Parhaat ideathan syntyy aina sunnutai iltana kello seitsemän :D.
Mitä täällä tapahtuu??
No, kun :D (huokaus).
Mähän olen monesti jo kertonut, että sekä minä ja mieheni ollaan "totaalisen" kyllästytty joihinkin juttuihin meidän kotona.
Vaikka siitä ei ole kuin seitsemän vuotta kun rakentaminen meidän osalta saatiin valmiiksi ja autotallista päästiin muuttamaan sisälle niin siitä huolimatta kumpikin on pidemmän aikaa kaivannut uutta ilmettä kotiin.
Raikastusta!
Mietinnässä on ollut pitkään uusi ruokailuryhmä ruokailutilaan sekä keittiön pieni freesaus.
Lauantaina käytiin rautakaupoissa kiertelemässä ja katsomassa materiaalivaihtoehtoja uuteen pöytään joka siis valmistetaan itse (tai siis miehenihän sen tekee ;) ).
Samassa keskustelussa käytiin, että täytyy kyllä myös sitten se "keittiöremppa" tehdä myös - eihän keittiön tasot sovi enää uuteen ilmeeseen. Tämä oli siis lauantai iltana..
Eilen illalla sitten mieheni kysyi multa haluanko, että hän kokeilee vähän hioa "pientä kulmaa" miten käy? Irtoaako väri tasaisesti vai onko se imeytynyt syvään puun syihin.
Kun mä olin tiukasti sitä mieltä, että tasot saisi hiottua niin ettei väriä jää siihen (mieheni oli tästä ALUKSI eri mieltä).
No, miten kävi - lähtikö se väri hiomalla?? NO LÄHTIHÄN SE :).
Ihan oon koulutusta vaille valmis rakennusalanammattilainen, hehehehee :).
Ja kuten sotkusta ja pölyn määrästä näette niin eihän se kokeilu yhteen pieneen kulmaan jäänyt. Vaan eka taso hiottiin SISÄLLÄ kokonaan ja niinhän siinä käy silloin, että koko talo on pölyssä :D.
No sen saa siivottua ;). Seuraavia tasoja ei kuitenkaan sisällä enää hiota ;).
Näin ne hommat ja haaveet etenee!
En malta odottaa lopputulosta kun tasot saa uudet "pinnat" ja ruokailuryhmää ruvetaan sen jälkeen toteuttamaan :).
Jouluksi "uuteen" kotiin <3.
Ihanaa alkanutta viikkoa!
Tiinamaria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti