Viime viikonloppuna "vietettiin" myös oman terassin Venetsialaisia.
Kai se on vaan uskottava, että syksy alkoi tänä vuonna todella aikaisin. Muistelisin, että viime vuonna terassikalusteet olivat ainakin syyskuun loppuun ellei jopa lokakuun alkuun asti terassilla.
Viime lauantaina käytiin katsomassa Hernesaaren rannan Venetsialaisten ilotulitusta ja sunnuntaina aloitettiin laittamaan pihaa jo talvikuntoon. Hyrrrr - puistattaa pelkkä ajatus taas kylmästä :).
Aurinkotuolit, ulkoporeamme sekä riippukeinu pääsivät jo talviunille talliin. Ruokailuryhmä (+grilli) sen sijaan sai vielä jäädä jos olisi vielä lämpimiä päiviä ja ulkona tarkenisi syödä.
Innostuin samalla muuttamaan pöydän paikkaa ikkunan eteen kun terassi jäi muuten niin kamalan tyhjäksi.
Taas piti vaan todeta itselleen kuinka ihana ja käytännöllinen se lasitettu terassi olisikaan! Kalusteet voisi olla läpi vuoden siellä ja muutenkin olisi ihana sisustella sitä vuodenaikojen mukaan. Jouluna esimerkiksi laittaa kuusi jne. sinne - haaveilua, haaveilua ;).
Tästä pääset kurkkaamaan terassia kun kesä oli vasta alkamassa :).
http://stylebytiinamaria.blogspot.fi/2016/05/kesapaiva-terassilla-terassin-monet_21.html
Iltaisin on jo niin pimeää, että kynttilöitä on alkanut taas kulumaan. Pimeällä kaudella mä olen kyllä kynttilöiden suurkuluttaja. Ne antaa vaan niin ihanan tunnelman <3.
Eilen illalla oltiin taas metsässä poimimassa puolukkaa ja sieniä. Mieletön kesä-syksy niiden saralla kyllä ollut. Ihan mielettömiä määriä löytynyt. Nyt mulla alkaakin puolukoiden putsaaminen ja pakastaminen.
Ihanaa päivää!
Tiinamaria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti