lauantai 8. huhtikuuta 2017

Metsäneläimet albumissa









Kortit ja juliste - Pikkusydän
Albumi - Granit


Hyvää lauantaipäivää :)

Mulla on ollut jo työnalla jonkin aikaa valokuva-albumi. Valokuva-albumi joka sisältää lähinnä kuvia kotoota ja tästä lähiympäristöstä. Alueesta missä asutaan ja kodistamme. 
En ole ikinä teettänyt yhtäkään kuvaa näistä ja nyt on korkea aika!

Nykyään varmasti monella kuvat jää tietokoneen kansioihin ja harvemmin niitä tulee katsottua.

Kuullostaako tutulta??

Ennen kuvat aina teetettiin automaattisesti kun filmirulla tuli täyteen ja siitä ne pääsi omiin kansioihin.

Toki nykykamerat ovat paljon helpompia ja kuvatkin on helppoa valikoida mitä haluaa pitää, mutta se kuvien teettäminen on jäänyt kokonaan multa.

Edes hääkuvat ei ole albumissa! Apua! Tähänkin täytyy tehdä siis muutos!


Meidän kodin ympäristössä asuu todella paljon eläimiä. 
Seitsemänvuotta sitten kun Helsingistä tänne muutettiin en ollut ikinä ennen tajunnut kuinka lähellä Helsinkiä on näin paljon ja laaja skaala eri villieläimiä.

Näiden seitsemän vuoden aikana meidän kotipihassa on ollut "perus" jäniksien, oravien ja kettujen lisäksi mm. ilves, villisika ja peuroja.
Eikä meiltä ole Helsingin keskustaan kuin vajaa 60km.

Kotitiellä sekä lähimetsissä ja pelloilla tavataan viikottain hirviä ja peuroja. Tästä on tullut jo joidenkin tuttujen kanssa vitsi miten mä vedän niitä puoleeni :D.
Tosiaan ei montaa viikkoa ole kun en olisi jotain isoja elukoita nähnyt täällä.

Jokunen vuosi sitten eräs valokuvaaja oli kuvannut näissä lähimetsissä myös karhun. Omalle kohdalle nalleja ei ole vielä onneksi osunut.


Toki se on pelottavaakin ajaa monesti kotiin kun aina saa pelätä mistä ojasta joku hyppää eteen. Lähelläpititilanteita on ollut liikaakin, mutta onneksi vielä ei ole kolahtanut.

Villieläimet ovat siis iso osa täällä asumista.

Kuvia olen myös kerinnyt ottamaan useista, hirvistä ja peuroista mm., mutta ne ovat laadultaa niin huonoja, että empä niitä kuvia tahdo kauniiseen albumiin laittaa.

Ilokseni jokunen viikko sitten törmäsin facebookissa Pikkusydän sivuun ja mm. näihin uskomattoman kauniisiin kortteihin. 

Ajattelin siinä hetkessä heti, että tässä ne nyt on, ne mun eläimet siihen albumiin.

En olisi voinut täydellisimpiä kuvia löytää tähän tarkoitukseen <3.

Koska haluan, että albumi on kaunis ja myös kuvat siinä, ei epäselvät kuvat eläimistä olisi siihen sopineet, mutta nämäpä sopiikin!

Saan albumiin juuri sen tunnelman luotua näiden avulla minkä haluan!

Ihania tauluja näistä saisi myös tehtyä! Toki myös isompia julisteita heillä oli (kuvissa siili)!


Korttejen löytämisen jälkeen piti vielä löytää sopiva albumi ennenkuin voisin teettää kuvat ja päästä toteuttamaan sen vihdoin.

Albumi löytyi Granitista Forumista.


Nyt me lähdetään viettämään tätä päivää kevätmessuille :).
Nykäsehän hihasta jos tulet vastaan :).
Messuista tulikin mieleen, että Pikkusydän näkyi olevan lapsimessuilla mikäli olet aikeissa mennä..


Ihanaa viikonloppua!



Tiinamaria

(löydät minut myös facebookista, Style by Tiinamaria)

2 kommenttia:

  1. Hurmaavia kortteja! Tuo on kyllä ihan totta, valokuvat jäävät tietokoneen kuva-arkistoihin eikä niitä tule samalla tavalla selailtua kuin valokuva-albumeita, mikä on tosi harmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekkin <3.
      Mä yritän nyt tsempata ja alkaa toteuttamaan enemmänkin albumeita:)

      Poista