keskiviikko 3. elokuuta 2022

Fallkulla & Wennborg






























































Tänään lähdettiin aamupalan jälkeen Fallkullan kotieläintilalle.

Tuulahdus maalaiselämää keskellä kaupunkia <3. 

Eli se siis sijaitsee Helsingissä, ihan lähellä vanhaa Malmin lentokenttää. 

Tänne kannattaa kyllä päiväretki tehdä jos yhtään lähettyvillä asuu tai ohi muuten menee. 
Super kiva, ilmainen kotieläinpuisto. 

Tämä on mulle hyvinkin tuttu paikka, sillä olin lapsena täällä "töissä". Tarkoittaa siis sitä että kävin sovitusti ilmatteeksi hoitamassa eläimiä. Siivoamassa eläinten karsinoita, ruokkimassa jne. Olisinkohan ollut jotain 8-10v. ikäinen. 

En tiedä onko siellä vielä semmoista toimintaa, mutta silloin kun olin itse lapsi niin oli. Pyörällä tai bussilla menin ja muistan että tykkäsin siitä aivan älyttömästi. 


Ja kyllä mä ihan "kotona tunsin tänäänkin olevan" kun siellä silittelin niitä lampaita ja kilejä. 
Vaikka aitauksessa lukee:
"saattavat purra tai pökkäistä", 
en osaa niitä yhtään pelätä. Sormet ovat vielä tallella ;). 


Mietinkin että siksiköhän viihdyn niin hyvin myös paljasjalkaisena stadilaisena maalla kun olen lapsuuteni nuohonnut niin Tuomarinkylän kartanon heppatalleilla, Haltialan kotieläinpihalla, sekä Fallkullassa. 
Niin ja mökille kun päästiin niin mä lähdin suorinta tietä aina läheiseen sikalaan hoitamaan possuja... 


No, toki Pohjois-Helsinki on hyvin maaseutua jos esim. Helsingin keskustaan vertaa. 

Meiltä Käpylästä taitaa tulla 5km Helsingin keskustaan ja rakastan myös ihan Helsingin ydintä, Espanpuiston kahviloita ja kauppoja sekä Kaivarinrantaa <3.

Mutta kyllä mä rakastan myös varsinkin kesällä maalaismaisemia ja sitä elämää. 

100% Stadilainen, mutta sydän on vissiin 50% sitä kunnon stadilaista ja 50% maalaistytön. 


Siksi se asuminenkin varmaan tuntuu yhtä hyvältä ja omalta kummassakin, enkä ollenkaan pois sulkisi sitä että vielä joskus maalle palattaisi vaikka Helsingistä seuraava koti onkin ollut tarkoituksena ostaa. 


Fallkullasta lähdettiin lampaan hajuisin käsin kohti Hyvinkäätä ja Wennborgin maatilaa. 

Ei oltu Wennborgin tilalla aiemmin käyty mutta satuin huomaamaan kun yksi ystävä oli siellä käynyt ja jakanut sieltä someen kuvan. 

Ostetaan usein juurikin Wennborgin marjoja kaupasta ja ajateltiin että olisi kiva käydä tuolla tilalla. 
Sehän oli näkemisen arvoinen, kaunis paikka. 
Myymälä ja kesäkahvila. 

Juotiin kahvit ja syötiin palanen kakkua ja ostettiin vähän marjoja kotiin. 


Tänään meillä oli ruokana koti parvekkeella valmiit Kokkikartanon keitot. Kermaista lohikeittoa ja bataatti-inkiväärikeittoa. 


Tänään oltiin maalaismaisemissa ja se oli oikein kivaa :). 







Tiina 





Facebook
Instagram









2 kommenttia:

  1. näyttää ihanalta paikalta ja ihania kuvia taasen :) ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä, molemmat ovat todella kivoja paikkoja :). Kiitos paljon! :)

      Poista