lauantai 31. lokakuuta 2020

Viikon kuulumisia



















Viikko on vierähtänyt muuttolaatikoita purkaessa, tavaroille paikkoja etsiessä, töissä, sekä huonekalukauppoja kiertäessä. 


Kiireinen viikko... 


Jotenkin ehkä jo itse kyllästyn tuohon lauseeseen, "kiireinen viikko".


Sitä on tuntunut jatkuvan jo   l i i a n   pitkään.


Mutta kun ei sitä osaa myöskään ajatella niin, että 

"No, puretaan tavarat sitten tammikuussa ja käydään sitten myös etsimässä huonekaluja rauhassa, kunnon ajan kanssa" .


Jos (monilla!) huonekaluilla ei olisi niin pitkiä toimitusaikoja, olisimme voineet hyvin odottaakin muutaman viikon niiden etsinnässä.


Useilla kalusteilla kun on 4-12 viikkoon toimitusaikoja, jota Korona ei osiltaan ainakaan helpota, oli meidän ryhdyttävä tuumasta toimeen.


Kaikki mulle heti ja nyt -tyyppi olen aiemmin ollut, mutta huomaan, että vuodet ovat siinä(kin) asiassa opettanut mua kärsivällisemmäksi.


Ruokapöytä on aiheuttanut eniten harmaita hiuksia.

Yksi (tammi)pöytä jo ostettiin, mutta jouduttiin se palauttamaan koska meidän valkolakattu tammilattia sai pöydän näyttämään todella keltaiselta. 


Ruokapöydän tuolit ovat hankittuina, ja jo myöskin saatu kotiin. 


Sohva oli toinen mitä etsittiin kissojen ja koirien kanssa.

Vihdoin tämän viikon lopulla se löydettiin, kahden ihanan asiakkaan vinkkaamana <3.

Olipa hyvä, että tuli töissä puheeksi tämä sohva-asia parinkin asiakkaan kanssa koska kumpikin sattui suosittelemaan mulle samaa Suomalaista valmistajaa. 

Perjantaina on sohva tilattu, ja 4-6 viikon päähän odotetaan sitä saapuvaksi. 

Kiitos T:lle ja K:lle sohvasuosituksista, Pus! 


Perjantaina käytiin myös keittiösuunnittelussa ja nyt odotellaan suunnittelijan s-postia keittiöstä. 

Katsotaan miltä suunnitelma näyttää. 

Harmaita kaappeja suunnitellaan keittiöön. 


Tänään käytiin Gauharilla josta ostin pyykkikassin.

Ostoslistalla ensimmäisten asioiden listalla oli mm. pyykinpesukone. 

Koska vielä konetta ei ole, olisimme talon pyykkituvan varassa oman koneen ostoon asti. 

Torstai-iltana käytiin ensimäistä kertaa pyykkituvassa pesemässä pyykkejä, ja nyt kuulkaa taitaakin käydä niin, ettei omaa konetta ostetakaan! 


Mulla/meillä on ollut aina ennen tässä asunnossa pyykkituvan käyttöoikeuden lisäksi oma kone. 

Pyykkitupa oli uusittu upealla tavalla ja yhden pesukoneen sijasta koneita on nykyään kaksi erittäin isoa konetta ja iso kuivausrumpu. 

Yksi 40c-60c:n koneellinen kesti n. 35 minuuttia ja todettiin Samun kanssa, että mitäs jos kokeiltaisiinkin pestä pyykkejä siellä kun se toimi super helposti, nopeasti ja hyvin. 

Saataisiin tällä ns. lisätilaa meidän pikkuruiseen kylpyhuoneeseen. 

Toinen mahdollisuus olisi ollut olla hieman "Englantilainen" ja sijoittaa pyykinpesukone keittiöön. 


Nyt jätetään kuitenkin tässä vaiheessa oma kone ostamatta ja pyykkäillään pesutuvassa niinkuin monet kompakteissa kaupunkikodeissa asuvat. 

Ja jos joskus tuntuu, että halutaankin oma kone, ostetaan se sitten kylpyhuoneeseen. 


Eli koneen sijasta ostin kauniin pyykkikassin <3.


Imuriakin käytiin tänään katsomassa ostomielessä. 

Meinattiin ostaa pelkästään nyt aluksi varsi-imuri ja kokeilla pärjätäänkö näissä neliöissä sen kanssa. 

Vaikka valikoima oli suuri, tultiin ilman imuria kotiin. 

Dysonin varsi-imuri vaikutti muuten kaikista tehokkaimmalta, mutta mä en jaksanut mun käsillä pitää sitä virtanappia kokoajan alhaalla. 

Kun kaupassa koeimuroin tätä, sain melko kovat kivut käsiin, joten jäätiin asiaa vielä miettimään. 

Ne mallit taas missä nappia ei tarvinnut samaa aikaa imuroitaessa painaa, ei vaikuttanut läheskään niin tehokkailta. 

Etsintä siis jatkuu imurinkin suhteen. 

Siihen asti lakaistaan... 


Entisessä kodissa meillä oli keskuspölynimuri ja se oli mun käsille niin kevyt! 


Halusin ottaa tuolta Gauharin liikkeestä teille kenelle se ei ole tuttu, muutaman kuvan. 

Lyhyesti, IHANA liike <3.


Keittiö meillä on kuin pommin jäljiltä. 

Pari pöytätasoa ollaan raivattu ruokailua ja ruuanlaittoa helpottaakseen. 

Mutta niin kauan kun keittiöremontti tehdään, eletään melkoista kaaosta keittiön puolella. 


Toivon, että saadaan tämä koti kaikenkaikkiaan jouluksi valmiiksi. 


Mistä tulikin mieleen, että Vepsäläiseltä tarttui eilen neljä joulukuusenpalloa mukaan :D.

Niitä ei oltaisi kyllä tarvittu(!), mutta en voinut vastustaa sitä kullankimallusta!

Olisipa nämä muutkin kalusteostokset yhtä helppoja kuin joulupallojen löytäminen ;).



Hyvää yötä!



Tiina



Facebook

Instagram

Eteinen














Hyvää pyhäinpäivän iltaa <3.


Noniin, viikko on vierähtänyt "uudessa" kodissa ja tavarat on alkanut pikkuhiljaa löytämään omille paikoilleen. 


Aloitetaanpa koti - / esittelykierros eteisestä :). 


Eteiseen ostettiin peili, sekä tuo Bestå-kaapisto Ikeasta. 


Kaapisto on koottu neljästä eri kaapista. 

Kaksi kumpaakin, seuraavaa kokoa:
60 x 20 x 64,
60 x 20 x 38. 

Lisäksi valittiin valkoiset mattapintaiset ovet näihin. 

Ovissa on ns. "pomppumekanismi" valmiina, eli erikseen ovennuppeja ei olisi tarvittu, mutta haluttiin vielä erilliset, messingin väriset nupit, nekin Ikeasta. 


Eteinen on muuten valmiina, mutta valaisin vielä uupuu. 

Eli tämä valaisin (Ikean halvin) on vain väliaikainen, siihen saakka kunnes tilaamani valaisin saapuu. 


Ja sitten ovet! 

Tuo musta ovi - RAKASTAN sitä <3.


Olen aina ulkomaanreissuilla (monesti varsinkin Lontoossa) ihaillut mustia ulko-ovia. 

Koska kerrostalossa ei ole mahdollista vaihtaa sitä omaa ulko-ovea, halusin ehdottomasti väliovesta mustan. 

Meidän tuttu kunnosti - / maalasi kaikki meidän väliovet. 

Muut maalattiin ihan telalla valkoiseksi, mutta tämän mustan oven halusin siveltimellä maalattavaksi, jotta siihen jäisi näkymään siveltimen jäljet. 

Ja ne jäi täydellisesti, juurikin niin kuin mun mielikuvassa <3.

Valitettavasti en saanut sitä kuviin näkymään! 

Iso kiitos vielä H:lle täydellisistä ovista <3.


Lisäksi vaihdettiin tämän mustan oven kahva messingin väriseen, se kruunasi ilmeen upeaksi! 


Valaisimen jonka eteiseen olen tilannut, runko on myös messingin värinen, joten se sitoo vielä kivasti värimaailman yhteen. 


Tuo vanha Gauharin muistitaulu pääsi nyt eteiseen. 
Ennenhän se oli meillä työhuoneessa... 

Lisäksi tuon Bestå-kaapiston päällä on marmorialusta jossa on helppo säilyttää avaimia kotona ollessa. 


Peiliä ostaessa mietin mustan ja valkoisen välillä, mutta päädyttiin valkoiseen, jotta musta ovi saa loistaa ainoana mustana isona kalusteena paremmin. 


Kaikki valokytkimet, sekä pistorasiat vaihdatettiin vanhanajantyylisiksi ja mustiksi. 
Meidän rapussa vaihdettiin vanhat valokytkimet joitakin vuosia sitten uusiksi, samanlaisiksi mitä alkuperäiset olivat, ja ne ovat itseasiassa ihan samaa sarjaa mitä nämä meidänkin nyt ovat. 




Kurkataan vielä myöhemmin kaappien sisälle erikseen :). 



Tämmöinen tästä meidän eteisestä tuli, mitä tykkäätte? 




Tiina




Facebook
Instagram








lauantai 24. lokakuuta 2020

Eteisen säilytys









Heti alkuun pahoittelen erittäin huonoa kuvanlaatua!


Täällä ollaan niin kiireellä touhuttu remonttia ja eilen, sekä tänään muuttoa, että jouduin nappaamaan nämä kuvat ilta-aikaan viikolla, jolloin kuvanlaatu tähän aikaan vuodesta ei se parhain ole.


Toivonmukaan idea tulee kuitenkin näissä ilmi :).


Eli makuuhuoneen uuden Pax-kaapiston lisäksi meillä on eteisessä vain nämä neljä alkuperäistä, 1940-luvun tavaramäärälle rakennettua pientä komeroa / kaappia, plus yksi uusi Ikean kaapisto jonka kuvaan teille myöhemmin. 


Kuvissa nyt näkyvät kunnolla vain kaksi kaappia, ja kolmannesta siivouskomerosta vain pienen pieni vilaus.

Neljäs komero eteisessä on ns. yläkomero. 


Kuvaan vielä eteistä pian kokonaan teille, kunnolla, niin sekin sitten näkyy myöhemmin.


Mutta niin kuin näkyy, kuvien ottohetkellä meillä oli avoimet ovet kaikkialla. 

Jopa wc:ssä.


Eilen saatiin maalauksesta ovet ja tänään onneksi saatiin ne myös jo paikoilleen.


Kaikki ovet piti vielä maalauksen jälkeen tänään täällä paikanpäällä lyhentää koska uudet lattiat ja lattiansuoristus nosti sen verran lattioita korkeammalle, että ovet eivät olisi enää semmoisenaan sopineet. 


Mutta tänään siis lyhennykset on tehty ja kaikki ovet paikoillaan. 


Mutta nyt takaisin komeroihin.

Wc:n vieressä on yksi, pieni, hyllyllinen komero.

Tähän komeroon piti saada mahtumaan niin kylpyhuoneen tekstiileitä, kosmetiikkaa, kuin mm. "toimistotarvikkeet" kaikkine papereineen.


Eli tosiaan nyt joutuu HYVIN paljon tiivistämään kaikkea jotta kaikki saadaan mahtumaan. 

Me kumpikin vielä ollaan tarkkoja järjestyksestä, joten tässä saa hetken miettiä miten mä kaiken järjestän ja saan oikeasti mahtumaan, ja vielä jotenkin kauniisti mielellään. 


No, voin paljastaa jo, että tänään kaappi on jo täytetty kun purettiin tavaroita. 

Siellä ovat kaikki mitä sinne piti mahtua, mutta mitään muuta sinne ei enää mahdu!


Keittiön ja makuuhuoneen väliin jää meidän ulkotakkien, sekä kenkien kaappi.


Ja kuten huomaatte, se on PIENI!


:D


Edellisen kodin eteisen takkikaappi oli kolme kertaa tämän kokoinen ja se(kin) oli tupaten täynnä.


Nyt tilaa on se kolme kertaa vielä vähemmän, mutta siellä ovat nyt takit. 

Tiivis on tunnelma, sanoisinko. 


Vieraiden takit sinne ei kyllä enää mahdu... 


No, talvella kaikki kaapit ovat täydempiä, kun kesäaikana milloin paksut takit, pipot ja muut talviasusteet pääsevät varastoon.


Lisäksi takkien alla, sekä ylähyllyillä on kenkälaatikoita (Ikea).

Mulla oli ajatus, että olisin ostanut Hayn, Loop Stand naulakon, mitä olisi voinut pitää niin makkarissa kun välillä eteisessä, mutta katsotaan mahtuuko se tänne... 


Siivouskomero jää eteisen ulko-oven viereen ja se onkin sitten vielä puolet pienempi kun tämä takkikaappi. 

Hyvä, jos imuri siihen mahtuu. 


Tässä saa kuulkaa nyt tehdä kaiken tämän muutoksen kanssa töitä (ja taikoja), niin omassa mielessä, kuin ihan fyysisesti jotta kaikki paikat saadaan edes jotenkin siististi järjestykseen. 


Vielä ei oo ahdistanut yhtään :) !! 


Ja sitten se yläkomero. 

Yläkomero vaatii aina tikapuut jotta sinne pystyy laittamaan, että ottamaan tavaraa, eli sinne tulee ns. varastotavaraa, jota ei joka päivä tarvitse sieltä ottaa käyttöön. 


Huomaa kyllä erittäin hyvin, miten on ajat muuttuneet vuodesta 1940, jolloin tätä taloa on alettu rakentamaan. 

Sen ajan ihmisillä ei ole ollut samaa tavaramäärää kun tämän päivän ihmisillä. 


Koska tänne haluttiin muuttaa, nyt pitää vaan sopeutua, enkä mä usko, että se ongelma tulee olemaan. 

Toivonmukaan kylpyhuoneeseen mahtuisi vielä edes vähän isompi kaappi mitä nyt on, voi olla, että se on mahdoton tehtävä, mutta yritetään ;). 



Hyvää yötä! 



Tiina



Instagram

Facebook



Makuuhuoneen säilytys










Hyvää iltaa <3.


Muutama tuttu on multa jo kerinnyt kysyä, 

"Mihin ihmeeseen te saatte kaikki teidän tavarat mahtumaan"?? 


Onhan se toki selvää, että meidän säilytystilat 45m2:ssä ei voi olla mitenkään, lähellekään vastaavat kun vanhassa n. 300m2:ssa.


Olen kuitenkin yrittänyt miettiä säilytysasioita hyvinkin tarkkaan ja tiettyyn pisteeseen se on myös paljon järjestelykysymys. 


Toki määräänsä enempää ei kaappeja mahdu, ja niillä me ei myöskään haluta pientä asuntoa täyttää. 


Mutta parhaani olen tehnyt ;).

Ja myös toki paljosta tavarasta on luovuttu jo ennen muuttoa. 



Makuuhuoneeseen mahtui juuri ja juuri  kaksimetrinen (leveys) kaappi tai tarkalleen ottaen kaksi metrin levyistä kaappia  

(200 x 58 x 236cm). 


Kaappi on Ikean PAX ja sitä saa monessa eri koossa, värissä, sekä syvyydessä. 


Sisältö onkin sitten myös ihan oma lukunsa. 

Valinnanvaraa on ja paljon. 

Laatikostoja, "vetokoreja", hyllylevyjä jne. 

Lisäksi sisustoja, kuten huopakoreja löytyy näihin täsmälleen niiden mittoihin. 


Meillä kaapit ovat täysin identtiset, eli kummallekin valittiin täysin samat hyllyt, sisustat jne. 


Valittiin neljä kiinteää vetolaatikkoa kummallekin, joista ylimmäisen etulevy on läpinäkyvä. 


Ylimmässä, eli tässä laatikostossa missä etulevy on läpinäkyvä, ostettiin huopakoreja. 

Nyt saadaan tosi hyvin järjesteltyä alusvaatteet, sukat, yöasut ym. omiin koreihinsa.


Lisäksi ihan ylimpänä laatikostossa on matala "vetolaatikosto" jossa on sisällä tuo kirkasmuovinen tilanjakaja.

Tämä pleksinen osa on poistumassa mallistosta, mutta huopaisena sitä saa tällä hetkellä uutuutena. 

Me valittiin kuitenkin tuo muovinen, vaikka yhtä hyvä vaihtoehto toki olisi varmasti ollut myös se huopainen versio. 


Ylimmällä hyllyllä on vetoketjullinen "säilytyskassi" johon on tarkoitus laittaa kausivaatteet, eli tällä hetkellä kesävaatteita ja taas kesän tullessa, vaihtaa paksuimmat villapaidat jne tähän. 


Oviksi valittiin liukuovet, valkoisella kehyksellä ja "maitolasilla". 

Tämä oli tässä kodissa ihan välttämätön asia, koska tähän kun meidän 180cm:ä leveä sänky vielä laitetaan, ei tilaa jää riittävästi sivuille aukeaville oville. 


Ovimalleja löytyy tähän kaappiin myös paljon erilaisia. Sekä liukuovissa, että perinteisissä. 


Kaappiin saa muuten myös valaistusta kaapin sisään niin, että kun kaapin aukaisee, syttyy sinne valot. 


Me ei vielä valoja tähän ostettu, mutta mietitään mahdollisesti niitä ja asennetaan myöhemmin. 


Jouduttiin siirtämään makuuhuoneen valokatkaisin kaapin päätyyn kiinni, koska se olisi jäänyt muuten kaapin taakse piiloon. 

Onneksi tämä saatiin kuitenkin siirrettyä kaapin takaata, kaapin sisäkautta tähän kylkeen kiinni ja ns. "ongelma" ei ollutkaan ongelma. 


Olin haaveillut näistä Ikean kaapeista jo pitkään, että ne tulisivat seuraavaan kotiin. 


Se haave toki oli koko huoneen suuresta 

walk in closetista, 

mitä tämä ei toki ( :D) ole, mutta sentään kummallekin on oma kaappi <3.


Eteisen komeroihin ja niiden minimalistisiin säilytystiloihin kurkistetaan myöhemmin omissa jutuissaan.


Meillä on ollut itseasiassa eilen illalla meidän virallinen muutto. 

Eilen haettiin meidän huonekalut ja tavarat KOTIIN <3.

Eli tämä viikonloppu menee muuttolaatikoita purkaessa ja tavaroita paikoilleen laittaessa. 


Jos vaan jossain välissä kaupoille keritään, on ensimmäisenä ostoslistalla:

Pyykinpesukone, 

Imuri, 

Ruokapöytä. 


Toki ne ruokapöydän tuolit, sekä sohvakin olisi ihan kiva löytää - / päättää, ettei tarvitse kauaa lattialla istua. 


Meidän viikonloppu menee näissä tunnelmissa. 


Oikein ihanaa viikonloppua. 



Tiina



Instagram

Facebook







sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Kolmen viikon jälkeen











Hyvää iltaa!


Remonttia on takana kolme viikkoa, samoin kuin meidän asumista Helsingissä. 


Vielä asutaan vanhempieni luona, mutta ensi viikon lopulla on tarkoitus tehdä se viimeinen muutto. 


Eli noutaa varastolta meidän huonekalut ja tavarat. 


Tänäänkin oltiin "vaan" 11 tuntia touhuamassa "työmaalla".


Mä maalasin koko päivän. 


Sekä olohuoneen ja makuuhuoneen ikkunan karmit ja pokat, sekä komerot on nyt maalattu. 


Haastavimmat maalausjutut jäi mun vastuulle :D.


Isoa seinäpintaa on aivan eri maalata kun tämmöistä tarkkuusmaalausta. 


No, kunnon teippaukset ja suojaukset ennen maalausta takasi hyvän lopputuloksen. 


Mutta, tulipahan maalattua, KOKO päivä :).


Ikeassa on käyty jo muutamaankin kertaan ja tänään kiinnitettiin mm. verhotanko olohuoneeseen ja vähän kokeiltiin verhoja.


Ei sitten osattu päättää mitkä verhot olohuoneeseen ostetaan, niin ostettiin sitten neljät verhot ja kokeillaan miltä ne näyttävät ja mahdollisesti osa palautetaan.


Verhoihin palaan myöhemmin lisää. 


Nyt kuvissa vaan kaksi vaaleanharmaata verhoa.. 


Eilen asennettiin myös eteiseen uusi kaapisto ja kuvissa näkyvät Messingin väriset ovennupit tulivat tähän. 


Tästäkin kuvia myöhemmin, tietenkin ;). 


Myös makuuhuoneen vaatekaappi on paikoillaan ja ai, että mä tykkään siitä paljon!! 


Valaisin joka olohuoneessa on, on meidän tuleva keittiön valaisin. 


Olohuoneen valaisin saadaan vasta aikaisintaan marraskuussa ja siihen asti saa tämä keittiön valaisin toimia sen sijaisena. 


Olohuoneeseen tulee Flos 2097 / 30 valaisin <3.

En malta odottaa sen saapumista! 


Olohuoneessa näkyy myös meidän uusi tv-taso, joka kiinnitetään vielä seinälle. 



Tältä näytti siis tänään :). 



Paljon lisää sisustuskuvia tiedossa lähiviikkoina :). 



Hyvää yötä, 



Tiina




Instagram

Facebook



 

sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Valmista pintaa



















Hyvää iltaa! 

Noniin, meillä alkaa näkymään jo valmista pintaa niinkuin näkyy :). 


Remonttikaaos näkyy yhtä lailla myös, älkää antako sen häiritä! 


Kaksi viikkoa Helsingissä asumista, sekä remonttia takana. 


Päivät ovat olleet    e r i t t ä i n    pitkiä! 


Mutta, ei oltaisi lähellekään näin pitkällä remontin suhteen jos ei oltaisi aherrettu aamusta iltaan. 

Vielä ei valmista suinkaan ole, kyllä hommaa meillä vielä riittää. 

Kovasti yritetään jos päästäisi viikon päästä kunnolla muuttamaan, mutta katsotaan onnistuuko se vielä silloin. 

Makuuhuone, olohuone, sekä eteinen halutaan täysin valmiiksi ennen kun muutetaan tavaroinemme sisään. 

Keittiö ja kylpyhuone tehdään myöhemmin, samalla kun ollaan jo asettauduttu asumaan. 


Eräänä iltana lähdettiin vielä kuuden jälkeen, pitkän päivän jälkeen ajamaan Raision Bauhauseen (pitkä juttu) hakemaan noita kattokoristelistoja. 
Kerettiin just ennen sulkemista perille ja ennen puoltayötä vielä nukkumaan :D. 

Iines on kulkenut meidän mukana kokoajan ja hyvin on alkanut neiti jo tottumaan. 


Osaa jo oikean rapunkin kotona löytää :). 


Ollaan tutustuttu Iineksen kanssa ristiin rastiin eri lähikaduilla jotta uusi asuinpaikka tulisi hänellekin pian tutuksi. 


Lattiat ovat nyt valmiit muuten, paitsi keittiön lattia tehdään samassa kun keittiötä aletaan uusimaan muutenkin. 

Varasin meille keittiösuunnitteluunkin alkuviikosta ajan, kyllä meistä alkaakin tuntua siltä, että saatetaan uusia koko keittiö. 


Tänään käytiin valitsemassa ensimmäisenä aamusta ennen remontin jatkumista jalkalistat. 

Ostettiin samalla mustaan eteisen välioveen kromin värinen kahva. 



Kyllä on monta kertaa sanottu tämän kahden viikon sisällä:

"OMPAHAN TAAS TYÖMAA"! 


Jospa tämä jouluna olisi kokonaan valmis, sisustusta ja remonttia myöden :). 



Täällä täytyy lähteä vielä käymään ruokakaupassa, ostamassa ensi viikon eväitä. 



Rauhallista iltaa <3.




Tiina