Tämmöisiä maisemia pääsin eilen ihastelemaan, kaunista eikö?!
Taas oli niin ihana aurinkoinen ilta ja maisevat kuvankauniita (vaikka onkin aika kylmä)!
Sielu lepää kyllä niin näissä kesämaisemissa. En tiedä kuvittelenko, mutta ihan kuin Syreenit olisi tänä vuonna jotenkin todella kukassa?? Vielä hetken niitä saa ihastella :)!
Me tässä suunnitellaan lähtöä mökille. Tänä vuonna emme vielä siellä ole käyneet ja mökki pitäisi talven jälkeen siivota ja laittaa taas kesäkuntoon :).
Toivotaan, että ylimääräisiä vuokralaisia (hiiriä) ei talvella ole ollut!
Kesäviikonloppuja on loppujenlopuksi todella vähän ja kun asumme omakotitalossa missä myös oma piha vaatii oman aikansa meinaa välillä viikonloput loppua kesken.
Mökillä on vaan niin ihanaa käydä ja viettää aikaa. Siellä on kuitenkin ihan eri jutut kun kotona. Koiratkin meillä aivan innoissaan kun sinne pääsee. Mökkitielle kun käännytään alkaa pieni "ulina" aina autossa :D.
Vaikka kotona viihdytäänkin hyvin, on kiva päästä aina välillä muihin maisemiin :).
Pieni irtiotto arjesta!
Täytyy varmaan alkaa kaivamaan "villanuttua ja kevytuntsikkaa", pistää kamat kasaan, koirat autoon ja suunnata kohti mökkiä.
Ihanaa viikonloppua!
Tiinamaria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti