tiistai 16. elokuuta 2016

Syötävää puusta ja maasta















Nyt on pihan kirsikat ja melkein kaikki pensasmustikat kerätty.
Sain pensasmustikan taimet lahjaksi kolme vuotta sitten kun täytin 30v. ja joka kesä on tullut jo jonkin verran mustikkaa. Tänä vuonna arvioisin, että niitä tuli litran verran :).
Kirsikkapuun istutin samana kesänä ja tänä vuonna siitäkin tuli myös kirsikoita eniten tähän mennessä.
Hiljaa hyvä tulee :).

Eilen kävin illalla rämpimässä metsässä ja tunnin aikana sain saaliiksi 1,5 kg Kanttarellejä. Suppilovahveroitakin oli jo muutamia.
En olisi millään malttanut eilen lähteä kotiin kun Kanttarellejä löytyi niin kivasti, mutta oli pakko kun alkoi tulla jo pimeää.
Tänään olen odottanut, että vesisade lakkaisi (sitä on tullut taas ihan liikaa!), mutta eipä tuo näytä lakkaavan. Kai se on vaan puettava sadevaatteet päälle ja mentävä sateesta huolimatta :).
Pakko saada vielä pakkaseen lisää täytettä :).

Sää on ollut kieltämättä nyt kaikkea muuta kuin kesäinen. Elokuun puolessa välissä yleensä on ollut hyvät ilmat, mutta nyt on kaikkea muuta kuin hyvä. Ei yhtään kiva :D.
Oliko kesä jo muka tässä?? En tykkää jos oli!


Ihanaa tiistaita!  Mä lähden nyt metsään kastumaan ;).



Tiinamaria





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti