sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Viikonloppua



















Lunta on riittänyt ja vielä sitä meillä sataa lisää!


Tänään ollaan kaivettu kummankin auto esiin lumipeitteestä jonka jälkeen käytiin vielä työpaikallani kolaamassa autopaikkani jotta huomenna pääsen töihin.

Ei olisi kyllä ollut mitään toivoa ilman tämän päivän kunnon lumitöitä. 

No, täytyy myöntää, että minä en kahta lapiollista enempää lumitöitä tehnyt, vaan Samu kyllä saa kunnian koko tästä aherruksesta. 

Lumi oli niin painavaa ja sitä oli PALJON, ja mun kädet ei vaan sitä kestä. 

Saan kuitenkin olla kiitollinen siitä miten hyvässä kunnossa käteni ovat ja onneksi Samu ymmärtää tämän täysin ja tekee aina nykyään meidän lumityöt. 

<3


Tänään herättyämme ja ulkoiltuamme Iineksen kanssa, aloin vispipuuron tekoon. Pitkästä aikaa! 

Niin hyvää tuo kun laitan puolet marjojen määrästä puolukkaa ja puolet vadelmaa. Vispipuuron teen aina muuten samalla ohjeella, ainoastaan marjoissa vaihtelen puolukan sekä puolukan ja vadelman yhdistelmässä.

Tässä vielä vispipuuroni ohje.

Suosittelen kokeilemaan tuota vadelmaa mukaan mikäli et ole sitä koskaan kokeillut. Marjojen määrä on sama, riippumatta mitä marjoja käytät :).


Vispipuuro saa ihanaa jälkiruokamaista vaihtelua kun maidon sijasta laittaa vaniljakastiketta. 

Tällä kertaa ostettiin tuota paksumpaa vaniljakastiketta, mutta myös se notkeampi versio käy oikein hyvin. 


Lounaaksi meillä oli pinaattikeittoa jonka kylkeen nappasin eilen Ikean reissulta tuota Ihanaa leipää.

Sitäkin kannattaa kokeilla :).

Samasta leivästä löytyy myös sämpyläversiot. 


Nuo kassit mistä edellisessä jutussa kerroin mitkä eilen Ikeasta ostin. Miten onnelliseksi kahden euron kassi voikaan ihmisen tehdä :D. Nuo tulee helpottamaan meidän pyykkihuoltoa paljon ilman että ne pistää liikaa silmiin. Kyllä voi nähtävästi kestokassikin olla kaunis ja ilahduttaa käyttäjäänsä :). 


Mä luulin että päästään jo autokaupoille mun seuraavasta autosta, mutta autosta johon oltiin päätymässä, ilmenikin meille huono asia liittyen webaston käyttöön. 

Joten, nyt tuli pieni tänka på ja joudutaan sittenkin vielä katsoa muitakin vaihtoehtoja. 


Tämmöistä tänne, eipä mitään tämän ihmeempää :). 


Rauhallista iltaa, 



Tiina



Facebook

Instagram








Kahden euron vinkki









Ikean sini-keltainen kassi on varmasti lähes kaikille tuttu ja kokonsa puolesta myös monessa perheessä käytössä arkisissa asioissa. 


Joku kantaa siinä mökille tai veneelle tavarat, toinen käyttää pyykkikassina, yksi varastossa tai autotallissa tavaroiden säilytyksessä. 


Käyttötarkoituksia tällä kassilla on varmasti paljon. 


Näin esteetikkona, tuo sini-keltainen vaan hyppää aina omiin silmiin, oli se sitten itsellä missä käytössä vaan. 



Käytiin eilen Ikeassa ostamassa yhtä syntymäpäivälahjaa ja ohimennen huomasin että tästä ikonisesta sini-keltaisesta kassista on tullut myyntiin Beige versio musta-valkoisilla kantokahvoilla. 

Tämä Görsnygg kassi, hintaa 1,99€ kpl, oli todella iloinen uutuus itselle. 


Kotiutettiin näitä kasseja kaksin kappalein ja nämä pääsevät meillä nyt pyykkikasseiksi Gauharin kassin lisäksi


Meillä pyykkihuolto hoituu kerran viikossa naapuritalossa ja lajittelen pestävät pyykit jo kotona valmiiksi ennen pesua. Värien sekä lämpötilan mukaan. 


Gauharin pellavaisen kassin lisäksi, 

(joka on myös ihan saman kokoinen sekä mallinen kun tämä Ikean kassi) on meillä ollut pyykkikassina tähän asti myös kaksi isoa muovikassia, jotka olivat jo parhaat päivät nähnyt. 

Nämä Ikean kassit olivat siis meille todella hyvä lisä pyykkihuoltoa varten. 



