perjantai 11. kesäkuuta 2021

Kesäkokki & kesäkeittiön suunnittelua
























Palataanpa viikon taakse, viime viikonloppuun... 


Edellisessä kodissa mä hääräsin enemmän keittiössä kuin Samu. Kyllä Samukin on aina tykännyt laittaa ruokaa ja osaa todella myös sitä tehdä mutta mä taisin silti enemmän aiemmin viihtyä keittiön puolella kun nykyään. 


Meidän tämän hetkinen keittiö on työtasoiltaan aivan liian pieni omaan makuun työskennellä ja tämä on ehkä syy siihen miksi se ei oikein ole mua kutsunut ruuan laittoon. 

Ehkä aavistuksen jopa välillä harmittanut se koska olen aina tykännyt leipomisesta sekä ruuanlaitosta. 
No, se ainakin osataan ottaa huomioon sitten seuraavassa kodissa, keittiössä on oltava kunnolla tilaa. 


Samu tosiaan meillä nykyään ruokaa enemmän laittaa ja viime viikonloppuna hän halusi myös tehdä mökillä hampurilaisia viime Porvoon retkeltä ostetusta Bosgårdin luomu jauhelihasta. 


Pihveihin ei laitettu muuta kuin mustapippuria ja suolaa ja paistettiin ne grillissä. 

Hampurilaisten väliin laitettiin:

Tomaattia, 
Kurkkua, 
Salaattia, 
Myrttisen maustekurkkua, 
Castellon juustoa, 
Ketsuppia,
Sinappia, 
Savuchilimajoneesi (Jesse) 
Valkosipuliaioli (Jesse),
Pekonia.

Hampurilaissämpylät olivat perunabriossisämpylöitä. 




Äitini sanoin "Tämähän oli ihan kuin ravintolassa kun annos tarjoiltiin suoraan pöytään". 


No sitä se kyllä kieltämättä oli, myös makujensa puolesta ;). 
Hyvä Samu ;). 



Samu tosiaan tykkää kokkailla ja on lähiaikoina innostunut kokeilemaan kaikkea uutta, kuten pitkään haudutettua lihoja jne. 

Itsehän syön erittäinkin kasvispainotteisesti useampana päivänä viikossa ja itselle liha ei niin usein enää maistu, mutta meillä tehdään monesti eri ruokia. 
Onneksi nykyään saa myös valmiina pakkasesta hyviä tuotteita. Mä mm. ostan usein pakastimeen kasvispihvejä, punajuuripyöryköitä kuin vegepuikkoja. Helppo niitä vaan välillä laittaa uuniin jos Samu on tehnyt itselleen jotain liharuokaa. Siis syön kyllä lihaa, mutta en niin usein kuin Samu söisi ;). 


Sitten... 

Samun innostus ruuanlaittoon sai vielä ihan uuden kipinän kun hän alkoi katsomaan grillejä. Meillä kun ei nykyään tässä kerrostalon mini kokoisella parvekkeella paljon grillailla :D, jää se vaihtoehto pois joten uutta grilliä alkoi Samu haaveilla mökille. 

Mökillä meillä toki ennestään on niin hiili- kuin sähkögrillikin, mutta Samu alkoi haaveilla Kamado grillistä.


Viime viikolla sitten tilattiin mökille uusi grilli, Kamado Joe, mutta saadaan se vasta parin viikon päästä. 

Tämä onkin sitten grillien "Porsche" :D jolla voi tehdä kaikkea. Savustaa kalaa, paistaa pizzoja ja piirakoita, grillata toki perus kanoja ja lihoja mutta myös isompia lihamääriä kerrallaan joka soveltuu hyvin niin brisketin, bulled porkin, ribsien, porsaan kyljen tai vaikka joulukinkun paistoon. 


Ruvettiin sitten miettimään mihin grilli sijoitetaan koska se painaa yli 100 kiloa, joten sitä ei ihan jatkuvasti siirrellä. 
Kesäkeittiöstä olen pitkään mökille  haaveillut ja viime viikonloppuna uuden grillin oston myötä se päätös myös kesäkeittiön rakentamisesta syntyi. 


Päämökin vieressä on ikivanha punainen varastorakennus jonka kattokin kai vuotaa jostain (alin kuva) . Joten, päätettiin että puretaan se ja rakennetaan siihen ihka uusi kesäkeittiö. 


Voi tätä innostuksen määrää. 


Aloitettiin jo yhdessä suunnitteluita ja se on päätetty, että ainakin ulkopuolesta tulee musta ja katto on pulpettikatto. 

Äitini haluaa siitä mustan ja pulpettikattoisen ja mä sanoin että tahdon mustan ja modernimman, ei mitään mummolaa :D. 


Yhteinen sävel löytyi todella pian ja meillä näytti äidin kanssa olevan yhtenäinen linja tästä mitä halutaan :). 

Miehetkin, eli Samu ja isäni olivat samoilla linjoilla meidän kanssa :). 


Tästä alkaa nyt kunnon suunnittelu ja kesäkeittiön rakentaminen on tarkoitus aloittaa niin pian kunhan vaan saadaan tavarat tilattua ja tontille. 

Toimituksissa saattaa mennä jopa kuutta viikkoa mitä katsottiin mm. liukuovia ja ikkunoita, mutta onhan tuossa hommaa ennen sitäkin. 



Tämmöisiä suunnitelmia tänne :). 




Me tultiin tänään taas mökille ja suunnitteluita on jo jatkettu :). 




Mukavaa viikonloppua kaikille! 





Tiina




Facebook
Instagram






















 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti