihan älyttömän paljon, joten vaikka uusi kirja mua kutsuukin lukemaan, on mulla edessä omenateatteri. 

Omenapiirakkaa ja hilloja meinaan alkaa huomenna tekemään. 


Toistan nyt vähän itseäni, mutta muistakaa tekin kuunnella teidän jaksamista! 

Ja jos tuntuu että jokin asia ei toimi, ne harvemmin itsestään muuttuu <3.




Tiina




Facebook

Instagram






lauantai 21. elokuuta 2021

Valmisruoka vinkki












Kun sun matkakuume on edennyt vaiheeseen "mahdoton", löydät itsesi kaupassa jo Finnairin hyllyltä.

Lähestulkoon hyllystä ! 


Epätoivoista :D ?! 


Pari purkkia sitä Finnairin "kuuluisaa" mustikkamehua sekä valmisruuat kainaloon.



Olisihan se ollut Ihanaa nauttia näistä aterioista sinisillä siivillä pilvien päällä, mutta nyt näin, kotosalla...


Siis mulla ei ole varmasti ollut ikinä näin kova ikävä matkustamiseen kuin nyt. 


Oltiin eilen ystäväni Annikan perheen luona viettämässä iltaa ja Annika kysyi mihin haluaisin ensimmäisenä matkustaa? 

Kyllä se olisi varmaan Kreikka jos vuodenaika matkustamiselle olisi kevät. 


<3


Mökille juuri tultiin ja lämmitetään mökkiä. Vettä sataa aivan kaatamalla ja villasukatkaan ei nyt tunnu lämmittävän kylmiä varpaita :D. 

Melkoisen kolea sää sanoisinko näin elokuuksi! 

Ei ehkä nyt tunnu kovin KESÄlomalta. 

En väitä etteikö takkatuli mökillä olisi ihana kera hyvän kirjan ja sateenropinan, mutta kyllä mä silti olisin nyt mielummin matkustanut johonkin lämpöön :D. 


Koitan nyt saada ajatukset ja mielen vaan hyväksymään tämän, että vielä meidän perhe ei matkusta ulkomaille. 


Jospa ensi keväänä (toiveikkaana) !! 



Siihen asti täytyy välillä hakea Cittarista Finnairin aterioita ja mustikkamehua, hehee ;). 


Nyt täytyy kyllä sanoa, että nämä olivat ihan oikeasti meidän makunystyröille oikein hyvät ruuat valmisruuiksi. 

Ei kyllä jää varmasti viimeiseksi kerraksi tämä valmisruokakokeilu. 



Taste of Finnair -aterioista ja jälleenmyyjistä lisätietoa TÄÄLTÄ.




Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!




Tiina




Facebook

Instagram