Maanantaikappale - Rasmus

RASMUS

 1.12.2014-20.10.2019

Tarina pienestä, aivan ihanasta ja niin kiltistä, kaikkien kaverista - mutta hyvin sairaasta pojasta!

RASMUKSESTA!

<3

Mun "syysloma" sai erittäin ikävän käänteen viikonloppuna ja siitä asti ollaankin oltu aivan todella, todella surullisia koko perhe.

Meidän Rasmus lähti viime sunnuntaina sateenkaarisilloille <3.

Tuskin pystyn kirjoittamaan tätä tekstiä kyyneleittä, hyvä, että näen kyyneliltä mitä kirjoitan.

Haluan kuitenkin tuoda tämän Rasmuksen tarinan totuudenmukaisena julki, koska kuvissa tämä pieni ja ihana poika on näyttänyt varmasti terveeltä.

Totuus on kuitenkin ollut lähes koko Rasmuksen elämän ajan toinen, aivan muuta kuin terve.

Koska rotu on niin todella suosittu tällä hetkellä ja toki myös otsikoissa ollut paljon lähiaikoina sen terveydentilanteen vuoksi, haluan vielä kantaa oman korteni kekoon.

Rasmus olisi täyttänyt 1.12.2019 vasta 5v. ja nyt hän on jo enkeli.

Aivan kuten meidän Pontus.

Muistatte varmasti Pontuksen tarinan vuoden takaa.

Ei mennyt kun vuosi ja jouduimme luopumaan taas rakkaasta perheenjäsenestä.

Saman syyn takia.

Pontus oli juuri täyttänyt 5v. ennen kuin halvaantui selän takia.

Nyt samanikäisenä alkoi myös aivan puskista Rasmuksen selkäongelmat.

Samoin Iineksellä.

Muistatte ehkä myös kun Iineksen takajalat meni alta ensimmäistä kertaa hänen elämänsä aikana vain 1,5 vko:a Pontuksen poismenon jälkeen.

Olin tällöin aivan kauhuissani koska säikähdin, että joudummeko me luopumaan Pontuksen biologisesta siskostakin samasta syystä.

Iines onneksi elää vielä, suht normaalia elämää.

Otamme Iineksen kanssa päivä kerrallaan ja toivotaan, että saamme hänet pitää vielä vuosia.

Totuus on kuitenkin se, että Iineksen selkä on todettu paljon huonommaksi mitä Pontuksella oli ja Pontuksen kohtalo oli aivan kamala, aivan liian nuorena.

Nyt meillä on siis enää vain Iines.

Rasmuksen kohdalla haluan kertoa tosiaan erittäin totuudenmukaisesti hänen terveydestään, tai tässä voisi jo sanoa, 

"hänen sairaudestaan".

Rasmus oli vielä pentu kun alkoi ensimmäiset allergiaoireet.

Ajattelimme tietenkin alkuun, että hänen syömänsä ruoka ei vaan sovi hänelle, ja etsisimme hänelle uuden sopivamman ruuan.

Sitä ei koskaan löytynyt.

Viisi vuotta etsimme hänelle ruokaa mikä poistaisi hänen allergian ja atopian.

Voin kertoa, että kokeilimme aivan kaikki.

Eläinlääkärin avustuksella viisi vuotta koitimme löytää hänelle ruokaa mikä sopisi hänelle.

Löytyi toki ruoka(valio) mistä tuli vähemmän oireita, mutta niitä ei ollutkaan sitten kuin yksi.

Tästä huolimatta Rasmus söi koko ikänsä päivittäin Kortisonia, kutinanestolääkettä, sekä kävimme lääkärissä ottamassa lääkärin antaman lääkkeen (piikin) tasaisin väliajoin.

Rasmus söi kortisonia joka päivä vaikka yleensä annos on jokatoinen päivä.

Kutinanestolääkettä, tablettia ei yleensä anneta jos lääke annetaan tehokkaampana muotona lääkärissä piikin muodossa.

Rasmus sai kumpaakin.

Sekä tabletit päivittäin, aamuin illoin, sekä piikin lääkärissä tasasin väliajoin, n. 2 kk välein.

Silti se raapi itseään joka päivä paljon.

Rasmus vaati toistuvaa pesua koska sen iho haisi todella pahalle kroonisen ihotulehduksen takia.

Jatkuvia pesuja ei yleensä allergigoille suositella, mutta tässä tapauksessa oli pakko.

Ihotulehduksen lisäksi Rasmuksella oli krooninen korvatulehdus jonka vuoksi se tuli jo immuuniksi korvatipoille.

Ne ei enää auttaneet.

Välillä korvakäytävät turposivat ulos korvista.

Sen hengitys oli vaikeaa koska sillä oli liian pieni, lähes olematon nielu ja nenä.

Tähän olisi saatu jonkin verran avaruutta leikkauksella, mutta ongelma ei välttämättä olisi poistunut koska sen allergiat turvotti kaikkia sen limakalvoja lisää entisestään.

Niin nielua kuin korviakin.

Rasmuksen kieli oli kaikissa kuvissa ulkona, koska se ei mahtunut sen nieluun normaalilla tavalla.

Nielutulehduksia oli niin monta, että en edes muista. Ne hoitui antibiootilla.

Lista on ollut pitkä, mutta se ei ole vielä lopussa.

Valitettavasti.

Niin allergian, atopian ja niistä aiheutuneen turvotuksen, sekä valmiiksi todella ahtaan nielun, Rasmus sai jatkuvasti lämpöhalvauksia.

Ihan talvipakkasellakin, sisällä.

Ulkona kesällä voitiin olla hyvin pieni hetki.

Eli lämpöhalvaukset johtui ihan vaan siitä, että sillä ei henki kulkenut niinkuin pitäisi.

Sen leikkimistä jouduttiin rajoittaa ja remmilenkeille Rasmus ei päässyt enää viimeiseen pariin vuoteen.

Miksikö?

Se olisi kuollut luultavasti käsiimme.

Ei ollut yksi tai kaksi kertaa kun ne Iineksen kanssa oli leikkinyt vain viisi minuuttia ja Rasmus oli paloauton punainen ja aivan tulikuuma.

Tästä seurasi aina se, että jompi kumpi, minä tai Samu oltiin Rasmuksen kanssa jääkylmässä suihkussa.

Kerran keväällä autossa, joka ei ollut kuuma ollenkaan, Rasmus läähätti todella paljon ja raskaasti ja jouduimme pysähtymään ja laittamaan hänet mereen viilentymään ennenkuin voisimme jatkaa matkaa.

Tästä "vikalistasta" huolimatta me pärjättiin Rasmuksen kanssa.

Jatkuvasti käytiin lääkärissä ja sinne on uponnut yksi jos toinenkin "raha".

Aina kysyin eläinlääkäriltä,

"Olenko eläinrääkkääjä, pitääkö Rasmus päästää jo pois"?

Moni olisi päästänyt Rasmuksen jo aikaisemmin pois.

Mä luotin kuitenkin eläinlääkäriin /lääkäreihin ja omaan näkemykseeni koiran omistajana.

Helppoa ja halpaa Rasmuksen kanssa ei ollut, mutta me jaksoimme sen kanssa viimeiseen päivään asti.

Viime viikolla huomasimme Rasmuksen olevan jotenkin vaisu.

Sitä ei joutunut rajoittaa leikkimästä, koska se ei leikkinyt samalla tavalla.

Ruokakaan ei maistunut kunnolla, mikä oli ihan uusi juttu meille.

Muuten se oli ihan oma itsensä, pirteä, mutta huomasimme jotenkin sen olevan rauhallisempi.

Viimeiset puoli vuotta, keväästä asti Rasmuksen kunto oli kaikkine allergioineen ja atopioineen laskenut hurjasti ja sen näki ihan silmissä, ne ketkä Rasmuksen kunnolla tunsivat.

Säännölliset verikokeet ei kuitenkaan antanut syytä huoleen, mutta viimeiset puoli vuotta oli kyllä todella hankalaa /vaativaa.

Viime perjantaina illalla kun olimme kotona, sanoin Samulle, että nyt ei ole Rasmuksella kaikki kunnossa, jokin on pahasti vinossa.

Totesin vielä perään, että miten nämä ongelmat tulee aina vasten viikonloppua!!

Sitten kaikki tapahtuikin hyvin nopeasti.

Rasmus huusi kivusta kuin sen päätä olisi leikattu irti.

Lähes taukoamatta.

Se ei enää kävellyt.

Ei pystynyt istumaan tai mennä makuulleen.

Ei tullut paria porrasta rappusia alas eikä ylös ulkona.

Huusi täyttä huutoa ilman, että kukaan edes koski siihen.

Mun diagnoosi oli samantien: "SELKÄ".

Olen aivan 100%, että nyt on Rasmuksella selässä pahasti asiat.

Lääkärissä, päivystyksessä meni sitten meidän viikonloppu.

Mun diagnoosi oli aivan oikein.

Rasmuksen selkä oli aivan tuhannen sökönä.

Vaihtoehto toki olisi ollut leikata Rasmuksen selkä ja katsoa auttaako se.

Siinä olisi mennyt jokunen tuhat euroa, mutta takuita ei tietenkään olisi ollut.

Jos se olisi ollut vain selkä, me oltaisi varmasti yritettu kaikkemme Rasmuksen vuoksi.

Mutta, täytyykö mun edes sanoa sitä enää ääneen, tuon juuri kertomani taustan takia.

En usko!

Nyt Rasmus kärsi liikaa.

Sen näki niin minä, Samu kuin eläinlääkärikin.

Ottaen huomioon nämä kaikki Rasmuksen muut terveysongelmat, selkäleikkaus ei olisi sitä pelastanut.

Lääkäriä lainatakseni: 

"Rasmus on maanantaikappale, sillä on kaikki ongelmat mitä rodulla voi olla, mutta kaikki yhdessä pienessä koirassa".

Oltiin eletty sen kanssa viimeiset puoli vuotta ns. päivä kerrallaan aikaa muun terveyden vuoksi, mutta ei me osattu kuvitella tai varautua tähän.

Että vielä selkäkin!

Mä olen itkenyt kolme päivää.

Samu ei mielellään halua puhua aiheesta koska siitä puhuminen satuttaa vielä liikaa.

Iines ei ole syönyt kahteen päivään.

Eilen saatiin se "huijattua" syömään kun lisättiin sen ruokaan maksamakkaraa.

Lisäksi Iines on pissannut alleen öisin omaan petiinsä.

Iines on surullinen ja se näkyy siinä näin.

Koko meidän perheen surun määrää tällä hetkellä en pysty sanoin kuvailla.

Rasmus oli aivan ihana, pieni, erityinen, erityishoitoa vaativa nelijalkainen lapsi.

Kaikkien kanssa toimeentuleva, kaikkia ihmisiä ja erityisesti lapsia rakastava höppänä.

Rasmus oli kuin mun varjo, en saanut tehdä mitään ilman häntä.

Oli se sitten pyykkienlaitto tai tekstien kirjoittaminen jne.

Rasmus oli aina mun jaloissa tai vierellä, äiti piti nähdä kokoajan.

Se odotti aina oven takana jos olin vessassa tai suihkussa.

Talo on todella hiljainen nyt.

En muista koska meillä olisi ollut näin rauhallista tai hiljaista.

Olen ollut parikymppinen kun viimeksi on ollut vain yksi koira.

Tämä on todella outoa.

Tästä(kin) surusta mennään yli ja varmasti viikko viikolta tämä muuttuu helpommaksi.

Vaikka tiedän, että ei ollut vaihtoehtoa, ja tämä oli Rasmukselle parasta, tämä tuntuu niin sanoinkuvaamattoman pahalta.

Nyt en toivo mitään muuta kuin, että saisimme pitää edes Iineksen vielä pitkään.

Koska Iines ei ole koskaan ollut ainut koira, vaan sillä on ollut kavereita 1-3, on tämä myös Iinekselle uusi tilanne.

Tullaan varmasti ottamaan Iinestä jatkossa mukaamme enemmän koska en halua sitä enää yksin ilman kaveria kotiin pitkiksi ajoiksi jättää.

Meille kaikille siis totaalisen uusi tilanne.

Tämä kuulosti varmasti monelle todella hurjalta tekstiltä ja varmasti vain semmoinen koiranomistaja ymmärtää parhaiten mitä on elää todella vaikeasti allergisen ja atooppisen koiran kanssa, puhumattakaan kaikista muista ongelmista.

Vaikka moni varmasti on myös sitä mieltä, että Rasmus olisi pitänyt lopettaa jo aikapäiviä sitten, mä vannon, että mä en ikinä antaisi koirieni kärsiä.

Tämän totuudenmukaisen tekstin halusin kirjoittaa ihan siitäkin syystä, että tämä on niin muotirotu.

Näitä, vastaavia tarinoita on paljon.

Ranskanbulldogeissa läytyy tietenkin myös niitä terveitä yksilöitä, mutta todella paljon myös sairaita.

Selkäongelmat ovat koituneet monen alle vuoden ikäisen Ranskiksen kohtaloksi.

Eli jos tätä rotua haaveilee, pyydän/suosittelen ottamaan koiran oikeasti vain selkäkuvatuista vanhemmista, vaikka se ei mitään takaakaan.

Ja tietty rekisteröity AINA!

Meidän kaikki kolme, Pontus, Rasmus ja Iines ovat rekisteröityjä, mutta niiden vanhempien selkiä ei ole tutkittu, ainakaan ennen pennuttamista.

Ja silloin laki sitä ei vaatinutkaan vielä.

Nyt on juuri tullut uusi laki tämän rodun kasvatukseen ja käsittääkseni selkäkuvat ovat nykyään näiden selkäongelmien takia pakolliset.

Itse en luultavasti uskalla enää koskaan kyseistä rotua ottaa vaikka tunnepuoli sanookin aivan muuta.

Nyt kuitenkin kolmen sairaan kyseisen rodun omistajana ja nähneenä mitä tämä näiden terveys voi olla, eikä edes välttämättä pahimmillaan, niin sydän tässä on vaan itsellä särkynyt.

Rotu, niiden luonne on jotain niin kultaa, että on todella surullista tämä näiden terveystilanne :(.

Mutta painotan vielä, on näissä paljon terveitäkin!!

Pyydän saada surra tätä asiaa rauhassa ja neuvoa liittymään rodun omille sivuille ja tutkimaan sieltä lisää mikäli tämä rotu houkuttaa!

TASSUN KOKOINEN AUKKO SYDÄMESSÄ,

Rasmuksen muistolle, kovasti ikävöiden,

äiti, isi ja iines <3.

Tiina