Seuraava pysähdys Kolympian jälkeen oli Tsampika. "Tsampika mountain".
Tämä oli ainut paikka jonka tiesin etukäteen että täällä haluan tänään käydä.
Samu jo mua eilen varoitteli että saatan joutua menemään tänne vuorelle yksin, sillä hänellä on jalka kipeä. Päätin, että menen yksin siitä huolimatta, Samu saisi odottaa mua sen aikaan.
Kolympian jälkeen ennen Tsampika Beachia sijaitsee erittäin korkea vuori, jonka huipulla on luostari.
Perille ei pääse autolla, vaan loppumatka Luostarille, on vuorella noustava 300 porrasta ennenkuin pääsee itse Luostariin ja näkee sieltä avautuvat mielettömän upeat näkymät.
Tsampikan luostariin liittyy tietty uskomus.
Tsampikan luostari on bysanttilainen kirkko jonka 1000-luvulta peräisin olevaan Neitsyt Marian ikoniin liittyy hyvin vahva uskomus.
Pyhiinvaeltajat, varsinkin naiset, saapuvat tänne rukoilemaan hedelmällisyyttä.
Luostarille tulisi kävellä ilman kenkiä ja samalla rukoilla lasta.
Tämä oli Tsampikan luostarin tarina hyvin tiivistetyssä pähkinänkuoressa.
Sen lisäksi että tämä tarina ja uskomus tästä luostarista menee mulla syvälle sieluun, oli täältä todella hulppeat näkymät.
Mikään kevyt nousu tämä ei ollut kesä kuumudella.
Yhden kullanarvoisen vinkin annan kaikille ketkä tänne meinaa mennä.
AJAKAA AUTO NIIN YLÖS KUNNES NÄETTE PORTAAT!!!
Me ei nimittäin ajettu ja mä kipusin vuorenrinnettä ylös varmasti reilusti yli tuplamäärän :D.
Jätettiin auto alemmas, tai Samuhan jäi autoon mua odottamaan kun mä lähdin tekemään tätä hikistä vaellusta vuoren huipulle.
Jätettiin auto paikkaan johon moni muukin turisti ilmeisesti jätti autonsa aivan samasta syystä, hekin seurasivat muita tietämättömiä turisteja.
Samu toivotti mulle tsempit ja lähdin kävelemän ylöspäin.
Kävelen ja kävelen ylöspäin, tie kapenee ja jyrkkenee kokoajan ja ihmettelen missä ne portaat ovat, mähän olen tullut jo melkoisen matkan ja oon jo aivan poikki :D.
Istahdan hetkeksi ja juon tilkan vettä ja sitten jatkan matkaa.
Nousen taas ylöspäin pysty suoralta nousulta tuntuvaa vuorenrinnettä.
Sitten näen ylempänä rinteessä vielä PARKKIPAIKAN ja sen takana ne portaat.
Tässä kohtaa pidän toisen tauon ja soitan Samulle. "Ajapa ylöspäin, niin kauan kunnes näet mistä portaat alkaa, oon jo aivan puhki ja en oo vielä lähelläkään. Aja tosi varovasti, nousu on todella hurja ja tie kapea ja kiemurteleva".
Samu vastasi mulle puheluun: "Okei, mä tuun, mutta pitäiskö sun luovuttaa ja jättää menemättä sinne"?
Sekunnin mietin luovutanko. Minäkö, no en todellakaan luovuta :D.
Minä: "Ei, sä tiedät, mä en oo luovuttaja, mä yritän, mä todella haluan päästä sinne, yritän vielä niin kauan kun jaksan".
Lähetän välillä Samulle viestiä: "100 porrasta takana, 200 edessä". "200 porrasta takana, 100 edessä". "300 porrasta, mä tein sen, mä oon ylhäällä".
Välillä Samu vastasi: "Tuu alas ennen kuin sä pökerryt sinne".
Olin aivan hiestä märkä, mutta niin oli kaikki muutkin :D.
Itse luostari oli vaikuttava. Siellä ei saanut sisällä kuvata joten kuvia ei nyt valitettavasti sieltä ole.
Luostari oli täynnä kuvia mitä vanhemmat olivat lapsistaan ottaneet sen jälkeen kun he olivat lapsia saaneet täällä käymisen jälkeen.
Tämä kaikki kosketti mua niin paljon, että murruin täällä kyyneliin. Vietin ylhäällä varmaan parikymmentä minuuttia ja ostin sieltä Ikonin vielä mukaan kotiin vietäväksi.
Sitten laitoin taas Samulle viestin: "Oon valmis, lähdin nyt tulemaan alas, nähdään kohta".
Olin niin ylpeä itsestäni että mä tein sen. Samoin Samu :).
Vaikka tuo 300 porrastakin kesä kuumalla on rankka, olisi se ollut vähintään puolta kevyempi ilman sitä turhaa alkunousua :D.
Eli muistakaa jos tänne menette joskus, ajakaa se auto niin ylös että näette ne portaat vaikka tie näyttää siltä ettei ylemmäs enää pääse. KYLLÄ PÄÄSEE :D.
Mä tein sen kuitenkin ja oon erittäin iloinen siitä :).
Tiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti