tiistai 28. maaliskuuta 2017

Rakastumisia apteekkireissulla












*IDUN Minerals-siveltimet


Mulla on ollut pitkään hakusessa uudet siveltimet. Kuten olette jo huomanneet on makuni, käyttäisinkö sanaa "vaativa". Se kuulosti jopa vähän pliisulta, pikemminkin "todella vaativa" kuullostaa oikeammalta.

Vanhat siveltimet ovat palvelleet hyvin toki vuosia ja muutama palvelee edelleenkin, mutta nimenomaan kunnollinen puuteri-, meikkivoide-, poskipuna-, sekä meikkivoidesivellin on uupunut jo pitkään. 
Yksittäisiä kivannäköisiä ja suuria suosittelujakin saaneita siveltimiä olen katsonut, mutta jostain syystä en niitä kuitenkaan ollut hankkinut. Joku asia ehkä uupui, kenties se oli yhteneväisyys?

No, mutta. Apteekkireissulla tuossa eräänä päivänä vuoronumeroani odotellessa silmiini pisti hylly jossa oli jotain todella kaunista, mun silmiä hiveleviä "tavaroita", kuvissa näkyviä IDUN Minerals siveltimiä. 

Siinähän, mä sitten niitä tutkin ja ihastelin ja meinasi mennä vuoronumerokin ohi, heheh :).
Mies odotti autossa ja en voinut jäädä pidemmäksi aikaa niitä tutkimaan, mutta nappasin mukaan lehtisen johon tutustuin lisää kotona.

Tämä Ruotsalainen meikkisarja oli mulle aivan uusi tuttavuus. Nähtävästi olen ennen kulkenut laput silmillä apteekissa, mutta onneksi ne oli tällä kertaa auki.
(Siveltimien ja niiden puhdistusaineen lisäksi sarjaan kuuluu kyllä kasvo-, silmä-, huulimeikkituotteet sekä kynsilakat.)

Mikä ero siveltimissä sitten on samannäköisiin ja tapaisiin luonnonkarvasiveltimiin?

IDUN Minerals siveltimet on valmistettu laadukkaasta, synteettisestä taklon-kuidusta ja ovat näin anti-allergisia, eivätkä ärsytä herkkääkään ihoa.
Lisäksi ne keräävät vähemmän bakteereja kuin aitokarvaiset siveltimet eikä niistä irtoa harjaksia.


Siis   a i v a n   m a h t a v a a !   Eikö!?


Toki ensilmäyksellä ihastuin ulkonäköön, mutta nyt kun olen päässyt näitä käyttämään niin olen totaalisen myyty, rakastunut!

Mitä tulee vielä tuohon ulkonäköön, nuo siveltimet mitkä kuvissa ovat, pysyvät tasapäisen varren takia pystyssä.

Nämä on yksinkertaisesti just niin täydellisen, yksinkertaisen kauniit, että näitä ei kyllä tarvi edes laatikon pohjalle laittaa vaan voi ilolla jättää esille esim. meikkipöydälle :).
Mä niin tykkään näistä!

<3

Sivellinsarjaan kuuluu myös peiteväri-, luomiväri-(2), rajaus- ja kulmaväri-, sekä sisäänvedettävä Kabukisivellin joka on passeli käsilaukkuun.
(Lisäksi oma puhdistusaine joka antaa siveltimille lisää käyttöikää kun ne puhdistetaan säännöllisesti.)


Eli mistä näitä saa ostettua?

Kaikki jälleenmyyjät löydät täältä (Suomen) :).

Yksi lempituote muiden lempparien joukkoon löydetty!


"Kauheeta", mies ei varmaan päästä mua kohta apteekkiinkaan enää yksin ;).


*siveltimet saatu blogiyhteistyön kautta




Iloa päivääsi!



Tiinamaria

(löydät minut myös facebookista, Style by Tiinamaria)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti