Mun pitäisi saada elää parhaillaan ylläolevan kuvan kaltaista lapsiperhe elämää, vaaleansinistä vauvakuplaa yhdessä 2,5-vuotiaan taaperon kanssa.
Valitettavasti mun hoito on kuitenkin siirretty eilen Naistenklinikalta Jorvin sairaalaan osaavimpiin käsiin ja odotan parhaillaan leikkaussalivaatteet päällä leikkaussaliin pääsyä. Mut leikataan päivystysleikkauksena heti kun leikkaussalissa on tilaa. Toivonmukaan pian. Leikkaus nro. 10 on edessä ja tiedän jo ettei se jää viimeiseksi leikkaukseksi. Haava on todella pahasti taas, tai pitäisikö sanoa edelleen tulehtunut. "Vatsa täynnä mätää".
Samu, lapset ja mun vanhemnat ovat meillä kotona. Minä yksin sairaalassa. Olo ei surullisempi voisi tällä hetkellä olla. Tämä on aivan kohtuutonta ja epäreilua. Olen yli 10 viikkoa elänyt yhtä painajaista johon on välillä kuulunut yksittäisiä "normaaleita" päiviä kotona. No, normaaleita ne ei silti ole ollut, kun yhtäkään tervettä päivää ei ole ollut.
Jorvissa joudun olla useamman päivän ja aikaahan mulla täällä nyt on yksinäni, että jos vaan jaksan, alan kirjoittamaan alusta asti tätä kaikkea mitä yli 10 viikkoa on pitänyt sisällään. Valitettavasti näyttää siltä, että kaikki alkoi nyt alusta ja edessä voi olla enemmänkin kun 10 viikkoa lisää. Siitä aloitetaan että koko sektiohaava tänään avataan.
Niin epäreilua ja kohtuutonta, yhdelle ihmiselle mikä koskettaa koko hänen perhettä. Tämä tulee jättämään aivan varmasti pysyvän arven mun sisälle.
Aivan järjetön ikävä jo nyt kotiin.
Palaan asiaan heti kun jaksan!
Tiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti