Mökki järven rannalla!
Mökin Beach house teema sai oikeastaan alkunsa jo olleista asioista ja miljööstä jossa mökki sijaitsee.
Nyt mökki tuntuu kokonaisuudessaan yhtäläisemmältä. Pieniä muutoksia vielä täytyy tehdä ulkopuolella!
Mökkitonttimme on rinnetontti ja tämä "meidän mökki" (mökkejä on siis kolme) sijaitsee rannalla.
Mökin terassin sisäänkäynnillä on ollut jo vuosia kahdessa pylväässä vanhat airot. Tästä oikeastaan lähti idea tuunata varastosta löytynyt vanha airo joka pääsi mökin sisäseinälle.
Mökin eteinen on ollut myös samannäköinen vuosia, vain vihreä peili sai uuden ilmeen kun maalasin sen valkoiseksi.
Mökin ikkunoissa on ollut siitä asti vihreät ikkunapuitteet kun mökki on ostettu ollessani viisi vuotias.. Vanhempani uusivat ne joskus, mutta vihreä väri säilytettiin.
Niihin on tulossa jossain vaiheessa muutos ja ne maalataan (vihreä ei miellytä omaa silmääni). Samoin terassia meinaan uusia siinä vaiheessa :). Samalla voisi myös polkua raivata mikä mökkiin vie, se on "hieman" vuosien varrella kaventunut.
Haave on myös, että ranta raivattaisiin ja siihen tuotaisi hiekkaa, uudet kalusteet jne.
Kun olin pieni niin näin oli, mutta se on vuosien varrella "hieman metsittynyt" heh :D . Nyt rannalla ei kukaan meistä oikein viihdy niin kuin ennen koska se on vaan heinikkoinen "sekasotku".
Tätä hommaa täällä riittää. Moni varmaan ajattelee, että "kauhea työleiri" :D, mutta meidän perhe on "aika" puuhakas. Ja kyllä me rennostikin otetaan - ei täällä aina jotain tehdä ;).
Mökkejä, metsää ja muuta huollettavaa on vaan niin paljon joten kaikkea ei ihan hetkessä aina saa ja kerkiä tekemään :). Vähän niinkuin kotonakin :D.
Päämökin uusi terassi (laajennus) valmistuu kyllä huimaa vauhtia, siitä päästään vielä tänä kesänä nauttimaan. Samalla vinkkasin isälleni jos puita vähän harvennettaisiin terassin edestä niin aukeaisi näkymä paremmin pihalle.
Ihanaa tiistaita :)
Tiinamaria
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti