Retki korkeasaareen!
Siskoni tyttö on meillä hoidossa useamman kerran vuodessa. Saan monesti puhelun tältä pieneltä & ihanalta rakkauspakkaukselta kuin hänellä on ikävä ja koska voisi tulla hoitoon. Toisinaan hoidolle ei siis sen kummempaa syytä edes ole - vain yhdessäolon kaipuu iskee välillä.
Tunne on kyllä aina ollut molemminpuoleinen. Kun itsellä ei omia lapsia ole on ihanaa kun elämässä on näitä läheisten lapsia joiden kanssa saa välillä viettää kunnon laatuaikaa :).
Tämä hoitoviikko oli jo sovittu aiemmin ja tätä oltiin kotona paljon kuulemma odotettu :).
Minä olin tätä myös odottanut ja suunnitellut jonkun verran etukäteen mitä tehtäisi.
Ensimmäisenä käytiin Korkeasaaressa.
Täytyy sanoa, että oli paras reissu tähän mennessä mitä siellä olen käynyt.
Ilmeisesti moni oli vielä juhannuksen vietossa koska saarella oli meidän lisäksi todella vähän ihmisiä. Muutama muu tuli vastaan, mutta tällä kertaa eläimiä näkyi sitäkin enemmän :).
Paria eläintä lukuunottamatta kaikki oli hereillä! Kaikki isot kissaeläimetkin nähtiin - tiikeri, leijonat, leopardi, lumileopardi jne.
Upeita eläimiä!
Siltikin mä tykkäsin eniten saukosta :D. Se oli jotenkin todella söpö ja piti hassua pientä ääntä. Tuli siitä ehkä vähän mieleen oma Iines, heheh :D.
Pahoittelen muuten kuvanlaatua, olisi pitänyt olla järkkäri mukana!
Nyt kutsuu taas uudet seikkailut :).
Ihanaa päivää, toivottavasti tänään ei sataisi vettä!
Tiinamaria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti