sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Amsterdam




































Amsterdamista on palattu kotiin viime tiistaina ja kylläpä meillä oli hauska reissu.


Ennen matkaa oli sinällään vähän erilainen fiilis mitä yleensä mulla on ennen kaupunkilomalle lähtöä.

Mulla oli lähinnä olo, että on aivan ihana lähteä hyvän ystäväni kanssa reissuun, viettämään ns. laatuaikaa ja näkemään uusi kaupunki koska en muista edellisestä kerrasta juuri mitään,
Mutta, 
samalla oli erilainen olo siistä syystä, että mä en oikein tiennyt mitä odottaa.


Mulla tuli ennen matkaa lähinnä Amsterdamista, tai Hollannista ylipäänsä mieleen ne valtavat kukkapellot, tuulimyllyt, lukuisat kanaalit, laillistettu Cannabis, sekä "kuuluisa" Punaisten lyhtyjen alue.


Tämä mielikuva siis herätti ristiriitaisia tunnelmia jo ennen lähtöä.


Nyt matkan jälkeen, vietettyäni kaksi yötä ja kolme päivää Amsterdamissa ja kaikki nämä nähneenä, olen taas kirjaimellisesti NÄHNYT enemmän.

Niinkin kliseinen lause kuin:

"Matkailu avartaa"

toimii hyvin ainakin mulla tämän matkan kokeneena.



Aloitetaan niistä kaupungin hyvistä puolista!


Amsterdam on mielestäni yksi kauneimpia kaupunkeja missä olen käynyt.

Talot ovat niin uskomattoman (vanhoja) kauniita ja erilaisia, että olisin voinut jäädä niitä ihastelamaan ja kuvailemaan vaikka kuinka pitkiksi ajoiksi.

Puhumattakaan kanaaleista ja silloista mitä on aivan jokapuolella.


Tunnin mittaisella kanaaliristeilyllä nähtiin kaupunkia myös veden päältä.


Oli se vaan ihan uskomattoman kaunis kaupunki!



Kuuluisalla Keukenhof kukkapuistolla päästiin näkemään valtavasti kukkaloistoa.

Puisto oli upea, siitäkään ei pääse mihinkään, mutta odotettiin näkevämme niitä valtavia kukkapeltoja täällä, mutta niitä ei siellä ollutkaan. 
Bussin ikkunasta, sekä Keukenhofin puistossa olevan tuulimyllyn katolta näimme yhden pellon, mutta se ei ollut semmoinen mitä tosiaan luulimme näkevämme.


Ne kukkapellot joita olimme kumpikin kuvissa nähneet ennen matkaa, ovat siis muualta, ei täältä puiston alueelta otettuja.

Eli mikäli matkaisit puistoon nähdäksesi niitä valtavia peltoja, niitä ei siellä pääse näkemään, ne ovat jossain muualla.


Mutta upea kevätpäivä ja huippu seuraa, oli tämä retki silti erittäin onnistunut!



Punaisten lyhtyjen alue haluttiin nähdä päiväsaikaan.
Onhan se sen verran legendaarinen, että pitihän se päästä näkemään.

Meille riitti kyllä yhden kadun läpi kulkeminen ja sen näkemin.

Niin, no, onpahan sekin nyt nähty.

En voi oikein tähän muuta kommentoida, se on maailma mitä mä en ymmärrä, mutta ompahan sitä taas maailmankatsomus avartunut, että tämäkin on joillekkin normi elämää.

Se kadunpätkä mikä me kuljettiin maanantai aamupäivänä, oli aika sotkuinen, eikä sinne toista kertaa tekisi mieli mennä.


Kaupunki oli täynnä niin kauppoja kuin kahviloita mitkä myi aina taikasienistä ilokaasuun ja Cannabikseen.

Näitä oli niin paljon, että ikävä kyllä kun nyt mietin kaupunkia, tulee mulla nämä ensimmäisenä mieleen.

Ne pari hienompaa tavarataloa, mm."Chanelin ja Guccin"  valikoimineen unohtui aika nopeasti kaikkine niiden vilkkuvien neonvalojen loisteessa.


Jopa ihan tavalliset leipomot myyvät näitä Cannabis tuotteita, siitä en pitänyt yhtään, niitä on siellä joka paikassa. Ei ainoastaan niille suunnatuissa omissa liikkeissä.


Onhan se iso kaupunki ja toki siellä on paljon niin vaate- kuin sisustusliikkeitä, aina vintage- ja antiikkiliikkeisiin asti, mutta silti mulle jäi kyllä mieleen nämä kaupat mitkä ei ollut mua varten.


Mulla oli tottapuhuen aika monta kertaa siellä semmoinen olo, että "tää kaupunki ei ole mua varten".

Se on sinällään harmi, koska kaupunki oli muuten niin kaunis ja viihtyisä, mutta mun mielikuviin piirtyi niin vahvasti nuo paikat mitkä ei vaan ole mua varten.


Merkittävin ja epämieluisin kokemus oli kuitenkin haju mitä ei päässyt pakoon.

Ja nyt puhun ihan suoraan sen oikealla nimellä, Cannabiksen haju!

En tiennyt miltä tämä tuote haisee ennen matkaa, mutta nyt tiedän. Muistan sen hajun koko loppu elämäni ja tunnistaisin tämän hajun tästä lähin missä vaan.

Se haju oli aivan jotain järkyttävän pistävän pahaa.

Ja se haisi koko kaupungissa.

Sait kulkea ehkä korkeintaan 5m ilman sitä hajua, mutta siihen se sitten jäikin.

Lauantai, sunnuntai ja maanantai, kaikki päivät oli yhtä pahoja.

Heti kun astuit hotellista tai kaupasta kadulle, iski se haju heti vasten kasvoja.

Se oli niin etova haju, että meidän oli ihan vaikea välillä hengittää.


Koska hajua oli joka ikisellä kadulla, oli sen käyttäjiäkin sumuisine silmineen siis aivan joka paikassa.

Suoraan sanottuna monet ihmiset oli niin pöllyssä, että hyvä jos silmät oli auki.



Jollain toisella voi toki olla erilaisia kokemuksia, mutta kyllä tämä meille jäi päällimmäisenä mieleen tästä matkasta.


En usko, että tämän hajun ja "neonvalo maailman" takia matkustan uusiksi enää koskaan Amsterdamiin kaupunkilomalle.


Upea kaupunki, todella kaunis, paljon pieniä putiikkeja, mutta sillä on nämä haittapuolensa!


Toki jollekkin tuo kaupunki on Paratiisi, mutta ei mulle!


Kaunpungissa oli erittäin helppo kulkea kunhan muistaa varoa ihan kokoajan polkupyöriä.

En ole eläessäni nähnyt mitään vastaavaa, niin paljon polkupyöriä mitä täällä oli.

Hyvä jos "20" autoa näki koko matkalla kolmen päivän aikana kaupungissa, mutta pyöriä miljoona.

Nämä pyöräilijät eivät myöskään varoneet yhtään jalankulkijoita, joten silmät pitää olla selässäkin täällä ;).

Ei, mutta todella varovainen saa olla, täällä jää tämän kokemuksen perusteella 90% jonkun pyöräilijän töytäisemäksi.



Mikäli olet Amsterdamiin matkustamassa suosittelen erittäin lämpimästi kanaaliristeilyä. Se oli todella kiva!



Mulla ei näin edullista matkaa ole tainnut koskaan olla :D.

Zara Homesta löysin muutaman pienen tuliaisen kotiin tuotavaksi, mutta siinä ne olikin.



Vaikka tämä olikin mulle jo toinen kerta Amsterdamissa, on tämä mulle 
"kerta elämässä riittää kaupunki".


Tiedän kuitenkin monta tuttava(lapsi))perhettä jotka ovat todella tykästyneet kaupunkiin, joten en halua myöskään väärää kuvaa paikasta antaa.

Kyllä mäkin ihastuin siihen kaupungin hyvään puoleen, kaupungin kauneuteen mm. lukuisine juustokauppoineen, mutta tuo "hämärä puoli" on hyvä pitää mielessä sinne matkustaessa!




Jotta maailma voisi taas avartua lisää, suunnataan me ensi viikonlopuksi Samun kanssa Tukholmaan ja myös loppuvuodelle on jo varattu matka Roomaan <3.

Matkustamisessa osa sen parhautta on sen matkan odottaminen <3.



Näihin kuviin ja tunnelmiin, oikein ihanaa iltaa!





Tiina

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Amsterdam calling











Huomenna aamulla klo:8.15 Tiina ja Heli nousee Amsterdamin koneeseen!

Jippikaijeee!


Se on tyttöjen viikonloppu edessä!


IHAN SUPER IHANAA!



Mä kävin just varastosta hakemassa matkalaukun ja se ois mulla pakkaaminen edessä.

Varoittelin kyllä jo eilen Heliä, että mä ajattelin nyt tälle matkalle ottaa niin rennot vaatteet mukaan kun mahdollista.

Matkalaukun päällä on tällä hetkellä mm. kahdet juoksutrikoot ja lenkkarit :D.
Että ihan niin rennot....


Monta kaupunkilomaa tehneenä joka kerta korostuu vaan enemmän ja enemmän se mitä päällä on ja jalassa.

Viime vuoden helmikuussa oltiin Helin kanssa Lontoossa ja minä tepastelin nahkasaappaat jalassa, mekko päällä menemään ja se reissu oli yhtä sukkahousujen kiskomista ylös ja rakkoja kantapäissä.

Mutta hei, mä yritin sentäs olla edes yhdellä kaupunkilomalla vähän fiinimpi ;).


Viime joulukuussa Pariisissa tepastelinkin menemään lähes koko matkan lenkkareissa.
Siellä mulla sentään oli farkut jalassa ja villakangas takki..



Nyt täyttää siltä, että oon lähdössä turhankin rennolla meiningillä reissuun jos noita mun reissuvaatteita katsoo :D.

Tosiaan parit juoksutrikoot, pari pitkää neuletakkia, muutama perus toppi, lenkkarit, vähän siistimmät tennarit, sekä nahkatakki...

Pärjäisiköhän sitä oikeasti noilla, ilman mekkoa tai siistejä housuja :D. Ehkä mun täytyy yhdet normi housut pakkaa mukaan varuiksi.



Mä oon ollut kerran aiemmin Amsterdamissa.

Oon käynyt rippikoulun siellä.

Eli siitähän tulee kesällä jo 21v. aikaa...


Kauheasti en kaupungista mitään muista ja paljon se on varmasti näissä vuosissa myös muuttunut.

Mutta mennään ottamaan selvää ja katsomaan miltä kaupunki tänä päivänä näyttää.


Joitain suunnitelmia ollaan tehty, mutta jos sulla on antaa nyt joku ihan viime hetken vinkki, niin mielelläni kuulen <3.



Kaksi yötä, kolme päivää.

Maanantai ja tiistain välisenä yönä tullaan takas Suomeen joten ensi viikolla kuullaan sitten Damin kuulumisia :).



Nyt mä alan valmistautumaan matkaan ja pakkaamaan!



Ihanaa viikonloppua!






Tiina

Madara - organic skincare

















Keskusteltiin rakkaan mieheni kanssa tässä yksi päivä iästä.

Miten ikä muuttaa meitä niin ihmisinä, kuten myös meidän ulkonäköä.


Mä täytän ensi kuussa jo 36v. 

Niin, en tiedä pitäisikö tuo "Jo" jättää siitä pois, ja sanoa vaan, että 
Mä täytän ensi kuussa 36v.

Se "Jo" meinasi tulla silti siihen eteen, piti ihan keskittyä etten kirjoita sitä uusiksi.


Jotta ei kuulosta siltä, että mulla olisi ikäkriisi, kerron ihan suoraan, että sitä mulla ei ikinä ole ollut, mutta aika ja vuodet menee kyllä hurjaa vauhtia eteenpäin.


Mä olen itseasiassa todella tyytyväinen tähän ikään.

Koen ikääntyväni "arvokkaalla" tavalla.


Arvokkaalla tarkoitan iän tuomaa elämänkokemusta.


Puhun siitä kaikesta elämänkokemuksesta mitä ikääntyminen meille tuo mukanaan.

Olen todella onnellinen siitä, että sitä on mm. paljon enemmän "järkeä päässä ja elämänkokemusta kuin esim. 10v. sitten".


Koska ikä kuitenkin muokkaa meidän ulkonäköä,
mm. iho veltostuu ja se ei ole enää niin kimmoisa kuin se "kakskymppisenä" oli. 

Tästä syystä haluan itse antaa iholleni sen tarvitsemat hoitoaineet.

Monessa aiemmassakin kosmetiikkaan liittyvissä jutuissa olen monesti todennut, että ihon kosteutus on kaiken A ja O, ja sen perään kuulutan edelleenkin.


Iho tarvitsee kosteutta näyttääkseen kauniilta.

Toki, kaikkea ei missään nimessä saa purkista, ei mistään purkista, vaan keho on tietenkin kokonaisvaltainen mihin vaikuttaa kaikki muukin, kuin se mitä purkista saa.

Niin mm. elämäntavat, ruokailutottumukset, uni, kuin myös esim. stressi vaikuttaa meihin.
Ihoon asti.

Mitä vanhemmaksi tulen, kiinnitän enemmän huomiota mm. omaan ruokavalioon.
Se on muuttunut terveellisemmäksi kokoajan vuosi vuodelta.


Myös ihonhoidon tuotteisiin kiinnitän paljon enemmän huomiota kuin esim. 10v. sitten ja panostan niihin aivan eri tavalla.


Osa syy tähän on varmasti se, että olen huomannut ettei yksi ja sama rasvapurkki enää riitä koko kropalle, ehei.

Ja osa syy on myös varmasti se, että sitä arvostaa itseään aivan eri tavalla mitä vanhemmaksi sitä tulee, ainakin mulla on niin.

Se on varmaan se järjen ääni ;) ja halu pitää muutenkin itsestä hyvää huolta.


No mutta.
MADARAn tuotteita olen aiemminkin yhteistyön merkeissä päässyt kokeilemaan ja tällä kertaa olen saanut testailla haluamiani Madaran tuotteita joita en ollut ennen käyttänyt.


Olen ollut aivan super tyytyväinen jo aiemminkin käyttämiini Madaran tuotteisiin ja sama tyytyväisyys jatkuu kyllä nytkin!


Koska mulla on ollut käytössä jo joitain kuukausia Madaralta mm. kasvovesi, seerumit, öljy, silmänympärysvoide kuin parit naamiotkin, halusin kokeilla myös päivittäiseen käyttöön / tarpeeseen niin Madaran body lotionia kuin käsirasvaa.

Body lotionista jää aivan jumalaisen pehmeä iho ja käsirasva on todella silkkinen joka imeytyy todella nopeasti.



Näiden lisäksi mulla on ollut testissä nyt

joka kiinteyttää ja elvyttää palauttaen ihon nuorekkaan ilmeen.

Tämä ylellinen, voidemainen naamio auttaa palauttamaan ihon kadonneen täyteläisyyden, silottamaan ryppyjä ja kiinteyttämään uudelleen iän myötä veltostuneen ihon.

Olen käyttänyt tätä kahdesti viikossa.



Tämän lisäksi olen käyttänyt n. kolme kertaa viikossa 
OIL TO MILK SCRUB -kuorintaa.

Tämä maitomainen ja täyteläinen kuorintavoide puhdistaa, pehmittää ja kuorii ihon hellävaraisesti poistamatta sen luonnollista kosteutta.
Ihosta tulee pehmeämpi, sileämpi, puhtaampi, sekä silminnähden kirkkaampi ja hehkuvampi.



Viimeisenä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä mulla on ollut käytössä nyt 
BOOST AMINO-FILL  -Kiinteyttävät ampullit.

Nämä 3D ampullit auttaa geneettisiin ja kronologisiin ikääntymismuutoksiin.

Näiden käyttöä suositellaan +35 vuotiaille joilla alkaa iholla näkymään juonteita ja ryppyjä, ja joiden iho on alkanut veltostumaan ja menettämään kimmoisuuttaan.

Näitä ampulleja voi käyttää niin 10 päivän kuurina, kuin silloin tällöin kun ihon täytyy näyttää todella hyvältä. 
Esimerkiksi tärkeänä juhla- tai hääpäivänä tai ihan vaan kun on olo, että haluaa näyttää tosi hyvältä.
 Eihän siihen tarvita mitään erityistä päivää aina ;).


AIVAN MAHTAVA TUOTE (tämäkin).



Vähän reilu kuukauden ovat nämä tuotteet olleet mulla käytössä ja aivan älyttömän tyytyväinen olen näihin.

Mun iho ei ole niin kalpea mitä se ennen tätä "tehokuuria" oli.

Sen huomasi jopa Samukin kuka sanoi mulle yksi ilta:
"sun kasvot näyttää siltä, että ne olisi saanut aurinkoa".

Se on muuten ihan totta, selkeä ero ihon värissä!


MADARASTA on tullut mun suuri suosikki luonnonkosmetiikassa!


Herkkäsilmäisenä olen voinut käyttää kaikkia tuotteita. Mikään ei ole ärsyttänyt silmiäni mikä on sikäli harvinaista.



Kaunis iho huomataan, näin ne väittävät!



Parasta on kun itsellä on hyvä olo, se näkyy!


Ja en voi väittää etteikö tuntunut hyvältä kun Samu meidän ikäkeskustelun päätteeksi totesi:

"Sä olet kyllä säilynyt ihan super hyvin, sua voisi luulla helposti nuoremmaksi ulkonäöltä".

Tämä sai kyllä virnistyksen huulille, vaikka ei mulla ole tarvetta näyttää nuoremmalta :).


Tämä asia toki on katsojan silmissä, joku toinen saattaa olla toista mieltä, ja suotakoon se hänelle ;).




Näissä tunnelmissa on hyvä toivottaa seuraava ikävuosi tervetulleeksi!



Nyt toivottelen teille myös aivan super ihanaa perjantaita!




Iso kiitos myös Narural Goods Companylle yhteistyöstä.





Tiina









maanantai 18. maaliskuuta 2019

Makuuhuoneen muutos























Viikonloppuna valmistui niin herkkuaamiainen kuin meidän makuuhuonekin.


Sänky saapui odotetusti viime viikolla ja patjalla nukkumien jäi onneksi lyhyeen.
Olihan tuo "leirikoulu" elämä sinällään pieni seikkailu tähän arkeen ;).


Sänky saapui ja jännitys helpottui kun sängyn sai paketista paikoilleen.


Yksi asia livenä tuli hieman yllätyksenä vaikka mitat olinkin huomioinut sänkyä tilatessani.

Korkeus nimittäin.

En tajunnut kuinka korkea sänky todellisuudessa on.


Se on todella korkea.


Mun 165cm sisältämät lyhyet töppöjalat joutuvat ns. nousemaan sänkyyn. Eli joudun vähän niinkuin ponnistamaan itseni siihen.

Nyt siihen alkaa jo muutaman yön jälkeen hieman tottumaan, mutta aluksi se tuntui todella hassulta.


Kyllä tuo 20 lisäsenttiä leveyteen myös tekee paljon!

Ensimmäinen 180cm sänky mikä meillä on ja silti, vaikka nukutaankin kaikki yöt kylkikyljessä, on tuo leveys ihan huippu juttu.


Korkeuteenkin alkaa silmä jo tottumaan.


Samun ensi kommentti oli kun sänky saatiin paketista ulos paikoilleen,

"Minkä ilmalaivan sä olet ostanut"?

Hahahahahaaaa, ilmalaiva :D.


Sängynpäädyn jalkoja ei ole vielä kiinnitetty.
Kun ne saadaan vielä paikoilleen, nousee pääty n. 15cm korkeammalle.

Ei laitettu vielä jalkoja päätyyn koska meidän sängynpäädyssä olevat taulut täytyy ensin siirtää ylemmäs.

Laiskuus iski siinä kohtaa ja päätettiin mennä nyt hetki näin ;).


Mutta sitten kaunis pääty tulee vielä paremmin oikeuksiinsa kun se näkyy enemmän.


Vanhat verhot lähtivät kiertoon ja tilalle tuli valkoiset pellavaverhot.
Ikkunat tuli ihan eritavalla esille ilman rullaverhoja!


Tila näyttää huomattavan paljon valoisammalta, sekä samaa aikaa korkeammalta.
Iso merkitys kyllä pelkästään verhoilla, 
eikö?


Pyöreä peili muutti myös makuuhuoneeseen.
Sen tilasin jo jokin aika sitten ja nyt päästiin kunnolla mylläämään huonetta ja samalla kiinnittämään peili seinään.


Ollaan hirmu tyytyväisiä niin sänkyyn, kuin muuhun uuteen ilmeeseen.


Olohuoneen "extra-matto" sopii mun mielestä mainiosti nyt myös makkariin, vaikka olisihan jokin vaalea matto toki raikastanut enemmän tilan ilmettä, mutta oikein hyvä näinkin.



Mitä tykkäät uudistuksesta :)?


Toimiiko kokonaisuus sun silmään?





Ihanaa alkanutta viikkoa!




Tiina