keskiviikko 6. joulukuuta 2023

Hyvää Itsenäisyyspäivää

 
















HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ <3.


Me oltiin tänään viettämässä Itsenäisyyspäivää perinteisesti vanhempieni luona. Herkkuruokia oli pöytä täynnä :).


Vanhempani olivat kaivaneet varastosta meidän vanhan vauvakeinun jonka äitini ja isäni oli aikoinaan yhdessä tehnyt isosiskolleni, jonka jälkeen se on ollut minulla ja Teresalla.
Leona tykkäsi hurjasti keinumisesta <3.


Rauhallista Itsenäisyyspäivän iltaa kaikille <3.






Tiina





Facebook
Instagram















 


tiistai 5. joulukuuta 2023

Kolme hammasharjaa

 
















Siis voihan söpöys taas - meidän kylpyhuoneen kaappiin tuli kolmas hammasharja <3.


Leona täyttää huomenna 5,5 kuukautta ja meillä oli viime viikolla hänen 5kk neuvola.

Neiti oli kasvanut pituutta lähes kaksi senttiä ja on tällä hetkellä 61,4cm. Pituuden puolesta hän edelleen kasvaa alakäyrällä, mutta painon puolesta päästiin ensimmäistä kertaa alakäyrältä keskikäyrälle. Meidän pikku neiti oli meinaan kuukaudessa ottanut lähemmäksi kilon lisää painoa. Edelleen meillä 62cm koon vaatteita käytetään joita yleensä käyttää 2-4kk vanhat vauvat, mutta kyllä meillä kokoajan kasvetaan :).


Neuvolassa kysyttiin miten meillä menee ja miten on alkanut soseiden maistelut?

Vastattiin:

"Viime kerran jälkeen Leona oppi kääntymään, 4,5kk iässä ja samalla viikolla meille tuli hampaat, kaksi alahammasta ja ei varmaan mene kauaa kun ylähampaatkin tulee. Soseet, no meillähän alettiin sitten melkein heti syömään ihan kunnolla niitä soseita. Siis "kunnon määriä", ei mitään yhtä lusikan kärjellistä. Soseet siis maistuvat neidille erittäin hyvin" ja me sitten ollaan annettu hänen niitä syödä hänen tahtisesti. Toki maito edelleen on se ykkös- ja pääruoka!!

Neuvolan täti oli hyvällä tavalla ihmeissään, no oikeastaan kaikesta. Toki osa vauvoista käntyy jo 4kk iässä, mutta monet kuulemma vasta 6kk iässä. Ja sama koskee hampaita, mitkä myös monelle tulevat 6kk iässä. Ja mitä syömiseen tulee, oli hän positiivisesti hämmästynyt miten hyvin Leona syö, eikä maista ja "sylje" ruokaa pois suusta, niinkuin kuulemma suurinosa tässä vaiheessa.

Kun hän siinä Leonaa piti sylissään ja "tutki" hänen liikkeitä, totesi hän nauraen: "Te olette kyllä kohta pulassa tämän neidin kanssa, en usko että menee kauaa kun hän lähtee kunnolla liikkeelle".


Niin no, en usko kyllä minäkään :).

Aiemmin kun Leonan nosti seisomaan ja tuki häntä kainaloista pitäen, hän vain seisoi siinä käsien varassa. Nyt reilun viikon verran kun häntä pitää seisomassa ja kiinni kainaloista, alkaa hän kävelemään. Ihan reippaita askelia ottaa ja maton päällä kun jalat ei liukastele, hän todella tepastelee ihan kunnolla ja nauttii siitä täysin kiljahduksista ja hymystä päätellen. Eilen tepasteltiin olohuoneesta eteiseen saakka kun isi tuli kotiin <3.

Eilen kun päivällä leikittiin olohuoneessa, heti kun laitoin hänet makaamaan, hän hermostui ja ilmoitti että tämä ei ollut nyt hyvä juttu, vaan pystyyn oli päästävä. Kun nostin hänet pystyyn ja tepasteltiin muutamia askelia matolla, oli hän yhtä aurinkoa.


Tässä kohtaa kuitenkaan kävelyä ei vielä tarvitse opetella, mutta kova halu neidillä on pystyyn. Sitterissä hän ottaa kiinni lelukaaresta ja vetää itsensä pystyasentoon istumaan.


Aurinkoisuuden ja iloisuuden vuoksi valikoi neuvolan täti Leonalle keltaisen hammasharjan.

Ja joka kerta kun avaan meidän kylpyhuoneen kaapin, saa tuo pieni ja söpö keltainen hammasharja hymyn minunkin huulilleni <3.


Leona todella on erittäin aurinkoinen ja hyväntuulinen lapsi. Hän hymyilee ihan jatkuvasti ja nyt kun hänellä on ne kaksi pientä alahammasta, on hänen hymynsä entistäkin valloittavampi :).

Hän myös on kova höpöttämään ja nauramaan. Aamuisin kun hän herää, kuuluu pinnasängystä semmonen pölötys että :). Nauru on todella tarttuvaa ja aina alkaa myös itseä naurattamaan kun hän kikattaa.


Vaikka meillä kasvetaankin pituutta "hitaasti", olen alkanut pikkuhiljaa pesemään 68 koon vaatteita. Suurinosa 68 on vielä aivan liian isoja, mutta uskon että muutamia pystytään ottaa jos pian käyttöön vaikka vähän reiluja vielä olisivatkin.


En vaan voi edelleenkään sanoin kuvailla miten onnellisia me joka päivä olemme meidän pienestä päivänsäteestä.


Ajatella että vuosi sitten hän oli masussani ja jännitettiin meneekö kaikki hyvin. Ja nyt hän on jo 5,5 kk vanha ihana pieni aurinko.


Edelleen meillä öisin syödään 4-6 kertaa, mutta hän sentään herää aamulla vasta 8-10 välillä. Useinmiten 8-9 aikaan heräillään.

Parin viikon ajan hän heräsi vain kolmesti yön aikana ja mitä luxusta se mulle olikaan kun sain itsekin vähän nukuttua. Mutta kun hampaat tulivat, alkoi taas tiheämmät heräämiset ja syömiset.

Siltikin, tämä vauva-arki on kyllä parasta ja itselle sopivaa elämää. Vaikka toisinaan vähän väsyttääkin, en vaihtaisi tätä mihinkään.

Tiesin kyllä jo hyvin nuorena tyttönä että haluan äidiksi, mutta vasta nyt kun tätä elämää elän, voin todella sanoa sen olevan 100% minua varten.


Kun itse on kärsinyt parikymmentä vuotta tahattomasta lapsettomuudesta ja tietää mitä kaikkia tunteita siihen liittyy, todella toivoisin että kaikki ne ihmiset ketkä lasta toivoo, saisivat sen jotenkin kokea <3.




Tiina




Facebook

Instagram












maanantai 4. joulukuuta 2023

Lahjojen paketointia




















 

Osa lahjoista ostettu ja paketoitu, sekä myös toimitettu lahjojen saajille.


Kummipojalle Rescue penquin ja yhdelle kummitytölle aamutossut ja karkkia, heidän omien toiveidensa mukaan.


Leonalle ostimme purulelun, potkupuvun, pulkan, nalle käsilaukun sekä leikkipianon.

Leona ei lahjojen päälle vielä ymmärrä mitään, mutta olisimme ostaneet nämä hänelle muutenkin nyt, niin laitoin ne sitten paketteihin. Ehkä hän paperin rapinasta tykkää kun lahjat avataan :).


Katsotaan jos kevät-talvella päästäisiin pikkusen pulkkaa Leonan kanssa kokeilemaan. 
Purulelu hampaiden kutinaan, potkupuvun ostin 6-12 kk koossa, piano 6kk+ leikkeihin, meillä kun ei muita leluja vielä ole kuin pehmoleluja ja koska parissa kirjassa on nappi jota painamalla tulee ääni, mistä Leona tykkää hurjasti ja osaa jo nappia painaa, uskon että piano tulee olemaan huippu juttu hänestä. Ja käsilaukku, kyllähän nyt jokaisella pikku tytöllä käsilaukku pitää olla ;). 


Muut lahjat on pidettävä salaisuutena etteivät saajat niitä täältä näe :).


Lahjapapereita ja nauhoja oli jäänyt edellisiltä vuosilta, joten ne oli valmiina.


Vanhempieni sekä Teresan perheen joululahjat on vielä ostamatta, mutta muuten meidän lahjat ovat ostettu. Pikku-T:ltä meinaan vielä myös kysyä onko hänellä toiveita lahjan suhteen.




Samun kanssa me ei olla annettu enää vuosiin toisillemme lahjoja. Ja muutenkin lahjat aikuisille ovat hyvin pieniä yleensä. Lapset ovat eri asia ja heidän toiveidensa mukaan aina lahjat annettu.



Mitä ajatuksia mulla on lahjoihin omille lapsille?
Ei missään nimessä mitään isoa lahjakasaa, ei ei!!

Heidänkin (huomaatteko, uskon vakaasti ettei Leona ainoaksi jää) toiveet otetaan huomioon, mutta ei se tarkoita että kaikki toiveet toteutuisivat. 
Ja semmoinen ajatus mulla myös on, että tietoisesti lapsi valitsisi mikä toive listalla ei olisi niin tärkeä ja hän valitsisi mielummin lahjan jollekkin vähävaraiselle lapselle hyväntekeväisyyteen. Näin lapsi oppisi jo pienestä auttamaan ja ajattelemaan muita <3.


Hänellä/heillä ei tarvitse näin syvälle tunteisiin ja ihon alle mennä nämä asiat kuin minulla, mutta koen nämä itse tärkeinä ja sydämen asioina joista haluan myös omille lapsille puhua.


Mulla nämä asiat todella menee ihon alle rytinällä. Mulle pelkkä ajatus siitä että useat lapset Suomessakin menee nälkäisenä nukkumaan tai heillä ei ole puhtaita ja ehjiä vaatteita, saa mut itkemään. 

Näin joulun alla telkkarissa pyörii paljon aiheeseen liittyviä mainoksia ja mä herkistyn joka kerta.


Näihin kuviin ja tunnelmiin, mukavaa alkanutta viikkoa <3.






Tiina





Facebook
Instagram











 

sunnuntai 3. joulukuuta 2023

Joulua ja kummirieha

 























Perjantaina tehtiin joululahjaostoksia, lauantaina syötiin riisipuuroa, leivottiin ensimmäiset joulutortut, sekä paketoitiin lahjoja ja tänään sunnuntaina oltiin kummipojan perheen luona vuosittaisessa joulunajan kummiriehassa <3.


Sanoisin että meillä on ollut erittäin jouluinen ja ihana viikonloppu <3.



Mä olen todella surkea joulutorttujen leipoja, en vaan siis ikinä niissä onnistu. Äitini tortut ovat aina super kauniita ja mä en ikinä onnistu niistä saamaan samannäköisiä. Nyt oikein yrittämällä kokeilin tehdä erilaisia torttuja ja katsoa miten onnistun.

No mitenkä onnistuin :D?

Kaksi. KAKSI torttua onnistui :D. Muut eivät. Siis joo, joulutortut ei kuulu kyllä mun bravuureihin.

No, tortut sentään maistui tortuille ja hyvältä maistuikin glögin kanssa joulumusiikkia kuunnellen.

Innostuttiin oikein koko perhe joulumusiikista ja tanssittiin ja höpsöteltiin musiikin tahtiin :).

Joulu saa selkeästi hassuja juttuja aikaan ;).


Perjantaina saatiin ostettua mm. kummilapsille ja Leonalle lahjat.


Kummilapsien vanhemmilta pyydän joka joulu lasten toivelistat joulupukille ja valikoidaan sieltä toiveiden mukaan mitä heille hankitaan.


Leona ei vielä joulusta, saatika joululahjoista ymmärrä mitään, mutta nyt kun oltiin muutenkin hankkimassa hänelle tiettyjä asioita, saa hän sitten ne jouluna.


Jo muutama viikko sitten kun hankittiin Leonalle vaatteita, ostettiin kuvissa näkyvä ruudullinen mekko, ruudulliset trikoot, sekä luonnonvalkoinen pitsikauluksinen body.

Pienen tonttulakin Leona sai ystäväni anopilta <3.

Kolmet jouluaiheiset sukat toi puolestaan ystäväni Sanna kun kävi viikolla kylässä <3.


Eli yksi söpö pieni tonttu täällä on valmiina viettämään ensimmäistä jouluaan. Viime jouluna hän oli suunnilleen "Cashew pähkinän" kokoinen masussani :).

Tänä jouluna saan minäkin syödä mitä jouluruokia vaan.




Tiina




Facebook

Instagram










lauantai 2. joulukuuta 2023

Oh christmas tree

 

















Punaista ja vihreää, sekä hieman kultaa ja valkoista!





*
****
********
**********
************
**************
****************
******************
*******************
*
*
*
*
*
*
*




Niistä on meidän tämän vuoden joulukuusi tehty (koristeltu).

Tähti puuttuu. 
En ole löytänyt kivaa tähteä tähän kuuseen.
En ole kyllä edes sitä mitenkään yrittänyt etsiä. Tulee joskus vastaan jos on tullakseen :).

Tähden sijasta meillä on kuusen latvassa lasinen enkeli jonka viime jouluna Teresalta sain kauniin ja koskettavan kirjeen kanssa. Enkelillä ja kirjeellä viitattiin Linneaan ja muistan miten mulla tippa silmiin tuli sitä lukiessa. 
Tuli nytkin kun koristeet kaivoin esiin ja enkeliin ja kirjeeseen törmäsin...


Samu toivoo jouluisin aina vihreää ja punaista ja sitä hän on nyt parina jouluna saanut :).


Ihailen aina luonnonkuusia jotka on hyvin hillitysti, vaalein ja vähin koristein koristeltu.
Ehkä vielä jonain päivänä kun tilaa on taas oikealle kuuselle :).


Kuusen joulupukkijalka sai viime jouluna osumaa ja mun sydän jätti varmaan siinä pari lyöntiä väliin :D. Vielä se jotenkin kasassa pysyy vaikka melko pahasti se hajosikin..

Tämä kuusi on vaan niin kaunis ja erilainen <3.



Joko siellä on joulua alettu laittaa esille?



Ihanaa viikonloppua ja ensimmäistä adventtia :).






Tiina





Facebook
Instagram