maanantai 29. elokuuta 2016

Welcome home













Ihanaa alkanutta viikkoa :).

Siinä missä koti sai sisällä oman syksyisen tunnelmansa niin ulko-oven puoleinen kuistikin sai taas uutta ilmettä.

Niin sisällä kuin ulkona "pyörittelen" tavaroita jatkuvasti.
Lyhdyt ja pallotuija oli kesän takaterassilla ja pääsivat nyt etupuolelle. Pian täytyy kyllä tuija istuttaa maahan..

Tunnelman luominen lähtee mun mielestä jo ulkoota. Millainen ensivaikutelma ulkona, niin antaa jo oman mielikuvan mitä tuleman pitää. Jos nyt ajattelee noin yleisesti. Itseään vartenhan sitä kotia laittaa :).

Viime keväänä uusittiin talon edustaa muutenkin pikkasen ja voisinkin itseasiassa niitä kuvia laittaa myös tänne :). Pihakin kaipaa jatkuvaa siistimistä-/huoltoa jotta se pysyy kunnossa!
Meidän piha on päässyt kyllä aivan villiintymään parin vuoden ajan kun se on jäänyt huomattavan paljon huonommalle hoidolle. Se inhottaa kyllä joka kerta kun katsoo pihaa miten se kaipaisi, että rikkaruohot nypittäisi pois! Mutta sille ei voi nyt mitään ja sen kanssa pystyy elää.
Mies on paljon töissä ja mulla omat rajoitteeni ainakin toistaiseksi..

Jos muistatte niin kerroin jossain julkaisussa, että olen ollut käsileikkauksissa.. Tosiaan viisi leikkausta on takana  ja oikea ranteeni on avattu yhdeksästä eri kohtaa. Kunto ei ole sama ja siinä myös syy miksi tekstit välillä niin lyhyitä.
Toisina päivinä olen täysin vasemman käden varassa ja yhdellä kädellä kirjoittaminen ei kauhean helppoa ole (niinkuin ei mikään muukaan!!) ;). Mutta en ole luovuttaja tyyppi - yritän ja teen niin paljon kun vaan pystyn ja jaksan :).



Pieni viikkoarvonta muuten  facebookin puolella (Style by Tiinamaria), eli kannattaa käydä kurkkaamassa ;).


Iloista päivää <3.



Tiinamaria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti