maanantai 1. elokuuta 2022

Kaupunkilomalla Turussa






































































"Kaupunkiloma Turkuun". 

Kun ei ole niitä passeja ja loma on päällä, haluttiin nähdä jotain muutakin kun kotia ja mökkiä. 


Mökiltä Turkuun ajetaan vain tunnissa, joten se on vielä ns. lähellä ja samalla suunnalla. 


Turussa ei oltu kukaan käyty todella pitkiin aikoihin, muuten kun laiva satamassa. 

Näimpä päätettiin tehdä tänään kaupunkiloma Turkuun :). 


Sattui vielä tosi kiva, aurinkoinen ja lämmin sää tälle päivälle. Ihan lopussa tuli muutama pisara, mutta se ei haitannut mitään. 


Jätettiin auto Tuomiokirkon "tois puol jokkee" ja lähdettiin siitä kävelemään Aurajoen rantaa pitkin. 


Heti lähes kirkon vieressä oli todella kauniin näköinen ravintola johon iskimme silmämme, mutta ajattelimme kuitenkin että kiertäisimme ensin kaupungilla ja joen varressa ja menisimme sitten myöhemmin kaupungilla syömään. 


Kävimme mm. kauppahallissa kaupungilla. 


Kun nälkä alkoi kaikilla kurnimaam vatsassa yritimme katsoa kaupungilla mikä olisi kivannäköinen paikka. 

Kaikilla oli jäänyt se ensimmäinen ravintola mieleen minkä ohi kuljimme ja päätimme lähteä katsomaan mikä ravintola se oli ja mitä sen ruokalistalla on. 


Ravintola olikin Pizzeria, Via Tribunali ja oltiin juuri pari päivää sitten syöty pizzat mökillä, mutta tämä oli vaan niin viihtyisän näköinen paikka eikä jaksettu enää lähteä etsimään muuta, joten syötiin sitten pizzat :). 


Ja nehän oli muuten todella maukkaat!! 


Näkymä ravintolan terassilta oli todella kaunis kun se oli aivan Aurajoen rannalla ja itse terassi oli myös todella kaunis. Myös sisäpuoli näytti viihtyisältä. 



Ruokailun jälkeen käytiin vielä Tuomiokirkossa joka sekin oli todella vaikuttava. 

Sytytettiin Linnealle kynttilä ja en itkulta säästynyt, tuli aivan älyttömän kova ikävä ja suru siinä hetkessä. 

No, näitä tulee vielä, aika ajoin. Edellisen kerran pari iltaa sitten saunassa purskahdin kyyneleisiin kun puhuttiin Samun kanssa siitä miten mulla olisi alkanut äitiysloma alle muutaman viikon päästä. 


Vaikka ollaankin päästy elämässä erittäin hyvin eteenpäin ja tilanteeseen nähden voidaankin jo ihan hyvin, kyllä meillä kummallakin aika ajoin suru puseroon tulee. 


Mutta Turku. 

Turku oli kyllä kiva kesäkaupunki. Varsinkin Aurajoen ympäristö lähellä Tuomiokirkkoa oli erityisesti meidän mieleen. 


Lopuksi käytiin vielä jäätelöllä ennen kun lähdettiin ajamaan takaisin mökille. 


Oikein mukava päivä :). 




Aurinkoista viikkoa kaikille! 




Tiina



Facebook

Instagram










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti