Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulusukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulusukka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. marraskuuta 2019

Joulukalenteri











Hyvää iltaa <3.



Olen jo parissakin jutussa kertonut tämän vuotisesta joulukalenterista Samulle. 


Askartelut ovat nyt askarreltu ja pussukat täyttöä vaille valmiina. . .


Jokusen pussukan sisällön olen jo hankkinut, mutta osa vielä hankkimatta. 


Tämä on ollut mulla jokavuotinen traditio, täyttää Samulle joko joulusukkaa tai kalenteria. 


Tapa on tullut omasta lapsuudenkodistani missä meillä siskoksilla oli omat joulusukat huoneidemme ovissa joita vanhempamme täyttivät.

Olen jatkanut samaa perinnettä ja koska meillä ei (ainakaan vielä) lapsia ole, on tämä ollut myös kiva tehdä Samulle.
Näin ollen olen saanut antaa Samulle kalenterin - / joulusukan muodossa pieniä joululahjoja. 


En voi paljastaa millä lahjoilla meinaan pussukat tänä vuonna täyttää, 
mutta perusajatuksena on, että hankin sekä ihan perus arjessa tarvittavia asioita, että myös ylläreitä. 

Näin toimisin myös mikäli meillä lapsia olisi, en suinkaan täyttäisi sukkia / kalenteria vain leluilla, vaan enemmänkin juuri niillä arkisilla pienillä asioilla, plus joillain pienillä leluilla jne. 


Näitä voisi esimerkiksi olla:
Saippua, 
Sukat, 
Alushousut,
Makeisia, 
Lahjakortti,
Hajuvesi
Jne. 


Tämän vuoden 24 "luukusta" muutama on hieman tyyriimpi, isompi juttu, tosin pienessä koossa ;).
Nämä meinaan laittaa joko viikonlopuille, jouluaatolle, sekä myös varmasti päivälle jossa on Samun syntymäpäivä. 


Pussukat ja kalenteritarrat löysin Prismasta ja nauhat löytyivät kotoota askartelulaatikosta. 

Tarrat oli todella hauskoja, kaikki ei suinkaan ollut numeroissa, vaan esim. numero kuuden tilalla oli kuusipuu. 


*
***
******
********
**********
*
*


Jouluisia Diy-ideoita, kuten mm. aiemmin kutomiani joulusukkia, sekä ompelemani joulukalenterin löydät täältä



Pientä valmistautumista joulukuuhun <3.



Oikein ihanaa iltaa! 



Tiina




keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Hand made with love









Tämän vuoden ainut käsityö - vaaleanharmaa "päällinen" lasikipolle.


Kuvissa näkyi aikaisempina vuosina kutomiani joulusukkia, piparipurkin päällinen, sekä lankakori.

Jos mun kädet vaan kestäisi, mä tykkäisin näpertää käsillä kaikkea...

Mutta tämän vuoden saldo on toinen päällinen lasipurkin päälle.

Nyt sopii pähkinät ja piparit vierekkäin ja samalla tuo talven tuntua sisustukseen :).


Meillä on jokaisessa huoneessa saunaa myöten jotain mun tai mieheni itse tekemiä juttuja. 
On ne sitten itse ommellut rullaverhot, tyynynpäälliset, kori, taulu, vaasi (savi), koirien sänky, rahi (olohuoneen), ruokapöytä...

Ja tietenkin meidän koti!

Me ollaan kumpikin käsityöläisiä, tosin, mulla on "pieni" rajoittava tekijä siinä nykyään ;).
Sain kuitenkin tehtyä tuon pienen työn jämälangasta joka on aikoinaan jäänyt joulusukista.



Iloa päivääsi!




Tiinamaria
Style by Tiinamaria Facebookissa ja nyt myös Instassa

perjantai 23. joulukuuta 2016

It's Christmas eve
















H Y V Ä Ä   J O U L U A <3

Iloista jouluaaton aamua!
Täällä on "valvottu" yö kinkun kanssa ja kaikki alkaa olla pian valmista!
Vain perhe puuttuu!

Kuvissa vilahteli mun tekemiä joulusukkia ja viimeisin "tekele", tuo kori pipareilla :).

Jouluaatto aamuun kuuluu täällä (mulla), että telkkari on päällä ja vähintään kuulen ne joulun piirretyt. Lumiukkoa en ohita, sen istun ja katson (syön samalla riisipuuron ;) ).

Aamulla tässä on pientä puuhaa, lähinnä ruokien kanssa, mutta kunhan perheeni saapuu niin sitten pysähdytään ja nautitaan yhteisestä ajasta.

Kerrankin koko perhe koolla <3.


Nyt toivotan siis vielä oikein ihanaa ja iloista joulua!


<3



Tiinamaria


tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulusukka nro.3







Kolmas joulusukka näyttää tältä :).

Nyt voi ns. sanoa, että mä olen opetellut villasukkien alkeet :D.

Tämän sukan tein seuraavasti. Silmukoita yhteensä 40 - 10 jokaisella puikolla. Varren kudoin 3 oikein 2 nurjaa. En laskenut kerroksia, mutta yhteensä tuo sukka on n.55cm korkea varresta kantapäähän.
Ripustusnauhan virkkasin.

Tuossa kuvassa missä sukka roikkuu ovessa, sisälle laitoin pahvinpalan joka pitää vartta leveämpänä. Ilman sitä varsi olisi kasassa koska se on joustinneuletta.

Aika kiva mun mielestä tuli.

Ainiin lapinlapaslangalla ja 8 puikoilla tehty :).


Ruokapöytä valmistui eilen - eli sitä päästään pian kurkkaamaan!

Se on ihan täydellinen <3.


Iloa päivääsi!



Tiinamaria

tiistai 13. joulukuuta 2016

Joulusukka nro. 2








Heissan :).

Jouluaatto on jo ensi viikolla <3. Täytyy kyllä myöntää, että ei yhtään tunnu vielä siltä!
Ehkäpä se pikkuhiljaa tässä tulee.

Siitä huolimatta koti on jo puettu jouluun. Kuuset koristeltu ja joulusukkia on ripustettu "ympäri huushollia".

Tämä on nyt siis toinen villasukka minkä olen tehnyt. Selkeästi oli jo erilailla hyppysissä tuo kutominen. Pintakin oli jo parempaa mielestäni ensimmäiseen verrattuna :D. Kyllä se tästä!

Tarkkaa ohjetta ei ole antaa, mutta tein siis "lapinlapaslangasta" ja 8 puikoilla. 32 silmukkaa yhteensä, 8/puikko. Yläreunaan tein muutaman rivin kaks oikeaa ja kaks nurjaa jonka jälkee oikealla koko sukka.

Vielä on yksi joulusukka tulossa, erilainen sekin!


Laitan tähän vielä linkin ensimmäisestä sukasta jonka tein.

http://stylebytiinamaria.blogspot.fi/2016/11/joulusukka-itse-tehty.html


Viime postaukseni herätti osassa lukijoita suuria tunteita. Kiitos viesteitä mitä laitoitte!
Niitä on todella ihana lukea ja vaihtaa ajatuksia <3.
Ja mikä ilo on kuulla jos mun tekstit edes yhtä ihmistä tsemppaa omassa elämässä <3.


Ihanaa iltaa <3.



Tiinamaria





perjantai 9. joulukuuta 2016

Mitä mulle kuuluu?












Mitä mulle kuuluu :)?

Tänne kuuluu hyvää - joulun odotusta!

Tuo kliseinen "kuuluu hyvää" on semmoinen asia mitä monesti mietin.
Se on lause jota todella moni käyttää. Joka on helppo sanoa.

Mietin mistä se tulee? 
Onko se vaan helppo aina sanoa niin tutuille kuin tuntemattomille?
On semmoinen perus "hyvää kuuluu" lause jonka jälkeen jatketaan muita juttuja?

Mitä se "hyvää kuuluu" tarkoittaa syvemmälle katsottuna? 

Voiko sanoa "kuuluu hyvää" vaikka elämä olisi yhtä "kaaosta"?

VOI!

Mutta, perus ajatuksena mulle kuuluu siis hyvää. Vaikkakin huolettaa moni asia. Nämä kädet mm.

Mä oon monesti miettinyt miksi, MIKSI multa "vietiin kädet"? 
Miksi ei riittänyt yksi leikkaus vaan vaadittiin monta? Eikö viisikään leikkausta riitä, että mä tajuan jotain?
Vielä pitää pitkittää tätä seuraavilla leikkauksilla, niinkö?

Mikä on se syy?

Onko tällä kaikella joku tarkoitus?

Mä en ole ihminen joka uskoo, että kaikella on tarkoitus, mutta uskon, että toisilla asioilla on!


Oon alkanut miettimään, että oliko se ainoa asia joka piti tapahtua / vaadittiin, että mut pysäytetään? 

Onko mulla oikeasti niin kova pää, että multa piti "estää työnteko" ja pysäyttää mut?

Jotta mä alan miettimään mitä mä tahdon elämältä?

Jotta mä alan miettimään tätä elämää syvemmin?


Lähiaikoina mä olen meinaan alkanut miettimään sitä, että mä täytän ensi keväänä 34v.
Tämä mun terveyden tilanne ei välttämättä muutu tässä ihan hetkessä. Olen elänyt tämän kanssa, tässä epätiedossa nyt jo vähän reilu kolme vuotta.
Alkuvuonna taas leikellään kättä lisää enkä tiedä edes kuinka monta kertaa.

Oon tajunnut yhden asian nyt! 

Mä en voi vaan odottaa sitä, että sitten vasta "alan elämään" kun mun käsiasiat on kunnossa!
Mitä jos ne ei tästä muutukkaan? Jos ne jää tämmöisiksi?

Sit ne jää, sit niiden kanssa pitää elää näin, mutta ei ne saa estää mua elämästä ja toteuttamasta niitä asioita mitä olen aina halunnut elämältä.

Eihän tätä elämää voi elää niin, "sit kun on näin ja näin niin sitten tehdään näin". 

Ei todellakaan voi!

Mun pitää elää nyt!! 


Että tämmöinen kevyt aihe näin viikonlopun kynnyksellä, heheh :D.


Ihanaa viikonloppua!


Positiivisia ajatuksia!!


<3




Tiinamaria






perjantai 18. marraskuuta 2016

Joulusukka (itse tehty)














Pari vuotta ollut haave toteutui viimein - nimittäin kutomisen (uudelleen) opettelu ja tämän joulusukan tekeminen.

Tosiaan niin viime jouluna kuin sitä edellisenäkin haaveilin, että tekisin itse joulusukan ja opettelen kutomaan.
Pohjaa on niinkin paljon kun mitä ala-asteella olin kutonut. Yhdet lapinlapaset ja villasukat, hurjasti kokemusta siis ;).

No, mutta. Yhtä paljon mulla oli virkkaamisestakin kokemusta tai itseasiassa vielä vähemmän.
Ala-asteella olin virkannut ainoastaan yhden sipulipussin ja se olikin sitten siinä :).
Muutama vuosi sitten kuitenkin innostuin ostamaan koukkuja ja lankoja ja opettelin sen. Ja nykyään teen nyt "kaikenlaista" mitä osaankaan :). Hitaasti käsien kunnon takia, mutta teen silti - pikkuhiljaa aina kun kädet sen sallii.

Tosiaan pari vuotta sitten sain jostain päähän, että tahdon itse tehdyn joulusukan. Parina edellisenä jouluna mulla on ollut kipsi kädessä ja leikkaus takana joten tämä haave siirtyi.
Nytkin meinasi kyllä iskeä epätoivo saanko tätä sukkaa valmiiksi ennen seuraavaa leikkausta ja joulua. Niin hidasta tämä tekeminen nykyään on.

Mutta sain!

Eihän toi nyt mikään täydellinen ole :D.

Silmut ja käsiala ei ole nähnytkään tasaista, mutta ei haittaa! Sukka se on silti ja valmis ja mun mielestä ihan kivan näköinenkin vielä.

Sen verran piti youtubesta etsiä ohjetta ja palauttaa mieleen miten edes sukkaa aloitetaan tekemään.
Nopeasti se muistui mieleen.
Varren sain tehtyä omin avuin. Silmuja loin muuten 60kpl jos joku innostuu tekemään :).

Kantapään kohdalla sitten tukeuduinkin rakkaan ystäväni oppiin kuka on ihan pro villasukkien tekemisessä - Kiitos Anna <3.


Lankana mulla oli kuvan lanka ja meni lähes nuo kaikki 5 kerää. Puikot oli 5.

Jos tekisin nyt uudestaan niin tekisin ehdottomasti varmaan 7 puikoilla. Ajatuksissani tämä sukka oli paljon isompaa silmuiltaan. Katsotaan jos päätän vielä kokeilla tehdä pienemmän sukan niillä 7 puikoilla, kerron sitten miten onnistu!


Viikonloppu edessä taas!

Mulla on huomenna edessä tyttöjen pikkujoulut :).

Ihanaa viikonloppua!



Tiinamaria