perjantai 15. huhtikuuta 2022

Meille tulee vauva














Vihdoin se on totta ja nyt pääsen siitä myös teille kertomaan <3.


Mä olen raskaana, meille tulee syksyllä vauva!


Olen oikeastaan lähes koko vuoden, eli ihan tammikuun alkumetreiltä asti kasvatellut uutta elämää kohdussani ja samalla tässä myös masuani <3.


Nyt ollaan jo neljännellä raskauskuukaudella ja kahden viikon päästä alkaa jo viides raskauskuukausi.

Tasan neljän kuukauden päästä, elokuun puolen välin jälkeen mä jään jo äitiyslomalle.

Luulenpa että tämä neljä kuukautta tulee menemään aivan hurjan nopeasti kun ennen sitä pidän vielä kahden viikon kesälomankin. 


Me ollaan niin sanoinkuvaamattoman onnellisia että ollaan vihdoin tässä elämänvaiheessa. 

Masu on tosiaan jo pyöristynyt aivan selkeästi, eikä epäselväksi jää olenko raskaana. Myös muutaman potkun olen jo saanut tuntea <3.


Jos nyt lähes 20:n lapsettomuus vuoden jälkeen voi näin sanoa, niin nyt tämä onnistui tällä kertaa helposti hoidoilla.

Hoitojahan mulla on takana entuudestaankin tuloksetta, sekä vuosi sitten yksi luomusti alkanut raskaus joka ikävä kyllä päätyi keskenmenoon. 

Viime Lokakuussa aloitimme "hoidot" ja neljännestä kuukaudesta tämä onnistui.

Emme itseasiassa edes joutuneet ns. kovien hoitojen ääreen, sillä tämä raskaus sai alkunsa lääkkeellä joka luonnollisesti tehostaa munasarjojen toimintaa. Se riitti <3.

Ei täysin luomu vauva, mutta lähestulkoon sillä kunnon hormoonihoitoja ei tällä kertaa tarvittu. Ja täysin luonnollisella menetelmällä pikkuinen on alkunsa saanut <3.


Hyvin kiitollinen tästä <3.

Heti ensimmäisestä kuusta kun aloitin lääkkeen, ovuloin normisti. Jokaisena neljänä kuukautena ovuloin ja kahdessa viimeisessä oli kaksosraskauden mahdollisuus koska mulla kasvoi kaksi munasolua. 

Yksi vauva kuitenkin kohdussani on kaksosten sijaan.

Kaksosiin olisimme olleet valmiita ja näin myös kummassakin kuukaudessa saimme luvan vauvaa yrittää.

Ja niin se sitten tammikuun alussa tärppäsi. 

Ja mikä hassuinta, aivan niinkuin ensimmäisessä raskaudessakin. Nyt on vain 10 päivää myöhemmin laskettuaika mitä ensimmäisessä kesken menneessä raskaudessa oli.


(Nopea priifaus vielä tähän väliin, eli mulla on Pcos josta lapsettomuus johtuu, ja en siis ovuloi luomusti, eli siihen tarvitsin lääkitystä. Tai no, kerran olin ovuloinut luomusti, kun kerran raskaaksi vuosi sitten tulin, mutta se olikin ihme.) 


Alkuraskaudessa meitä varjosti kumpaakin sen ensimmäisen raskauden mikä vuosi sitten oli, keskenmeno. Se pelko uudesta keskenmenosta oli hyvin usein läsnä eikä kumpikaan oikein uskaltanut iloita tästä tai olla onnellisia. 

Vasta viikko sitten siskoni perheineen sekä osa ystävistäni saivat asiasta tietää.

Kun olimme käyneet jo neljässä ultrassa josta yksi oli niskapoimu-ultra.


Vanhemmilleni kerroimme raskaudesta heti kun siitä saimme tietää, mutta he tietenkin pitivät asian myös salassa. 


Toki tiedämme kumpikin että raskaudessa voi minä aikana vaan tapahtua jotain ikävää, mutta emme aio enää siinä pelossa elää, vaan ajatella ja asennoitua, että lokakuussa meille syntyy vauva. 


<3


Vauvan myötä tässä on paljon asioita järjesteltävänä ja hankintoja tehtävä. 

Niin kotona kun mulla töissäkin, johon etsin nyt vakituista toista parturi-kampaajaa. En pelkästään äitiyslomani ajaksi, vaan ihan vakituiseksi jo ennen äitiyslomani alkua! 

Uusi isompi auto on jo tilattu kun mun nykyiseen pikkuautoon ei vaunut mahtuisi. Kesällä meille saapuu meidän ensimmäinen sähköauto :). 


Tämä raskaus on asia jota meidän on edelleenkin välillä vaikea uskoa todeksi. Tätä kun olemme toivoneet Samun kanssa niin pitkään, vuosikymmeniä. 


Koska masuni on jo pyöristynyt, on se muuttanut meillä myös makuuhuoneen järjestystä ja sänky on käännetty jo muutama vko sitten toistepäin. 

Nykyään nukumme päät ikkunan edessä ja sängynpääty odottaa vielä sen kuskaamista varastoon.

Myös pikkuisen tuloon on jo makuuhuoneessa tehty muitakin muutoksia, jotta se auttaisi meitä kumpaakin tajuamaan, että kyllä tämä ihan totta on, eikä unta! 


Nyt alkaa myös täällä blogin puolella ihan uusi vaihe kun saadaan uutta ja erilaista sisältöä ja kuvia teksteihin :).


Ennen vauvan tuloa meillä on myös se keittiöremontin teko vielä edessä!

Suunnittelu on tehty, vielä toteutus puuttuu. 



Näin ihania uutisia tällä kertaa <3.



Rakkaudella, 



Tiina




Facebook

Instagram





8 kommenttia:

  1. Lämpimät onnittelut! Tämä antaa toivoa myös meille muille PCOS:sta kärsiville. Itselläni munasarjojen toimintaa ja ovulaatiota tehostava kevyt lääkityshoito ei tuonut toivottua tulosta, ja tällä hetkellä olemme suuntaamassa seuraavaksi IVF-hoitoihin. Yritän silti pysyä toiveikkain mielin.

    Todella pitkä tie sinullakin kuljettuna tähän asti, takana niin monta vuotta lapsitoivetta. Kaikkea hyvää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon❤️. Voi että, niin tiedän sen epätoivon tunteen mitä tämä voi aiheuttaa. Tai ainakin minulla välillä sitä aiheutti. Toivon teille todella paljon pian hyviä uutisia🙏🙏❤️. Jos vaan itse jaksaa vielä yrittää, niin ei saa luovuttaa❤️❤️. Halaus❤️

      Poista
  2. Ihanaa ❤️ ihan mielettömän paljon ONNEA!! ❤️ Toivon kaikkea hyvää raskausaikaasi. Täällä juuri kainalossa tuhisee melkein viikon ikäinen tyttö ja tässä mielentilassa tämä ihana uutinen herkisti mielen entisestään... 😭💕 Ihanaa pääsiäisaikaa! Ensi pääsiäisenä teitä onkin yksi lisää... 😊🐰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi❤️, kiitos hurjan paljon ja suuret onnittelut teille pienestä prinsessasta, ihanaa🥰💕. No niinpä, ensi pääsiäisenä meitä on kolme❤️😭❤️❤️❤️.

      Poista
  3. Onnea Teille odotukseen��

    VastaaPoista
  4. Oi onnea koko perheelle,ihana uutinen. Oikein hehkut :)

    VastaaPoista