Kassien väritys kokonaisuudessaan on todella kaunis eikä tuo kahden euron hinta päätä huimaa. 


Tässä vinkkinä siis myös teille, jos jollain tarvetta kauniille isolle kassille säilytykseen tms. 




Tiina



Facebook

Insragram








sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Enjoy the little things
































Enjoy the little things - tämä on niin kliseinen lause, mutta niin totta!


Kun pieniä asioista oppii elämässä arvostamaan, tuntuu elämä paljon ihananammalta.


On se sitten aurinkoinen kävely ulkona tai kupponen lempi teetä. 


Mulla oli tällä viikolla hiljainen työviikko usean sairastapauksen vuoksi ja sain nauttia pitkästä viikonlopusta. 


Tämä oli itseasiassa aika Ihanaa vaihtelua, koska monesti saan hiki otsalla "juosta" työpäivät.

Perjantaina mulla oli lääkäri keskustassa ja saatiin parkkipaikka Bulevardilta Ruttopuiston vierestä ja ai että miten kauniita taloja keskustassa on paljon.

Linnut lauloi jo niin keväisesti!


Ollaan käyty parikin kertaa vanhemmillani "kahvilla", mutta muuten ollaan hyvin pitkälti oltu kotosalla.

Ihan kokonaan ei missään nimessä aiota linnoittautua kotiin tämän hetkisten Korona lukujen takia, mutta kyllä sitä vähän miettii onko mikäkin asia nyt tarpeellista ja minkä verran sitä ihmismassoissa haluaa liikkua.


Käytiin koeajamassa muutamaa hybridiautoa ja mahdollisesti ollaan päätetty mikä auto mulle (meille, mutta minä ajan sillä työajot) seuraavaksi tulee. Kaksi kolmesta vakuutti meidät kummatkin ja nyt vaan päätetään mikä on se mikä tilataan. Koronan takia autojen toimitusajatkin ovat nyt hurjan pitkiä, lähemmäs vuoden, joten saan vielä tovin uutta autoa odotella siinä kohtaa kun päätös autosta on tehty.


En ollut ikinä ajanut hybridiä ja pakko sanoa että   i h a n   paras auto ikinä ajaa. Empä olisi uskonut jos ihan rehellinen olen. Olen tykännyt että autossa saa voima tuntua, mutta tämä hybridi kyllä vakuutti mut puolelleen täysin :). 

Kyllä voi auton ajaminen olla helppoa kun juurikaan jarrua ei tarvitse käyttää ollenkaan. 

"Yhdellä jalalla ajamista"!


Sain neljän vuoden odotuksen jälkeen työpaikallani oman tolpallisen autopaikan johon vaihdetaan vaan tolppa latausta varten kun tarvis on. Kotona meillä ei ole tällä hetkellä lataus mahdollisuutta, mutta työpaikan lisäksi tänä päivänä kauppojen parkkipaikoilla on hyvin lataus paikkoja mitkä vielä tänä päivänä muutenkin on yleensä hyvin tyhjiä, eli helpottuu ainakin toistaiseksi myös tyhjän paikan löytyminen kauppareissuilla :).


Vuoden loppuun asti tosin varmasti joudun vielä nykyisellä bensa autollani ajamaan :).



Kuvasin teille myös yhden ihan super helpon ja hyvän Kookos-kanan reseptin.


Tiinan Kookos-kana


Kanaa iso paketti

2 pkt Santa Maria Rich kookos kermaa

2-3 rkl kanafondia

Suolaa & pippuria

Voita paistamiseen



Kypsennä kanat voissa. Kun kanat ovat kypsiä lisää fondi sekä sen jälkeen kookoskerma. Mausta suolalla ja pippurilla. 

Huuhtele Jasmiini riisi ennen keittämistä! 

Super helppoa, nopeaa ja maukasta. 

Suosittelen kokeilemaan! 


Jasmiini riisi on ehdottomasti oma lempparini riiseistä.



Aamiaiseksi kupponen Lontoosta tuotua teetä sekä hunajaa. 

Enjoy the little things <3.



Ensi viikon työkalenteri näyttää tällä hetkellä hyvin täydeltä, mutta se voi muuttua vielä moneen kertaan sairastapausten vuoksi. 

Tämmöistä tämä varmasti tulee olemaan nyt toistaiseksi. 


Me olemme toistaiseksi pysyneet itse terveinä! 


Mukavaa sunnuntaita! 




Tiina



Facebook

Instagram






sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Kuin pysähtynyt aika



























Joulu on korjattu pois ja koti tuntuu ihanan raikkaalta kaiken joulukoristelun jälkeen. 
Niin paljon kun joulua rakastankin, on tämä raikas tuulahdus tervetullut. 


En tiedä onko muilla samanlaisia tuntemuksia, mutta itselläni on semmoinen olo kuin aika olisi pysähtynyt. 

Kun eläisimme aikaa jolloin emme uskalla / voi / halua, tehdä mitään siirtoja tai muutoksia elämässä oikein mihinkään suuntaan. 


Itsellä tähän kaikkeen liittyy vahvasti Koronan tuomat mahdolliset muutokset sekä rajoitukset sekä lisäksi myös se hartain toive vauvasta. 


Kun elämme aikaa jolloin haluaisi suunnitella ja toteuttaa niin nykyhetkeä kuin tulevaa, mutta tuntuu kuin joku kuiskaisi (tai huutaisi) korvaan:
"EI, EI, ÄLÄ TEE NYT MITÄÄN"!! 


Kun muutettiin, oltiin suunniteltu makuuhuoneen sisustukseen sekä seinään kiinnitettävää yöpöytää, että seinään kiinnitettävät messingin väriset House Doctorin Swing valaisimet kummankin yövaloksi. 

En kerinnyt näitä tilaamaan kun tieto raskaudestani viime vuoden alussa tuli. 
Tämä uutinen muutti kokonaan suunnitelmat sisustuksen suhteen seinään kiinnitettävistä valaisimista sekä yöpöydästä. 
Jotta pian saisimme makuuhuoneeseen mahtumaan pienen vauvan sängyn, joutuisimme kääntämään sänkymme toisinpäin, niin että tyynyt olisivat ikkunan edessä ja varpaat kohti vaatekaappia. 
Pieni vauvan sänky sekä hoitopöytä -/ vaatelipasto seinähyllyineen saisi paikan samalta seinältä johon mustat tikapuut nojaavat. Pyykkikori ja tikapuut saisi etsiä nyt paikan muualta.
Mittasimne kaiken valmiiksi ja kysyin jo alustavasti sängynpäädylle varasto paikkaa ystäviemme varastosta. 

Yöpöytä sekä valaisimet ei enää tämän sisustuksen kanssa sopisikaan. 
Jätimme siis nämä tilaukset tekemättä ja hattulaatikot yövalaisimen alla jatkaisivat tähän muutokseen asti pitämään yöpöydän virkaa. 

No, suunnitelmat saivatkin keskenmenon myötä taas väistyä, mutta päätimme silti ettemme alkaisi nyt poraamaan seinään mitään, jos kuitenkin pian saisimme toteuttaa nämä muutokset. 


Niinkuin olen muutamasti kertonut, on meillä kummallakin tasaisin väliajoin ollut melkoinen asuntokuume.

Aktiivisina asunnon katsojina olemme käyneet myös joissain asuntonäytöissä. 
Niin rivitalo, paritalo, erillistalo kuin ihan talopakettien esittely talomalleja katsomassa. 

Meillä on tietyt haave alueet Pohjois-Helsingissä josta toivoisimme löytävämme seuraavan kotimme, mutta emme täysin poissulje myös Vantaata aivan Helsingin lähettyviltä, mm. Ylästö-Viertola akselilta. 

Mietimme me jo hetken tontin ostamista ja paluumuuttoa maallekin. 
Voitteko uskoa? 

Helsingin hinnat ovat suorastaan järkyttäviä tänä päivänä. Sama kun tuntuu, että ruokakaupasta ei 100€ :lla ihmeellistä saa, tuntuu ettei Helsingistä saa semmoista perheasuntoa mistä itse haaveilisi alle puolen miljoonan. 
Siis järkyttävää! 

Puoli tuntia kun ajaisi saisi tontin kymmenen kertaa halvemmalla kuin Helsingistä. 

Mitä sitten tulee nousseeseen polttoaineen hintaan. 
Näillä bensanhinnoilla oma täys tankillinen nykyisessä autossani maksaa 100€. 
Jos muuttaisimme takas maalle ja saisimme esim. reilusti isomman uuden omakotitalon ja tontin PALJON halvemmalla mitä Helsingistä, mutta kahden auton polttoainekulut Helsinkiin näillä hinnoilla tarkoittaisi meidän perheen kahdelta autolta 800-1000€ / kk:ssa. 
Ei siis siinäkään mitään järkeä. 

Toki nykyään on myös sähkö- ja hybridiautovaihtoehtoja. 
Ja joku semmoinen mulle seuraavaksi todennäköisesti tuleekin kun autonvaihto on edessä. Asuttiin sitten missä vaan. 

Ajatus takaisin maalle muutosta ei siis missään nimessä meidän perheelle polttoaineen hintojen ja Helsingissä kummankin työpaikan ollessa ole yhtään sen halvempi vaihtoehto kuin kalliimpi asunto Helsingissäkään. 


En tiedä olenko 11-vuoden maalla-asumisen jälkeen vieraantunut Helsingin asuntojen hinnoista koska ne on sen aikana noussut osittain jopa puolella. Mutta kallista on. Hurjan kallista on. Siitä ei pääse mihinkään. 


Haluan kuitenkin pystyä tarjoomaan mahdolliselle jälkikasvulle harrastusmahdollisuudet toivomiinsa harrastuksiin, sekä mahdollistaa myös heille matkustamisen minkä itse olen saanut kokea lapsena. 

Ja mitä Korona rajoituksiin tulee, saattaa se taas uusien rajoituksien myötä vaikuttaa negatiivisesti toisen meistä työhön, joten tämänkään takia emme uskalla nyt tehdä siirtoja asuntojen suhteen. 

Tosin niinkuin aiemmin kerroin, tällä hetkellä on ensimmäinen asunto myynnissä yli kahteen vuoteen mistä oikeasti olisimme kiinnostuneet. 
Asunnon löytäminen ei todella ole helppoa ja se voi viedä useamman vuoden. Tämän vuoksi me takas Käpylään muutimme jotta voimme rauhassa etsiä tulevaa kotia. 
Nyt semmoinen olisi luultavasti löytynyt, mutta emme koe tätä hetkeä hyväksi hetkeksi ostaa. Joten, jäämme toivomaan että seuraava ehdokas tulee vastaan sitten taas reilu kahden vuoden päästä ;). 



Mitä matkoihin tulee, haluaisin kovasti suunnitella tulevaisuutta eteenpäin ja suunnitella ja varata matkoja. 

Mulla on kova ikävä matkustamista ja Kreikka ja Lontoo kutsuisi mua kovasti luokseen. 
Mutta eihän tässä nyt oikein uskalla - viitsi niitäkään matkoja suunnitella ja varailla maailmalla riehuvan Korona tilanteen takia. 

Nizzan matka on maaliskuulle varattu yhdessä Samun, Karoliinan ja hänen miehensä kanssa. 
Ihana asiakkaani toi mulle jo loppuvuodesta kaksi Nizzan kirjaa lainaan. 
Täällä mä voin nyt vain toivoa että meidän matka Nizzaan toteutuu eikä jää vain näiden kirjojen sivuille. 


Koronaa tuntuu olevan nyt jokatoisessa tuttavaperheessä.
Me olemme siltä toistaiseksi välttyneet, mutta eiköhän se meilläkin ole vain ajan kysymys koska se meille iskee. 
Kolmannet rokotteet saamme tämän kuun loppupuolella jos vaan sitä ennen emme sairastu. 


Makuuhuonetta tekisi mieli laittaa ja sisustaa yöpöydän ja valaisimien osalta, mutta se ei ole nyt kannattavaa, kun toivonmukaan saamme sitä jossain lähitulevaisuudessa muuttaa vauvalle sopivaksi. 



Asuntokauppoja emme uskalla tehdä jos riskinä Koronarajoitusten takia on että toisen työhön tulee katkos. 


Emmekä viitsi suunnitella ja varailla matkojakaan kun tämä maailmantilanne Koronan takia on mikä on. 


Meistä jokainen elää toki tätä samaa pandemia aikaa ja toisten elämään se ei ole vaikuttanut mitenkään. 
Toisilla se taas on vaikuttanut paljonkin. 

Meillä kummallakin on onneksi työt omissa yrityksissä säilynyt mutta Samun asiakkaisiin Korona on vaikuttanut pahalla tavalla ja täten elämme jatkuvasti pienessä jännityksessä vaikuttaako se ja jos vaikuttaa, miten se mahdollisesti vaikuttaa toisen meistä työhön. 


Liian monta epävarmaa tekijää sekä elämää jossa pitäisi elää "Sitku" ja "Jos kun" elämää. 

Liian monta epävarmaa tekijää muuttaa siis tällä hetkellä mitään asioita. 

Ei tehdä mitään muutoksia. 

Ollaan vaan nyt ja tässä. 



Ehkä mä menen taulukauppaan ja ostan uuden tyhjän taulupohjan ja paljon värikkäitä värejä. Jotain väriä tämä elämä nyt kaipaa :) . 


Miten teillä? 

Tunsiko teistä joku samoin tekstiä lukiessa? 

Tuntuuko jostain teistä samalta, että aika olisi pysähtynyt? 

Että tämän hetkinen aika on todella epävarmaa aikaa? 




Mukavaa sunnuntaita kaikille <3.






Tiina




Facebook
Instagram