sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Iines 19.10.2013-1.4.2023































Suruista suurin kohtasi meidät eilen. Sydämiim jäi Iineksen kokoinen aukko ja kova ikävä <3.


Meidän pieni rakas lapsi, Iines on poissa. 


Eilisen päivän piti olla ihana, meidän piti juhlia iltapäivällä vauvaa ja paljastaa vauvan sukupuoli. Aamulla suurin suru kuitenkin kohtasi meidät ja muutti päivän suunnitelmia. 



Meillä on melko rankka kuukausi takana Iineksen kanssa. Kerroinkin aikaisemmin että Iineksellä tuli taas pissatulehdus ja tästä syystä meillä matotkin oli kuukauden pois lattioilta.


Viime vuoden elokuussa Iineksellä oli ensimmäinen pissatulehdus, seuraava oli jo Marraskuussa ja siitä seuraava Maaliskuussa. Eli kolmen kuukauden välein. 


Tällä kertaa meillä sitten tuli huonompaa tuuria joka jatkui kuukauden putkeen.


Iines sai pissatulehduksen antibiootista ensin allergisen reaktion ja kovan kutinan. Iines oli onnistunut yksi yö raapimaan päänsä verille ja siinä samassa saanut silmäänsä naarmun. 

Pissatulehdus saatiin pois, mutta seuraavaksi oli hoidettava silmä kuntoon. Silmä ei tullut viikossa kuntoon lääkityksellä ja kontrollissa todettiin että Iines tarvitsee silmän hionnan silmälääkärillä. 

Siitä parin päivän päähän saatiin aika silmän hiontaan. Viikon päästä hionnasta oli kontrolli. Silmä saatiin yhdellä hionnalla ja lääkkeillä kuntoon, mutta sitten alkoi kahden viikon vesiripuli. 

Sitä hoidettiin kaksi viikkoa ja lääkärissä ravattiin kokoajan ja lääkkeitä vaihdettiin kun ensimmäisistä ei ollut apua. 

Vihdoin kahden viikon päästä saatiin ripuli pois.

Huokaistiin helpotuksesta, sillä kaksi viikkoa ravattiin ulkona varsinkin öisin 1-2 tunnin välein. Kahteen viikkoon täällä ei nukkunut kukaan. 


Iines oli kolme päivää terve, kunnes uusi pissatulehdus yllätti. Tällä kertaa vain kolmen viikon päästä siitä kun antibiootti oli edellisestä pissatulehduksesta loppunut ja kontrolli ollut jossa todettiin sen olevan poissa. 


Maaliskuun ultrassa Iinekseltä löydettiin virtsarakosta patti. Joka saattaisi olla kasvain joka aiheuttaa näitä toistuvia tulehduksia. Meidän piti ottaa Iinekseltä koepala patista sen ensimmäisen tulehduksen jälkeen. Siitä kuitenkin seurasi huonojen sattumusten sairas jatkumo niin silmäoperaatioineen kun kahden viikon ripuli. Koepalan ottoa piti siirtää kunnes Iines on kunnossa. 

Kunnes tämä uusi pissatulehdus sitten taas tuli. Juttelin lääkärin kanssa eilen aamulla tästä hurjasta tilanteesta ja koska hän oli hyvin vakuuttunut ärhäkästä kasvaimesta, ei koepalaa päätetty enää ottaa. Iines pissasi taukoomatta allensa :(. 


Nyt oli Iineksen aika lähteä, niin kamalalta kun se meistä tuntuukin. 


Kaksi päivää ovat olleet erittäin raskaita ja silmät punaisia ja turvonneita. Iines oli meille ihan kaikki kaikessa ja oltaisi tehty mitä vaan ettei hänen olisi vielä tarvinnut lähteä. 



Koti tuntuu tällä hetkellä todella tyhjältä, eikä edes kodilta. 


Olin 8-vuotias kun meille tuli ensimmäinen koira. Sen jälkeen en ole ikinä ollut ilman koiraa. 

Parhaimmillaan meillä on Samun kanssa ollut neljä koiraa samaan aikaan. Tämä on ensimmäinen kerta kun jäimme ilman koiraa. Joka tuntuu nyt todella pahalta. 


Tämä on lemmikin omistajan hirvein osuus ja puoli. Kun joudut tehdä päätöksen perheenjäsenen puolesta että nyt on hänen aika lähteä :(. 



En osannut valita Iineksestä yhtä kuvaa joten kuvia oli nyt paljon.


Alin kuva on eiliseltä aamulta kun Iines oli rauhoitettuna ennen eutanasiaa. 

Iines lähti sateenkaarisilloille ja tuhkaukseen yhdessä pandan kanssa. Olihan panda hänelle niin rakas, että se tuntui oikealta lähettää  ne yhdessä <3.


Tänään kerättiin Iineksen tavarat pois. Vaatteet ja lelut pääsevät pesuun ja varastoon. Jospa meille vielä joku päivä karvalapsi tulisi. 



"Hyvää taivasmatkaa Iines, kiitos kun olit luonamme lähes 10v. Rakastamme sinua niin kovin, olit ihan mielettömän ihana lapsi <3.

Kaivaten, äiti ja isi <3".







Tiina





Facebook
Instagram 
















4 kommenttia:

  1. Osanotto suruun. Voi kamala, luopumisen hetki on niin raskas. Kauniita muistoja ja kuvia. Voimia ja jaksamista♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon❤️. Luopuminen on niin hirveää💔. Niin toivoimme että Iines eläisi kun vauva tulee, hän rakasti vauvoja ylikaiken❤️😭💔🐾❤️❤️❤️

      Poista
  2. Osanotot ja voimia 🧡🧡 itku tuli 😪

    VastaaPoista