perjantai 12. elokuuta 2016

Ruokailuhuone




















No nyt pitäisi näkyä kuvat parempana-isompana :) ?

En ole ollut tyytyväinen blogini kuvakokoon miten näkyy ja täytyy myöntää, että en ole mikään tietokone-expertti, mutta nyt onnistuin löytämään miten saan kuvat isompana näkymään :). Eikä edes ollut vaikea, olen vain ennen yrittänyt löytää vaikeamman kautta :D.
Mutta ihanaa - nyt näkyy paremmin toivonmukaan eikä kuvia tarvitse enää klikkailla suuremmaksi :) ?!! Ja jatkossa mennään tällä koolla!!


Siinä oli kuvia meidän ruokailuhuoneesta.

Täytyy myöntää, että haluaisin uusia koko ruokailuhuoneen uusiksi.
Korkeakiiltoisiin senkkeihin/kaappeihin, tammi pöytään ja tuolimallihaaveita on kaksi. Toinen on Masters tuoli (valkoinen) ja toinen on Vitran DRS-tuoli (valkoinen). Jommat kummat tuoleista tammipöydän kanssa on mun haave :). Ja ne korkeakiiltoiset kaapit..

Ruokailuhuone on näyttänyt samalta koko sen ajan kun ollaan täällä asuttu eli vajaa 7 vuotta. Huonekalut ostettiin edelliseen kotiin (asuttiin Helsingissä omakotitalossa vuosi ennen nykyistä kotia) ja olen kyllä tykännyt näistä, mutta makuni on muuttunut pikkasen ja ilme ei ole sitä mitä siltä haluaisin juuri nyt. Mutta hyvin kelpaa tässäkin syödä - en valita ;).
Puuseppä isäni teki muutama vuosi sitten pöytään jatkon. Pöytä koostuu siis kuuden hengen pöydästä ja erillisestä neliönmallisesta isäni tekemästä samalla mallilla olevasta pöydästä.
Yhtenä jouluna meillä oli väkeä niin paljon ja "manasin" isälleni miten ihmeessä mahdutaan syömään kunnolla niin rakas isäni sanoi, että "minä teen siihen jatkon" :). Voi isä <3.
Tuoleja en löytänyt enää silloin samoja joten senkin takia pöydän ilme ei miellytä. Tuoleja pitäisi vähintään olla kahdeksan tämän kokoisessa pöydässä. Mutta toimii! Kaksi ihmistä mahtuu hyvin syömään, heh ;).

Meillä alkoi satamaan vettä, mutta meinaan lähteä uhmaamaan sadetta ja lenkille :).

Ihanaa viikonloppua <3




Tiinamaria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti