Haaveita tälle vuosikymmenelle

Aiempina vuosina olen loppuvuodesta tehnyt aina kuluvan vuoden vuosikatsauksen. 

Nyt en sitä tehnyt, en itseasiassa edes ollut suunnitellut kirjoitavani nyt sellaista. 

Sen sijaan nyt kerron haaveistani/haaveistamme. 

Meillä on ns. kolme haavetta lähivuosille. 

1. Mun terveys vihdoin parempaan kuntoon, 

2. Uusi koti, 

3. Perheenlisäys. 

En palaa tosiaan nyt niinkään viime vuoteen vaan katson tulevaan, mutta hitusen verran joudumme kuitenkin katsomaan tässä myös viimeisen vuosikymmenen tapahtumiin, jotta on helpompi nähdä kokonaisempi kuva myös meidän tulevista haaveista. 

"Menneitä on turha murehtia, niille ei ole enää mitään tehtävissä, mutta huomiselle on" .

Se mitä viimeiseen kahteen vuoteen tulee, on asiat mun käsien (sairauden) kohdalla mennyt hurjasti parempaan suuntaan, eteenpäin. 

Olen pystynyt tekemään töitä kokoajan enemmän ja enemmän. 

Toki, mun täytyy kuunnella käsiäni aina tulevaisuudessakin, sillä voin kyllä myös itse aiheuttaa niille takapakkia. 

Käsien kanssa on kuitenkin päästy todella paljon eteenpäin. 

Viime vuonna sain riesakseni kuitenkin räjähdysmäisesti pahentuneen suoliston ongelmat, sekä sivulöydöksenä tämän viheliäisen sappivaivan, joka tällä kertaa äityi pahemmaksi tulehdukseksi. 

No, sekin asia on ns. hoidossa ja toivon mukaan saan kumpaankin asiaan helpoitusta tällä uudella vuosikymmenellä. 

Viimeisen vuosikymmenen aikana me mm. mentiin naimisiin, taisteltiin talomme rakennusvirheen takia, sitten mä sairastuin, korjattiin rakennusvirhe, mä palasin töihin ja perustin uuden yrityksen. 

Näin tiivistetysti...

Suunnitelmat perheen perustamisesta siirtyi monen monta kertaa, monen vuoden ajan, semmoisia siis oli...

Huudettiin varmasti toisillemme jokusen kerran "erotaan" tarkoittamatta sitä. 

Vaan ihan pelkästä kummankin väsymyksestä kaikkiin vastoinkäymisiin mitä käytiin läpi. 

Toisiimme onneksi ei väsytty!!

Tuntui, että kun yhdestä asiasta oli päästy yli, oli jo seuraava ovella.

Mä todellakin tahdon pussata tuota nassua (Samun) vielä vanhana ja kurttuisena kiikkustuolissakin.

Rakastan tuota miestä niin paljon, vaikka välillä hänet haluaisinkin lähettää raketilla kuuhun :D. 

Niinkuin varmasti Samukin mut, heh ;).

Terveyshuolia on ollut jos minkälaista. .

Jo parikymppisestä olin epäillyt mulla olevan kilpirauhasen vajaatoiminta, joka myös edesmenneellä äidinäidilläni oli. 

Syy tähän epäilykseen oli mm. nesteen SUURI kertyminen kroppaan ja isot painonvaihtelut.

Aiemmin kuukausittain painoni heitteli viidellä-kuudella kilolla kuukausittain, mutta kolme vuotta sitten kolmen kk aikana painoni nousi reilu 20kg.

Siis järkyttäväää. 

Ja tämä ei tullut syömisestä!!  

Kolmessa kuukaudessa todella iso määrä ja sillä ruokavaliolla millä olin syönyt, ei tämmöistä määrää voi missään olosuhteissa lihota. 

Tällöin olin aivan varma kilpparista. 

Väsyin jo todella niihin joidenkin kommentteihin

"sun pitää vaan jättää ne herkut pois", 

millä viitattiin siihen, että olen aina tykännyt leipoa. 

Hauskintahan tässä on se, että mä en ole koskaan ollut niinkään makean perään, kyllä mä palan voin joskus syödä, mutta se riittää. 

Ne on kaksi täysin eri asiaa, leipoa silloin tällöin juhliin ja ahtaa kakkuja naamaan päivittäin!

Se todistelu muille ärsytti aivan sairaan paljon, näiden ihmisten olisi pitänyt olla kärpäsenä mun mukana näkemässä ne ruoka-annokset mitä söin. 

"Ei kaurapuuro ja kana & parsakaali lihota". 

Vihdoin pääsin oikean ja asiantuntevan lääkärin penkille, joka vihdoin totesi mulla sen vajaatoiminnan mitä olin kohta 20v. epäillyt. 

Sekin asia on siis menossa eteenpäin, lääkitystä reilu 2kk takana ja toivon, että pikkuhiljaa niin ulkoiset nesteturvotukset, aineenvaihdunta, kun muut sen mukana tulevat terveysongelmat väistyvät tai ainakin vähenevät. 

Jotta saan taas kroppani siihen malliin missä tunnen itseni itseksi, sillä nyt tuntuu kun olisin jonkun muun kropassa.

Valtavat nesteenheittelyt näkyvät mulla niin nilkoissa, vatsassa, kaulassa ja kasvoissa aina valokuviin asti

 (mikä todellisuudessa on pienempi paha), kuin vaatteissa mitkä milloinkin mahtuvat päälle. 

Tähän voi moni kilpparipotilas samaistua. 

Olo on kuitenkin nyt pirteämpi mitä vuosiin on ollut kilpparilääkkeen ansiosta. 

Nyt toivon vielä, että se tasoittaa nämä siitä aiheutuvat ongelmat, hormonitoiminnan mukaanlukien. 

Eteenpäin mennään tässä kokoajan. 

Tämä oli varmasti monelle iso yllätys mutta toivomme tältä uudelta vuosikymmeneltä uutta kotia. 

Vaikka käteni ovat huomattavan paljon paremmat, en mä kuitenkaan jaksa enää hoitaa näin isoa pihaa, kesällä enkä talvella. 

Koska kummatkin toimitaan pienyrittäjinä, se on jo tarpeeksi haastavaa välillä. 

Tähän vielä nämä mun terveyshaasteet, niin aika ja jaksaminen on vaan liian usein kortilla. 

Koska käymme kummatkin töissä Helsingissä, helpottuisi meidän työmatkat myös. 

Niin, ja siinä tulikin se mihin me halutaan muuttaa, takaisin Helsinkiin. 

Ei nyt toki kokonaan poissuljeta Vantaata, ihan Helsingin rajojen lähettyviltä kuitenkin. 

Helsinki on jokatapauksessa ensimmäisenä listalla, ja sielläkin on muutama tietty alue mistä seuraavan kotimme toivomme löytyvän sitten kun sen aika on. 

Se millainen seuraava kotimme on, kerrostalo, rivitalo, paritalo vai omakotitalo, sekin on aivan auki, eikä ole vielä ajankohtainenkaan asia. 

Kaikki tapahtuu aikanaan ja omalla painollaan. 

Toivon, että saan terveyteni nyt kaikilta osin enemmän balanssiin jotta voimme myös jatkaa suunnitelmaa perheenperustamisesta, jatkaa siitä mihin n. seitsemän vuotta sitten jäimme. 

Mä täytän kuitenkin jo ensi keväänä 37v., eli jo ihan pelkästään ikäni puolesta seuraavan "5 vuoden" sisällä olisi tapahduttava asioita jos on tapahtuakseen. 

Pieni nyytti olisi enemmän kuin tervetullut tähän perheeseen <3.

Saisi tuohon sänkyyn missä itse vauvana olen nukkunut muutakin kuin nuo nallet...

Isoja asioita ollaan käyty viime vuosikymmenen aikana läpi ja toivomme hartaasti isoja asioita tapahtuvan myös tämän uuden vuosikymmenen aikana, mutta vähemmän haastavia ;).

Multa on myös kysytty tuleeko meille lisää karvaisia lapsia, koiria?

Ainakaan nyt toistaiseksi ei tule. 

Kaikki on nyt todella ihanasti Iineksen kanssa, tykätään tästä rauhallisuudesta näin, vaikka aluksi se tuntui todella oudolta ja vieraalta. 

Toivon hartaasti, että Iines saisi elää huomattavasti pidemmän elämän kuin veljensä ja kenties saada sen kaksijalkaisen sisaruksen joku päivä <3 <3.

Mä jatkan blogiani ihan samalla tavalla kuin tähänkin asti. 

Mä olen edelleen yhtä huono tietokoneiden ja äidinkieliopin kanssa, enkä osaa (valitettavasti) käsitellä kuviani, 

ehkä mä joku päivä opin vielä nekin :). 

En ota kuvia tai ns. tee juttuja blogin takia vaan jaan teille tätä meidän ihan oikeaa elämää, niin kuvina kuin teksteinä. 

Toivopostauksia ja kysymyksiä saa esittää erittäin mielelläni, parhaani mukaan yritän niitä toteutella ja vastailla. 

Blogi täyttää keväällä 4v. ja näihin vuosiin on mahtunut todella paljon. 

Osa teistä on kulkenut mukanani alusta asti ja jatkuvasti teitä tulee lisää. 

On aivan mahtavaa jos voin antaa kelle sisustusvinkkejä, reseptejä, tukea omiin terveysasioihin jakamalla omia terveysongelmiani jne. 

Paljon surullisia asioita on tapahtunut, mutta valoisalla ja toiveikkaalla mielellä kuljeltaan eteenpäin, yhdessä käsikädessä. 

Tämä uusi vuosi ja vuosikymmen voisi antaa vastapainona samassa määrin iloa, onnea ja iloisia yllätyksiä, mitä se edellisessä antoi raskaampana. 

Mitä tahansa eteemme tuleekaan, kohtaamme sen yhdessä, tiiminä. 

Nyt nenut kohti tulevaa, kaikki on mahdollista <3.

Rakkaudella, 

Tiina