tiistai 15. marraskuuta 2016

Itse tehdyt servettirenkaat


















Pari kuvaa ;)...

Mä rakastan kaikkea kaunista enkä häpeile sitä myöntää!

Monen asian kohdalla mä myös aina mietin, pystynkö mä itse tekemään jonkun asian "mitä haluaisin".

Käsieni huonosta kunnosta huolimatta mä en ole luovuttanut. Jo lääkärienikin ohje on käyttää käsiä niin paljon kun pystyn.
Hidasta (ja kivuliasta) kaikki nämä käsityöt on, mutta silti en vaan voi olla tekemättäkään silloin kun vähän kerrallaan pysyn jotain tehdä.
Siitäkään huolimatta, että saatan kärsiä viikon-pari kovista kivuista jos käsiä rasitan (hetkenkin).
Itsepäinen kun olen ja "mähän" meen läpi vaikka harmaan kiven niin saimpas tehtyä 14 servettirengasta :).

Nämä nyt oli maailman iiseimmät tehdä ja tervekätiseltä valmistuu todella nopeasti.

Mitään tarkkaa ohjetta mulla ei ole, mutta tein nämä seuraavasti:
ensin 20 ketjusilmukkaa (virkaten siis) jonka jälkeen yhdistin päät ja tein 5 kerrosta....silmukoita jonka nimeä en tiedä :D. 

Ajatuksena nyt kuitenkin niin, että jokainen tekee niillä silmukoilla ja tyylillä kun mistä tykkää ja mitä osaa :). Toki käsialakin ja langan paksuus vaikuttaa, monta aloitussilmukkaa mm. täytyy tehdä.

Lankana mulla oli näissä muurauslanka (Kärkkäisen muurarin - aito käsityölanka) sekä 3,5 koukku. Värejähän noissa langoissa riittää.

Miksi ei puuvillalankakin kävisi. Mä nyt tykkäsin vaan, että lanka on muu kun perus puuvillalangan näköinen :).

Mitä tykkäätte :)?
Mä tykkään paljon, enkä ole aiemmin nähnyt, että joku olisi tehnyt itse juuri tämmöiset, virkaten.
Aina ei tarvitse ostaa valmiina ;). Tuli muuten super halvaksikin, ei maksa edes euroa tehdä ;).

Olisiko tässä idea omaan kattaukseen tai pukinkonttiin :)?


Ihanaa päivää!



Tiinamaria

1 kommentti:

  1. Aivan ihanat renkaat! Meinaisn kysyä että mistä on hankittu, kunnes huomasin niiden olevan itse tehdyt. Täytyypä laittaa tuumasta toimeen 😊

    VastaaPoista