sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Miten kävi pilaantuneen keittiötason + pieni siivousvinkki








Hyviä uutisia välillä ;)!

Noin kuukausi sitten kerroin mikä ikävä yllätys mua odotti yksi aamu keittiössä.
Kun uusi ja avaamaton Methodin tuote pilasi meidän keittiön tammitason. Täältä pääset näkemään mitä tapahtui!


No, nyt kun keittiö purettiin muutekin remontin takia oli taso myös saatava kuntoon.
Syvään oli imeytynyt. Kunnon (pitkän) hiomisen jälkeen onneksi kuitenkin taso saatiin kuntoon!

Taso on siis nyt kunnossa taas :).

Methodin maahantuojaan olin heti vanhingon sattuessa yhteydessä ja he tietenkin pahoittelivat asiaa ja totesivat saman kun itsekkin ensimmäisessä postauksessa, että eihän sitä tiedä missä vaiheessa pullo oli hajonnut. Tehtaalla vai kaupassa.

Jokatapauksessa pahoitteluna saimme kuvan tuotteet.
Vielä en ole niitä testannut kun vanhat on vielä käytössä joten en voi näistä kokemusta kertoa. Kaikkiin muihin Methodin tuotteisiin olen tähän mennessä ollut tyytyväinen paitsi rosterin pesuaineeseen. Se taisi olla juurikin se pullo mikä oli muuten vuotanut tuohon tasolle. Se pesuaine ei vastannut kyllä omia laatuvaatimuksia vaan jätti jäljet rosteriin. Sitä en jatkossa osta.


Itseasiassa Tupperwaren oma siivousliina mikä on tarkoitettu rosterin puhdistukseen on ollut kyllä ehdottomasti paras! Sillä kun käy putsatun pinnan läpi ei rosteri voisi enempää kiiltää ja olla puhdas! Eikä siihen tarvita ensin jämäkillä pesuaineilla pesua etukäteen.

Voin suositella erittäin lämpimästi! Tuli samalla pieni siisvousvinkki, heh :).


Siitä mieleen tulikin, että ehkä pieni siivousaiheinen postaus voisikin olla ihan hyvä, käytännöllinen :). Täytyypä semmoinen toteuttaa jossain vaiheessa! Omat lempparivälineet sitten kerron ja hyviä vinkkejä toki myös otan vastaan!


Nyt ihanaa sunnuntaita!



Tiinamaria


lauantai 18. helmikuuta 2017

Welcome to the jungle













Viikonloppu!

Se tarkoittaa meillä vielä jonkin aikaa "kuulosuojaimia aamusta iltaan".

Täällä siis lattioita piikataan auki ja meteli on sen moinen.

Tänään nappasin koirat autoon ja lähdettiin niiden kanssa vähän "lauantai ajelulle". Inhottavalta tuntuu laittaa niitä nyt jatkuvasti autotalliin, mutta toki parempi siellä niiden herkkiä korvia ajatellen kuin olla tässä mölyssä kokopäivän. Niille kun ei voi kuulosuojaimia laittaa :).

Tänään meteliä riittää täällä siis koko päivän ja myös omat korvat halusi hetkeksi pois. Näimpä käytiin vähän "haistelemassa" Helsinkiä. Kuvia ei tullut otettua yhtään, yksin kun kolmen tohelon kanssa olin liikenteessä niin eipä kädet riitä enää kuvamaan :).


Viikolla löysi pikkuhiljaa keittiön ja ruokailutilan tavarat takaisin paikoilleen.


Miksi halusin "antaa" viherkasveille nyt oman postauksen :)?

Toki viherkasvit ovat tällä hetkellä hyvin trendikkäitä ja niillä puhdistavakin vaikutus huoneilmassa on. ( Tätä meidän pölyistä huoneilmaa tällä hetkellä ei tosin kyllä kasvit pelasta, heheh :D).
Mutta se syy on ihan yksinkertainen!
Mun mielestä viherkasvit (myös leikkokukat mitä rakastan) tuo todella kodikkaan ilmeen.
Pienillä asioilla saa todella paljon muutosta ilmeeseen eikä vaadi paljon kukkarolta. Toki kasveissakin on hintaeroja, mutta esim. kuvan kasvit ovat hinnaltaan 1-10€ - edullisia siis!

Leikkokukat kestää sen viikon suunnilleen, mutta viherkasveista on iloa pidempään.
Myönnän, että mä olen todella huono viherpeukalo, mutta nyt olen saanut ihmeen kaupalla muutamat kasvit pysymään jo vuosia hengissä.
Suurin kasvi mikä tosin ei näissä kuvissa ole on ollut meillä siitä asti kun saatiin suunnilleen villat seiniin ja talo lämpimäksi :D. Ostin sen lähimmästä ruokakaupasta ja taisi olla just joku n. 5€ kasvi. Ajattelin silloin, että hyvä jos nyt edes vähän aikaa pysyy hengissä ja tuo iloa kotiin. No, tuolla se yläkerrassa porskuttaa ja kasvaa vaan kokoajan isommaksi! Rasti seinään, kyllä mä jotkut kasvit saan nähtävästi hengissä pidettyä.
Keväisin vaihtanut mullat ja suurempaan ruukkuun. Taas olisi se pian edessä.


Mutta tässä yksi vinkki kun monella tekee mieli keväällä jotain väriä kotiin laittaa, meillä se on vihreä kasvien muodossa ;).


Aurinkoista viikonloppua :)



Tiinamaria


torstai 16. helmikuuta 2017

Keittiön uusi lattia









Heipparallaa :).

Keittiö näyttää nykyään tältä. Mitäs pidätte :)?

Aika iso ero vanhaan vai mitä ;)? Pakko ihan laittaa tähän vielä linkki aikaan kun oli sekä tumma lattia ja tummat tasot.

http://stylebytiinamaria.blogspot.fi/2016/08/keittio.html


Toki kun tasot hiottiin ja käsiteltiin vaaleiksi niin sekin muutti paljon keittiötä, mutta kyllä vaan entisestään muuttui nyt lattian myötä! Täältä pääset katsomaan, miltä keittiö näytti tässä välissä uusilla tasoilla ja vanhalla tummalla lattialla.


Valot tekee paljon enkä kuviin saa ihan sitä oikeaa tunnelmaa mikä livenä on vaikka eri valossa kuvasinkin. Mutta vitsi, että mä tykkään tästä nyt! 

Tää on omasta mielestä nyt aivan eri keittiö, niiin fressi! Hurjan tyytyväinen olen lopputulokseen.

Vaalea lattia oli kyllä omasta mielestä aivan nappi valinta <3.

Nyt on 3/4 huoneesta jossa on laminaatti korjattu. Nämä kolme, keittiö. ruokailutila ja työhuone on muuttunut hurjasti uuden lattian myötä.

Olohuoneen lattia on työnalla. Sitä korjataan parhaillaan. En malta odottaa, että pääsee näkemään sen valmiina! Olohuone on kuitenkin lähes 40 neliöinen ja muutenkin vaalea niin jännityksellä odotan sen valmistumista!

Niinkuin varmasti teksteistä on huomannut ja tullut ilmi niin yhtä tunnemyllerrystä tämä aika on ollut. Välillä tuntuu, että haavoja revitään uusiksi auki ja ne muistot virheen esilletulovaiheesta ja siitä rankasta ajasta elämästä palautuu mieleen. Eihän siltä voi välttyä! Kaippa se kuuluu asiaan, olisihan se enemmän outoa jos se ei miltään tuntuisi.


Nyt just on kyllä todella hyvä fiilis tästä näkymästä ja siitä, että 3/8 on korjattu!


Iloa päivääsi!



Tiinamaria

tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävänpäivänä - pientä arjen luxusta















Pientä luxusta arkeen...

Tämä meidän arki on aikamoista kaaosta niinkuin olette huomanneet ;).

Multa kysytään ihan jatkuvasti miten ihmeessä mä selviän tästä kaikesta mitä käymme läpi parhaillaan.

Mitään yhtä vastausta mulla ei siihen ole, mutta ehkä isoin selviytymis"pilari" mulla on oma mies.
Se mun paras ystävä <3.


Eilen olin lääkärissä (käsien takia) ja juttelin lääkärini kanssa mun henkisestä jaksamisesta. Hän sanoi jo itse, että ihmettelee miten mä aina sinne joka kerta menen hymyillen vaikka olen elänyt terveyteni kanssa kohta (jo) neljä vuotta yhtä kriisiaikaa. Leikkausaamuinakin on hymy ollut kasvoilla.
Kai se vaan on joku synnynnäinen juttu mulla, en mä tiedä :).

Lääkäri myös totesi, että sulla täytyy olla kyllä myös paljon hyvää sun elämässä kun olet noin hyvin selvinnyt kaikesta!

Pari sekunttia siinä mietin ja sanoin, "niin, en mä kyllä ilman mun miestäni tässä olisi nyt tämmöisenä kuin olen".


Kun lähdin lääkäristä kotiin mietin tätä automatkalla. En mä kyllä tosiaan varmasti olisi näin hyvin selvinnyt ilman miestäni.

Toki ei saa unohtaa mun muita läheisiä - perhettä ja hyviä ystäviä. He ovat olleet tässä tukena yhtä lailla. Onnellinen ja kiitollinen heistä saan kyllä olla joka päivä.

<3


Se nyt on selvä, että en minäkään mikään superihminen ole. Kyllä tässä on itketty yhtä paljon kuin on hymyiltykkin. Mutta siihen itkuun "ei ole jääty".


Toki olisi jo kiva saada elämästä kiinni. Tarkoitan, että tämä ei olisi yhtä taistelua ja selviytymistä.

Tulisi jonkinnäköinen balanssi tähän elämään.

Arkea ilostuttaa myös pienet asiat. Välillä kimppu ruusujakin on iso juttu, kuin hyvälle mielelle nekin saa :).


Näihin kuviin ja tunnelmiin, oikein ihanaa ystävänpäivää te ihanat <3. Teidänkin viestit ja kommentit saa hymyn toistumiseen huulille :).


Pus!



Tiinamaria



maanantai 13. helmikuuta 2017

Ruokailutilan uusi lattia












Valoisaa maanantaita :).

Eilen saatiin "pakettiin" ruokailutila sekä keittiö.
Eli lattian rakennusvirheen kohdalla ollaan nyt siis siinä kohtaa, että työhuone, keittiö ja ruokailutila on valmiit!

Iso huokaus pääsi eilen illalla!

Vaikka korjattavia huoneita onkin vielä viisi, oli keittiön "takaisin saaminen" todella iso helpotus.

Mitäs sanotte muutoksesta? Toki mielipide asia, mutta miltä näyttää :)?

Mä tykkään!

Tila ei niinkään "suurentunut" niinkuin ajattelin, että saattaa käydä vaan korkeudessa huomaan eron! Tila tuntuu nyt vieläkin korkemmalta livenä. Ei tule kuvassa ihan oikeuksiin yleensäkään tuon tilan korkeus.

Mies on tehnyt töitä "yötä myöten". Arkisin heti töiden jälkeen jatkanut kotona tätä valtavaa urakkaa ja viikonloppuisin tehnyt aamusta yö myöhään.

Aikamoinen supermies toi mieheni!

Nyt kyllä pakotin pitämään pari iltaa lepoiltana!

Kohta syödään jokirapurisottoa ja ihastellaan tätä uutta ilmettä. Katse pidetään visustu keittiössä ja ruokailutilassa eikä vilkaistakkaan toiselle puolelle alakertaa missä on K A A M E A  kaaos :D.

Kuvasin tarkoituksella nämä kuvat uudesta lattiasta ilman valoja. Kuviin muuttui heti sävy kun laittoi valot. Vähän hämäriä toki ovat kuvat nyt, mutta eiköhän niistä selvää saa.

Lattia on tuollainen harmahtava vaalea "lankku"lattia (laminaatti). Saman tyylinen kuin vanhakin. Yläkertaan kun jää vanha lattia niin haluttiin, että tyyli edes pysyy samana vaikka väri on eri. Lattiassa on samanlainen "puunkuvio".


Laitan tähän vielä linkin vanhasta ruokailutilasta. Itse "järkytyin" kuinka tummalta huone noissa kuvissa näyttääkään. Niissä kun on vielä vanha ruokailuryhmäkin. Nyt tämän uuden (itse tehdyn) vaaleamman ruokapöydän kanssa tila on aivan "uusi" :).

http://stylebytiinamaria.blogspot.fi/2016/08/ruokailuhuone.html



Nyt ruoan kimppuun ja nauttimaan näistä parista illasta :).


Ihanaa iltaa!


<3




Tiinamaria

tiistai 7. helmikuuta 2017

Suuri ystävänpäivä "leipomisnumero"

















Ystävänpäivää vietetään viikon päästä, 14.2. <3


Tänä ystävänpäivänä mä en voi kutsua ystäviä kylään ja leipoa. Johtuen tietenkin tästä suuresta "remontista" mikä meillä on meneillään. Keittiötä ja uunia kun ei ole vielä viikon päästä...

Tässä kuitenkin ideoita muille leipojille. Niin ystävänpäivään kun muutenkin :).
Kuvat ovat vanhoja, aiemmilta ystävänpäiviltä. Pahoittelen niiden huonolaatuisuutta!


Ruusupursotukset toimii mun mielestä monessakin juhlassa. Kuvan vaaleanpunainen kakku on pursotettu ihan perus vispikermalla ja mukana perinteistä elintarvikeväriä (sitä "litkua" :D).


Nallekakussa on fudge-päällinen Kinuskikissan ohjeilla ja muuten koristeet vapaalla kädellä tehtyinä.


Vadelma-valkosuklaamuffinsseihin löydät ohjeen täältä:
Nämä on ihan mun lempparit ja super helpot tehdä!

http://stylebytiinamaria.blogspot.fi/2016/06/vadelma-valkosuklaamuffinssit.html

Vinkki miten onnistuu myös kaksiväripursotus ihan perus pursotuspussin kanssa :).


Lumikki ja seitsemän kääpiötä kakussa on valmis kuva ja kaupan valmiit ruusut, lisäksi sinä ystävänpäivänä tarjolla oli sydämen muotoisia mokkapaloja.


Jos ystävälle haluaa viemisiä viedä, niin miksei itse tekisi jotain :). Kuvissa myös itse tehty kori, käsikoru ja pikkuleivät jotka eräs ystävänpäivä vein ystävälle tuliaisiksi :).


Ystävänpäivä toki on jo joka päivä, ainakin mun mielestä :).


Aurinkoista päivää, meillä on mielettömän aurinkoista ja ihana päivä.


<3




Tiinamaria


lauantai 4. helmikuuta 2017

Vähän erilainen kattaus...









Kolme viikkoa remonttia takana...

Pieni "viikkokatsaus" - miten täällä menee :).

Korvatulpat korvilla, olkkarissa sohvalla läppäri sylissä. 

Ennen istumista piti putsata sohva pölystä. 

Näin tapahtuu joka kerta. Kun meinaa siis istua. Ensin on joko suojapeitto tai sohva pyyhittävä pölystä. Vaikka meillä onkin vuokrattuna ammattikoneet imureineen ei pölystä pääse mihinkään. Sitä on jokapaikassa. Kolme kertaa päivässä imurointi ja lattianpesu tuntuu turhalta. Se ei riitä, mutta tämän kanssa on nyt vaan elettävä :).

Yläkerran huoneiden oven edustat on "tukittu" viltillä, jotta pölyä ei menisi huoneeseen niin paljon.

Pölyä, pölyä, pölyä... 


Keittiö ja ruokailutila purettuina ja uudelleenrakennus-korjaus meneillään.
Ainoa huone mikä on ennallaan ja näyttää asuttavalta huoneelta on makkari. Sinne ei olla viety yhtään ylimäärästä huonekalua ja yöpöydät ei notku työkaluja. Toisin on muualla.
Kodinhoitohuone tasoineen toimii niin keittiönä, työkalujen putsauspaikkana sekä itse kodinhoitohuoneena. Tiivis on tunnelma ;).


Ilman uunia ja muita keittiön mukavuuksia on nyt 1,5 viikkoa takana. Uunia ja kotiruoan laittoa (+syömistä) on ikävä. Kyllä osaa taas arvostaa tämän "rempan" jälkeen toimivia perusasioita!

Mistään perus remontistahan nyt ei ole kyse. Uudet korjaus-rakennepiirustukset on jouduttu tekemään ja korjausta valvoo ulkopuolinen vastaava rakennusmestari.


Muistikuvat seitsemän vuoden takaa rakennusajalta on muistunut taas hyvin mieleen. Rautakauppa on tämän hetkinen ykkös "shoppauspaikka".

Mutta hei, ei olla riidelty kertaakaan ;). Jos muistatte kun mietin miten tämä kiristää tunnelmaa myös kotona ja kun talon rakennusaikana selvittiin ilman yhtäkään riitaa. Rasti siis seinään jo tässä vaiheessa, hyvä ME :).


Kevättä kohti mennään!

Kevään tulo on joka vuosi tuonut itselle aina pienen koti-inspiraation. Halu laittaa kotiin pieniä piristyksiä talven jälkeen.
Nytkin mieli haluaisi kovasti pari uutta viherkasvia ja sohvatyynynpäällistä. Mutta ei, eipä tarvi nyt sisustella.

Mielalat vaihtelee aika paljon tämän takia. Toisina hetkinä sitä ajattelee, että no, saadaanpahan talo kuntoon, kun taas toisessa hetkessä tulee ärtymys. Ärtymys siitä kuinka paljon tämä hankaloittaa elämää. Kuinka paljon tämä maksaa. Mitä tälläkin rahalla olisi voinut tehdä. Paljon mielummin senkin rahan olisi käyttänyt asuntolainan lyhentämiseen. Pieni matka tai ne pari uutta sohvatyynynpäällistäkään ei olisi ollut pahitteeksi.
Vaikka kuinka sitä yrittää olla miettimättä, että ei tulisi paha mieli, väkisinkin nämä ajatukset vievät välillä voiton ja eihän siitä tule kuin se ärsytys.

Pari viikkoa varmaan suunnilleen menee vielä näissä tiloissa. Olisi mahtavaa jos saatais parin viikon päästä jo keittiö takas paikoilleen ja päästään olohuoneesta eteenpäin.

Tämmöistä siis täällä :). Kevättä odotan paljon! Puhumattakaan sitä kun keittiö, ruokailutila ja olkkari on valmis - sitten ollaan jo yli puolivälin!

:)


Hyvää viikonloppua <3.



Tiinamaria