sunnuntai 9. toukokuuta 2021

Viikon kuulumisia










































Hyvää Äitienpäivää <3. 



Mä olen käyttänyt jo varmaan sanan "kiireinen viikko" aivan puhki, mutta sitä tämä on taas ollut. 

Töissä olin maanantaina, tiistaina, keskiviikkona, torstaina sekä lauantaina. 
Vapaapäiviä tällä viikolla oli siis perjantaina ja tänään sunnuntaina. 

Perjantaina hoidettiin niin ruokakauppaa, kun mun alusvaate- sekä kosmetiikkapuutteet, että käytiin kummipojan syntymäpäivillä sekä vanhempieni luona viemässä valmista kaupasta ostettua kakkua etukäteen äitienpäivälle. 
(aika ei riittänyt leipomiseen, mutta onneksi hyviä kakkuja saa valmiinakin). 


Tein lisäksi perjantaina useamman päivän ruuat valmiiksi arkea helpottamaan, jauhelihakeittoa sekä tonnikalasalaattia... 



Koska työni on vuorotyötä ja tälläkin viikolla ma-ke oli iltavuoroa, jää meidän yhteinen aika välillä aika vähiin. Tänään ensimmäistä kertaa viikkoon oltiin samaa aikaa aamupalapöydässä. Yhteistä aikaa vietettiin viikolla myös mm. lenkkipoluilla, kolme tunnin mittaista lenkkiä kerittiin (ja jaksettiin :D) kuitenkin tehdä kiireisestä viikosta huolimatta.



Tänään käytiin pesutupavuoron jälkeen pitkästä aikaa Käpylän Taivaskalliolla lenkin yhteydessä. 
Aivan ihana, aurinkoinen päivä ollut tänään! 
Huomasitteko muuten parissa kuvassa upean haloilmiön taivaalla? 


Mä itseasiassa kirjoitan tätä juttua juuri autosta sillä ollaan menossa vielä viikon päätteeksi mökille saunomaan. Meiltä on vain 50 minuutin matka nykyään mökille, joten sen voi ajaa vaikka näin iltasella saunan takia :). 

Vanhempani ovat siellä joten isäni on lämmittämässä saunaa valmiiksi. 


Hyvin arkisia kuulumisia kahden yrittäjän elämästä :). 


Huomenna työt alkaa mulla jo 8.00 ja työpäivän jälkeen olen näkemässä ystävääni Emiliaa lenkin merkeissä. Emilia asuu meiltä n. 20 minuutin kävelymatkan päässä ja ollaan nähty aina puolessa välissä ja lähdetty siitä reippailemaan <3.


Ensi viikolla teen neljän päivän työviikon ja loppuviikosta olen näkemässä vielä toista ystävääni Karoliinaa <3.


Arki taitaa monessa perheessä olla aika samanlaista, tai samalla kaavalla menevää. 
Meillä töiden lisäksi se on ulkoilua, perus ruuanlaittoa, kaupassa käyntiä. Viikonloppuisin sitä yrittää sitten keksiä jotain muuta :). 

Viikonloppuisin tullaan varmaan aika paljon olemaan mökillä. 

Niin ja pyöräilemään!!

Mä ostin pari vko:a sitten pyörän <3.

Kuulkaa ette usko miten innoissani mä olen siitä. Luulin, etten ikinä enää polje pyörää käsieni takia. 

Mutta poljen <3.

11-vuoteen en ole pyöräillyt... 

Siitä lisää myöhemmin :). 



Meillä on vielä vähän matkaa mökille, mutta kohta päästään rentoutumaan mökki saunaan <3.



Mukavaa iltaa kaikille! 





Tiina




Facebook
Instagram







 



 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti