sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Pääsiäinen




































Ihana ihana pääsiäinen ja pääsiäispuput <3.



Meidän takapihan pupukin nautti auringosta puun alla, voiko mitään suloisempaa näkyä olla <3 ?! 


Toivottavasti teillä on ollut myös onnistunut pääsiäinen :) ?! 



Meillä pääsiäinen on mennyt rauhallisissa merkeissä. Mun tilanteen takia joudutaan joka päivä ottamaan rauhallisesti, mutta ehkä me normaali tilanteessa oltaisi hieman enemmän liikuttu kun on neljän päivän vapaat myös Samulla. 

Kotosalla ollaan oikeastaan oltu ja tänään oltiin vanhemmillani syömässä. Niinkuin aina meillä pääsiäisenä tapana on :). 
Vanhempani oli taas laittanut pöytää koreaksi ja herkkuja pöytään. 


Perjantaina Samu pesi parvekkeen talven jäljiltä ja haki parvekekalusteet. Samoin olohuoneen ikkunat pestiin kun ne näytti jo aivan kauheilta kun ei niitä oltu tietenkään talven aikana pesty. 
Kunnon talvitakit on päässyt pesun kautta varastoon, nyt pärjää jo kevättakilla. Mikä on aivan ihanaa. 

Meidän takapihalta on kaikki lumet sulanut ja kukat kukkii. 


Leivottiin eilen tälle perhe lounaalle porkkanakakku. Samalla porkkanakakku reseptillä millä leivon usein. Tämä on yksinkertaisesti vaan niin helppo resepti ja paras omaan makuun vaikka ulkomuoto ei tässä kaikista kaunein ehkä olekaan. 
Jos et ole vielä tätä reseptiä testannut niin suosittelen kokeilemaan :). 





Minulla ja vauvalla on kaikki hyvin. Meidän neiti on erittäin liikkuvaa sorttia ja tunnen potkut jo äärimmäisen hyvin. Mikä on ehkä ihanin tunne ikinä <3.
Viikolla Naistenklinikalla kun käytiin tukilangan rutiinitarkistuksessa, nimesi erikoislääkäri hänet "Puuha Pirkoksi" koska hän ei ole sekuntiakaan paikoillaan. Myöhemmin seuraavana päivänä luin lääkärin kirjoittamaa tekstiä ja mua nauratti kun sinnekin oli kirjoitettu "Erittäin vilkas sikiö". 


Nyt käydään tässä joitain viikkoja niinkin usein kuin 7-10 päivän välein tarkistuksessa. Ihan vaan varotoimenpiteenä kunhan päästään näiden pikku viikkojen yli. Nyt on menossa 25 / 40 raskausviikko. 
Jos näyttäisi että jotain alkaisi tapahtumaan, pystyttäisi siihen sitten heti reagoimaan. 
Ja hyvä tietenkin niin. Mut otettaisiin tarvittaessa osastolle jos näyttäisi siltä että tilanne yhtäkkiä etenisi. 

Mutta tällä hetkellä siis kaikki hyvin :). 



Mä täytän kuulkaa viikon päästä 40v. :). 

Eli kakkuja saadaan viikonkin päästä leipoa ja juhlia. Mitään isoja juhlia ei nyt suunnitteilla ole, mutta kyllähän nyt perinteiset synttärikahvit on pidettävä :). 




Aurinkoisia iltaa kaikille!! 







Tiina





Facebook
Instagram















2 kommenttia:

  1. Suloisen keväisiä kuvia ja tunnelmia ja mikä ihana uutinen! Lämpimästi onnea pikkuisen neidin odotukseen! <3 Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos hurjan paljon, kaikesta 😊🥰❤️❤️❤️

      Poista