maanantai 6. kesäkuuta 2016

Koukussa! Miten koukussa ihminen voikaan olla...





















Muutama vuosi sitten hurahdin toden teolla! Virkkaamiseen. Käsillä tekijä olen ollut aina lapsesta saakka henkeen ja vereen, mutta virkkaaminen oli täysin uusi tuttavuus vielä muutama vuosi sitten. Edellisestä virkkauksesta oli "tovi" vierähtänyt aikaa. Ainoa mitä olin ikinä virkannut oli sipulipussi ala-asteella :D. Eli täysin alusta aloitin tämän homman.
Kauppaan ostamaan koukkuja ja lankoja ja kokeilemaan saanko mitään aikaiseksi.

Jo heti tässä alkuvaiheessa täytyy myöntää ja sanoa, että mitään ohjeita en ole tähän päivään asti katsonut (tai olen joskus kun on silmään sattunut, mutta en ymmärtänyt niistä mitään) vaan teen sitä mitä osaan :). Eli ohjeita ikävä kyllä mulla ei ole näihin antaa, mutta ideoita riittää ;).

Ensimmäinen mitä tein oli kori ja tulihan siitä ihan hieno omasta mielestä. Kun tajusin homman nimen aloin kokeilemaan erilaisia malleja ja "pintoja".
No näitä koreja alkoi syntymään sitten pikkuhiljaa lisää ja kotonakaan ei ollut niin paljon tarvetta joten niitä onkin mennyt paljon lahjaksi.
Tänä päivänäkään en edes tiedä minkä nimisiä silmukoita olen virkannut, mutta tiedän itse millä tekniikalla saan mitäkin aikaiseksi, heh :).

Tärkein asia on mun mielestä yrittää!
Monet ystäväni olen "vetänyt mukaan" tähän koukkuiluun ja heitä opastanut parhaani mukaan. Käteni ei kestä nykyään samalla tavalla kuin ennen ja näin ollen käsityöt ovat jääneet vähemmälle, mutta teen aina kun kykenen, hiljaa hyvä tulee ;).

Eli ei muuta kun kokeilemaan jos yhtään olet innostunut käsillä tekemään, osata ei tarvitse etukäteen :).
Koukuttavia hetkiä.



Tiinamaria







2 kommenttia:

  1. Nuo hihnalliset korit näyttää tosi hienoilta :)
    Mistä olet löytänyt noin ihanan näköisen luu-naulakon?

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos paljon :). Luunaulakko on Riviera Maisonin, löytyy meiltä kaksin kappalein :). Ostettu useampi vuosi sitten..

    VastaaPoista