perjantai 1. joulukuuta 2017

Waiting for Santa
















Joulukuun ensimmäinen päivä <3.


Kuusi on nyt siirretty alakerrasta yläkertaan ;).

Koristeet ovat tuotu tallista jo sisälle, mutta odottavat vielä kassissa niiden esillelaittoa.

Joulusukat sen sijaan laitoin jo esille ja samalla siirsin makuuhuoneesta Tiipiin (Happydoggie) aulaan, tuolla liitutaulukyltillä saa kivasti muutettua aina tekstiä.

Koska tänä vuonna olen jo "rikkonut" kaikki omat jouluperinteeni joulun laitoin suhteen, luulen, että kuusikin saa ne koristeet aiemmin kuin jouluaattoviikolla.

Selkeästi "sekoitti" (hyvällä tavalla) Joulun kattaus- ja koristeluideoiden tekeminen tämän jouluihmisen aikaisemmat perineet.


*
WA
ITING
FORSANTA
!


Alakerran kuusi sentään tuli tuttuun tapaan eilen tallista sisälle, okei, myönnän, sekin tuli päivän aikaisemmin, mutta sitä ei nyt enää lasketa, eihän?


JUST MY KIND OF HAPPINESS 


Yön aikana oli maakin muuttunut valkoiseksi ja vielä vaan jatkuu lumisade, sopii mulle, niin mielettömän kaunista ulkona!



Ihanaa viikonloppua!




Tiinamaria
Style by Tiinamaria Facebookissa ja nyt myös Instassa











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti