7v. Hääpäivä

Hyvää iltaa <3.

Tänään on meidän 7v. Hääpäivä <3.

Miten me ollaan sitä vietetty? 

Kuulostaa kauhean tylsältä sanoa 

"ei mitenkään", 

mutta tässä kohtaa se on kyllä totuus! 

Monesti ollaan oltu viettämässä hääpäivää mm. kylpylässä, Naantalissa tai muualla. 

Tänä viikonloppuna meillä oli muuta aherrusta, joten kylpyläviikonloput jäi toiselle kertaa :)  

Kotosalla suurimmaksi osaksi ollaan oltu, ja ei, ei edes ruokaan panostettu. 

Kanaa ja kasviksia (Samulla lisäksi riisiä), niinkin gurmeeta tuli tehtyä ;). 

Mun oli tarkoitus leipoa omenapiirakka tänään...

Meidän omenapuu teki tänä vuonna hurjat seitsemän omenaa, 

(sama määrä muuten kun vuosia naimisissa) 

ja ne omenat meinaan käyttää piirakkaan. 

Täytyy tulevalla viikolla se leipoa :).

Me ollaan ihmisinä/parina vähän semmoisia, että meidän ei ole mikään pakonomainen tarve juhlistaa esim. hääpäivää erikseen.

Jos ajankohta on otollinen muuten, esim. kylpyläviikonlopulle, silloin se tehdään, mutta se ei ole mikään "pakko" juttu.

Tai lähteä edes ravintolaan sen takia syömään tai tehdä kotona "gurmee" ruokaa juuri sinä tiettynä päivänä :). 

Jokainen yhdessä eletty päivä, 

kaikki jaetut kokemukset, hyvät ja huonot, ne on sitä mikä tästä elämästä ja avioliitosta/parisuhteesta tekee sen mitä se on <3.

"Juhlitaan ja kylpylöidään" sillon kun siltä tuntuu, oli se päivä mikä vaan, ihan tavallinen arkipäivä tai viikonloppu tai sitten joku juhlapäivä.

Niinkuin kuvista näkyi, on olohuone saanut kaksi uutta taulua. 

Toisen maalasin eilen ja toisen jo viikko sitten. 

Raikastui olohuoneen ilme pelkkien taulujen ansiosta todella paljon. 

Nyt on paljon rauhallisempi fiilis ja tykätään kumpikin enemmän tästä :).

Oikein ihanaa iltaa, mä käperryn nyt Samun kainaloon katsomaan leffaa.

Tiina

Taiteilijahousut jalassa - Now we are free

"Kulta, sattuuko meillä olemaan yhtään uutta, käyttämätöntä maalitelaa jolla voisin kokeilla maalata taulupohjan pohjamaalin" ? 

Tämä tapahtui tänä aamuna, ja tela sattui löytymään autotallista. 

Työhuoneen seinää vasten on nojannut tyhjä taulupohja ties vaikka kuinka kauan, ehkä talvesta asti. 

Ostin useamman taulupohjan viime kerralla maalaustarvikeostoksilla inspiraatioita varten valmiiksi. 

Eilen alkoi oikeastaan hieman maalauskärpänen puraista ja mietin jospa maalaisin yhden vanhan maalaamani taulun tilalle, olohuoneen seinälle uuden ja laittaisin vanhan kiertoon. 

No mutta, kuinkas sitten kävikään. 

Tässähän meinasi mennä ihan puurot ja vellit sekaisin kun truuttasin tuota maalia reilulla kädellä tuohon taulupohjalle

(kts. ensimmäinen kuva) .

Siinä meni hurjat " kaksi minuuttia" ja mun olisi tehnyt mieli sanoa Samulle,

 "Valmis" 

ja laittaa nimmari alakulmaan. 

Täytyy myöntää, että mun makuun ja silmään tuo ensimmäisen kuvan keskeneräinen pohjamaalaus olisi ollut aivan mahtava :D. 

Kyllä mä sitä ihan tosissaan toiset pari minuuttia mietin, voisinko oikeasti jättää tämän taulun näin, maalaamatta?! 

No en jättänyt, tänään, mutta aivan 100% varmasti tulen kokeilemaan jotain vastaavaa, ihan tarkoituksenmukaisesti. 

Nyt alkaa olla jo sen verran pimeää ja taulu vielä märkänä, että en tänään kerkiä sitä kuvaamaan seinällä, mutta kuvaan sen toisena päivänä :). 

Näin tämä päivä on täällä mm. mennyt, kotosalla maalatessa. 

Olen huomannut, että kun Samu soittaa pianoa ja varsinkin tiettyjä kappaleita, pääsen maalatessa johonkin todella syvälle ja tuntuu, että olen kaikista luovimmillaam silloin. 

No, toki, kaikki eivät pidä tämäntyyppisestä taiteesta ollenkaan, mutta se taitaa olla eniten "itseäni". 

Lopuksi vielä kappale jota Samu tällä hetkellä harjoittelee, joka on Pianolla aivan mieletön. 

Tällä mentiin tänään todella syvälle :). 

https://m.youtube.com/watch?v=NBE-uBgtINg&t=12s

Rauhallista iltaa, 

Tiina

Ehtii & kerkee

Ehtii, kerkee... 

Kolmessa päivässä ehtii kummasti tehdä kaikkea, toki itse "rauhoittumiseen" jäi nyt tämä sunnuntai.

Maanantai - Torstai meni töissä, mutta nyt olen viettänyt kolmen päivän vapaita.

Perjantaina kävin koirien kanssa kolmistaan mökillä viettämässä päivää ja aikaa vanhempieni kanssa kun en ollut heitä hetkeen nähnyt. 

He olivat lomailemassa isosiskoni luona Ruotsissa mihin en ikäväkseni tänä kesänä päässyt mukaan. 

Lauantaille oli taas kotipuolessa sovittua menoa, niin ajelin perjantai-iltana vielä mökiltä takas kotiin.

1,5h:n mökkimatka on siitä kiva, että sen voi ajaa jopa saman päivän aikana.

Eilen illalla piipahdettiin vielä Porvoon Jokirannassa jätskillä kera Samun ja ystävien.

Muuten viikko on tosiaan mennyt perus arjen pyörityksessä.

"Töitä & kotitöitä". 

Tänään näyttää olevan sadepäivä joten ajattelin kohta katsoa olisiko mulla tarpeeksi maaleja yhteen tauluun. 

Yksi taulupohja odottaa inspiraatiota, ja nyt sellainen saattaisi olla jos vaan maaleja löytyy sopivia :).

Laitoin kuviin myös erittäin kaukaa otetun kännykkäkuvan parista hirvestä kun tästä on tullut lähinnä jo vitsi ystävieni kesken kun bongailen niitä ihan päivittäin. 

Ei siinä silloin mitään kun näkee ne pellon toisella puolella autosta, mutta turhan paljon on ollut vuosien aikana toistuvasti niitä läheltäpititilanteita. 

Täällä meillä riittää noita elukoita, peuroja näen voisi sanoa aivan päivittäin, mutta hirviä viikottain. 

Paljon jokatapauksessa. 

Ihanaa sunnuntaita, mä katson jos saan pukea mun taiteilijahousut jalkaan :).

Tiina

Kun pelko toteutui liian pian

Noniin, menihän siinä tasan neljä viikkoa edellisestä kerrasta... 

Vasta edellisessä jutussa kerroin mun "syömisen pelosta"

 joka mulle tuli edellisen sairaalareissun jälkeen...

Pelko ei ollut selkeästi turha. 

Vain neljä viikkoa päästiin eteenpäin kun jouduin taas sairaalanpäivystykseen.

Eilen. 

Eilen oli taas ihan normi työpäivä. 

Työpäivän jälkeen söin pienen annoksen naudanjauhelihaa ja höyrytettyjä kasviksia. 

Uskalsin lämpimän aterian syödä siis vasta työpäivän jälkeen, mutta halusin syödä sen ennen kotiin saapumistani, koska olin aikeissa lähteä vielä lenkille kun pääsen kotiin.

Näin ruoka kerkiäisi laskeutua ennen lenkille lähtöä...

Jo autossa matkalla kotiin, tietenkin parhaaseen ruuhka-aikaan, vatsani kipeytyi.

No lähinnä toivoin ruuhkan tässä kohtaa etenevän nopeasti jos vatsa päättää kääntyä ylösalasin..

Kotiin saavuttuani laitoin jo Karoliinalle viestiä jos hän pääsee kanssani lenkille, mutta hetken menisin ensin makuulteni, kun vatsa oli niin kipeä. 

Tunnin päästä laitan uuden viestin, 

"olen pahoillani, en mä mihinkään lenkille pystykään lähtemään, palataan toisena päivänä <3".

Soitan Porvoon sairaalalle ja kysyn miten toimin. 

Sain ohjeen ottaa vielä toisen annoksen kipulääkettä, mitä olin jo tuplana ottanut reilu tunti sitten ja jos kipu ei helpota, tulisi hakeutua sairaalapäivystykseen. 

Toimin ohjeen mukaisesti. 

Olin taas kuitenkin jäämässä kotiin vielä seuraamaan tilannetta, mutta Samu sanoi, 

"nyt me ei Tiina enää odoteta niin kauaa kun viimeksi, vaan lähdetään heti" . 

No ihan hyvä näin. 

Tällä kertaa ajomatka oli rauhallisempi ja pian oltiin taas sairaalalla. 

Kohta oli jo verenpaine ja verikokeita otettu ja odotin makuuasennossa tuloksia ja lääkäriä koska istuminen oli kivun takia todella epämukavaa. 

Koska syyskuun alkuun olin jo kiireellisenä saanut ajan suoliston tähystykseen, 

lääkäri teki päivystyksessä tarvittavat tutkimukset ja halusi vielä lisätä musta kiireellisen lähetteen vatsan kunnolliseen ultraan joka tulisi tehdä vielä ennen tähystystä. 

Näiden jälkeen mahdollisesti/tarvittaessa  magneetti- ja viipalekuvausta.

Ja tietenkin mikäli ennen näitä tutkimuksia sama toistuu, tulisi mun mennä päivystykseen taas takaisin. 

Nyt tilanne ei ollut niin hurja kuin edellisellä kerralla, mutta kyllä mä voin kertoa, että en pienestä kivusta valita ja lähde lääkäriin. 

Puoliltaöin päästiin kotiin ja tänään olin töissä aivan normaalisti. 

Nyt syöminen pelottaa ehkä jopa hitusen enemmän. 

Toivottavasti seuraava reissu lääkäriin on sovitulla tutkimuskäynnillä.

En oikeasti jaksa jos tää alkaa olemaan tämmöistä "kerran kuussa" ravaamista. 

Toivotaan parasta :).

Nyt oon taas jo ihan ok! 

Joten no worries <3.

Palataan, 

Tiina

Kun luottamus menee

Kun luottamus menee, siinä kestää vähintään aikaa saada se takaisin, mutta mitä jos sitä ei voi vaan enää koskaan saada takaisin???

Mä haluan nyt palata mun vatsaongelmiin. 

Muutama viikko sitten kerroin ensimmäistä kertaa monia vuosia kestäneestä suolisto-ongelmistani, jotka loppuviimein veivät mut sairaalaan.

Olin tähän sairaalareissupäivään asti pärjännyt useilla wc-reissuilla, sekä vatsakivuilla.

Olin jo vuosia oppinut kuuntelemaan kehoani ja tunnistamaan helposti mikä mun vatsalle sopi ja mikä ei. 

Kunnes mikään ei enää sopinut vatsalleni. 

Tässä ei ollut enää pienintäkään logiikkaa. 

Töissä olen vuosien ajan uskaltanut lähinnä syödä proteiinipirtelöitä ja korkeintaan banaanin. 

Jotain mikä on pitänyt nälkää työpäivän ajan, on ollut syötävä. 

Mutta mitä seurasi lääkärireissusta, siitä mitä sinä iltana syömisen jälkeen tapahtui?

Mä en ole ikinä ennen pelännyt syömistä näin paljon kun nykyään :(.

Jo heti seuraavana päivänä kun sairaalasta olin päässyt kotiin pelkäsin syödä. 

"MITÄ JOS SAMA TAPAHTUU UUSIKSI"?

Joka ikinen päivä. 

On se sitten töissä se proteiinipirtelö tai banaani tai kotona kana & parsakaali, kasvissosekeitto, salaatti, tai jokin muu mitä arkena jatkuvasti syön.

Tai se "muu" ruoka mitä saatan max kerran viikkoon syödä.

On se sitten esim. gluteeniton makaronilaatikko, lohikeitto, eiliset ravut paahtoleivän ja viinin kera jne.

Nyt joka ikinen kerta kun syön, pelkään, että mitä jos joudun taas sairaalaan ja joudun kertomaan, että

"mä söin vaan kalakeittoa"

Tai 

"mä söin rapuja, ja join lasin viiniä siinä samassa".

Pahinta tässä on se, että mä en usko, että voin saada enää ikinä luottamusta "takaisin" mun suolistoon.

Syy tähän on yksinkertaisesti se, että se on jo vuosien ajan ollut niin epäluotettava kuin olla ja osaa.

Sama ruoka, ihan mikä vaan mitä usein syön, olisi se nyt vaikka se kana & parsakaali.

Voi mennä päiviä ongelmitta. 

Ja sitten voi mennä taas viikkoja ongelmien kera. 

Mun vatsa ei ole osoittanut minkään ruuan kohdalla, että se kestäisi tätä aina ongelmitta. 

On se asia mikä vaan jos luottamus menee. 

Siinä kestää aikaa rakentaa luottamus uusiksi. 

Ja tässä taas tarvitaan aina niitä "tekoja". 

Jotta näkee, että luottamuksen rikkonut aikoo muuttaa tapansa. 

Mutta tässä mun suoliston tapauksessa, tämä ei ole osoittanut pienintäkään luottamuksen parantumista. 

En voi luottaa siihen yhtään. 

Suurin epäilys itsellä on ollut jo vuosia Chronin tauti ja nyt se on myös lääkärin epäily.

Toki vasta suolistoni tähystyksessä (ehkä) selviää mikä on vialla, mutta yllättyisin kyllä jos Chronia ei olisi.

Mulla on taudinkuvaan kuuluvat mm. nivelkivut myös päivittäisenä riesana ja alkuvuodesta sain ihooni selkeitä ihomuutoksia/ihottumaa, jota ei ole saatu voidehoidolla pois.

Nämä ihojutut kuuluvat myös Chrohniin ja mulla ei ole ikinä ollut, edes lapsena minkään näköistä ihottumaa. 

Nämä punaiset, erittäin selkeät, pyöreät läiskät kropastani jää onneksi vaatteiden alle, eikä ne kutise tai muuta vastaavaa, mutta jostainhan nämä tulevat. 

Aluksi säikähdin niiden olevan uutta okasolusyövänesiastemuutosta, mutta samaa aikaa tulleet, viisi punaista jälkeä viittaavat kuitenkin aivan muuhun, ja ovatkin onneksi erinäköiset kun ihomuutokset okasolusyövän esiasteussa.

Mutta tähystykseen siis aikaa odottelen ja joudun vaan elämään tämän suolistoni kanssa.

Ehkä jopa lopun elämääni(kin) näin. 

Luottamus on kaiken a ja o, ihan kaikessa. 

Jos/Kun se menee, vie se aikaa saada se takaisin.

Näihin tunnelmiin, 

Tiina