Vauvan vaatteet ja tavarat

Kerkesimme ostaa vauvalle ja vauvan hoitoon melko paljon kaikkea, niin vaatetta, rintareppua jne jne jne. 

Korisänky jossa minä olen vauvana nukkunut oli myös jo tuotu mökiltä kotiin. 

Mitä teemme kaikille tavaroille, vaatteille ja sängylle nyt kun menetimme vauvamme?

Vielä sairaalassa ollessamme synnytyksen jälkeen kysyin Samulta mitä me tehdään kaikille vauvan tavaroille?

Pyydänkö vanhempiani käymään meillä ennen kuin päästään kotiin ja hakemaan kaikki pois, sängyn, vaatteet ja tavarat?

Samu vastasi heti melko "tiukkaankin" äänensävyyn että hän tahtoisi että mitään ei laiteta pois, että kaikki pidetään ennallaan esillä. 

Että hänestä tuntuisi siltä, että se on lopullista, jos kaikki korjattaisi pois.

Mikäli se olisi vaan mulle ok, pitäisimme kaikki ennallaan esillä. Niin pienen korisen ensisängyn kuin lipaston joka vauvaa varten varastosta tuotiin ja kaikki muutkin. 

Hetken mietin miltä tuntuu nähdä kaikki kun kotiin palaamme, mutta kun kotiin palasimme, tajusin että joka tapauksessa koti ei tuntunut nyt enää samalta. 

Siinä menisi joka tapauksessa hetki, että koti alkaa taas tuntumaan kodilta. 

Musta ei tuntuisi yhtään paremmalta tai pahemmalta jos tavarat ovat esillä tai ei. 

Ehkä juurikin tuntui samalta mitä Samusta.

Jos nyt korjaisimme kaiken pois, tuntuisi se lopulliselta. 

Siispä, kaikki saivat jäädä esille. 

Meille ei tule kylään ketään semmoista ihmistä kuka ei tilanteestamme tietäisi.

Emme joutuisi selittämään kenellekään miksi meillä on vauvan sänky ja tarvikkeita esillä.

Linnean kymmenkunta ultrakuvaa on edelleen meidän jääkaapin ovessa. 

Ne saavat siinä nyt olla juuri sen aikaa kun meistä siltä tuntuu. Yksi kuvista on laitettu kehyksiin joka saa aina olla tästä eteenpäin esillä, siinä missä muutkin kuvat, kuten meidän hääkuvat. 

Hän ei poistu enää ikinä meidän elämästä vaikka hän ei täällä meidän luona enää olekaan. 

<3

Tähänkään asiaan ei ole oikeata tai väärää tapaa tehdä ja elää. 

Osa varmasti samanlaisessa tilanteessa haluaa kaikki tavarat ja muistot pois ja osa toimii niinkuin me. Ja jokaisen kuuluukin tehdä niin kuin oma sydän sanoo. 

Meidän sydän sanoi näin ja mitä nyt kolme viikkoa on kulunut, ei meistä ole pahaa tehnyt nähdä tavaroita. 

Päinvastoin. 

Se pitää meidän toivoa yllä. Että saamme vielä nämä käyttöön. 

Että saamme vielä vauvan elävänä syliin asti! 

Usko ja toivo on se mitä pidämme nyt yllä, rakkautta unohtamatta. 

Uskoa asiaan tuo onneksi se että kun viime lokakuussa aloitettiin "lapsettomuushoidot" ja miedoin lääke pienimmällä annoksella teki mulle ovulaation jokaisessa neljässä kuussa mitä lääkettä söin ennen onnistumista. 

Linnea sai alkunsa neljännestä kuusta, eli melko pian lääkkeen aloituksesta. 

Toki emme voi tietää miten lääke nyt toimii, mutta outoa olisi jos se ei enää toimisi ollenkaan kun siitä on niin vähän aikaa kun se toimi loistavasti. 

Puolessa välissä viikkoa tällä viikolla jopa mietin olisinko ovuloinut luomusti kun kahtena päivänä oli selkeät ovulaation oireet. 

Odotamme tietenkin jälkitarkastuksen ja seuraavat kuukautiset ennen kun yritämme uudestaan. 

Ja isolla todennäköisyydellä kuitenkin lääkitystä tulen myös tarvitsemaan. 

Mutta on myös mahdollista että Pco:ssa raskauden jälkeen munasarjojen toiminta muuttuu ja ovulaatio voi tapahtua luomusti.

Sekään ei täysin mahdotonta ole. Näin on monella käynyt. 

Vaikka nyt kerronkin että aiomme yrittää vauvaa uudestaan heti kun mahdollista, toivon ettei meiltä kyseltäisi "Joko on onnistunut, onko jo uutisia"? 

Siinä menee se aika mitä siinä menee ja kerromme kyllä sitten taas joskus kun sen aika on :). 

Onneksi meillä on usko, toivo ja rakkaus jäljellä. 

Se lause on saanut nyt syvemmän merkityksen omassa elämässä <3.

Tiina

Facebook

Instagram