Viikonloppua

 

Meidän viikonloppu on pitänyt sisällään leipomista (porkkanasämpylöitä), ruoanlaittoa (makaroonilaatikkoa), vaunulenkkejä, leikkimistä ja kirjojen lukemista Leonan kanssa, ystävien näkemistä ja asuntonäyttöjä...

Leonan pieniä vaatteita pakkasin taas pois säilytykseen.

Eli hyvin perus perheviikonloppu <3.

Leona rakastaa kirjojen katselua ja muutamia kirjoja hänelle ollaan ostettukin, plus pari kirjaa hän on saanut lahjaksi, mutta perjantaina kun käytiin mökillä, toin sieltä kotiin joitain vauvakirjoja. Uusissa kirjoissa riittikin ihmettelemistä :).

Käytiin myös katsomassa yhtä paritaloa. Ja nyt meinaa kyllä jo usko välillä loppua tämän asunnon metsästämisen kanssa.

Käytiin siis katsomassa ihan uutta vastavalmistunutta n. 100 neliöistä kolmen makuuhuoneen paritaloa.

Lähtökohtaisesti jo toki mentiin sitä katsomaan mielenkiinnolla, koska tämä oli kaksikerroksinen, ja me tahdomme yksitasoisen kodin. Mutta koska kolme vuotta ollaan nyt kotia etsitty ja oikeasti tilat alkaa meillä loppua kesken, ehdotti Samu jos mennään ihan mielenkiinnolla tätä katsomaan.

Okei. Talo yllätti kyllä myös osittain positiivisesti, makuuhuoneet olivat hyvän kokoisia, niihin mahtuisi lasten sängyn lisäksi myös lelut, leikkikeittiöt, nukkekodit, myöhemmin koulupöydät jne.

Yläkerran kylpyhuoneen tilat olivat myös todella kivat ja tilavat.

Oli kahdelle autolle parkkipaikka ja pieni varasto.

MUTTA, OLOHUONE! 

Siihen mahtuisi sohva. Ja se olisikin sitten siinä. 

Okei, tv omilla jaloillaan ilman tv-tasoa olisi siihen ehkä jotenkin saatu mahtumaan. Mutta pianon olisimme saaneet unohtaa, se ei olisi mahtunut mitenkään. Eikä kyllä mitään muutakaan.

Näitä asuntonäyttöjä kun ollaan nyt kolme vuotta koluttu läpi, herää mulla oikeestaan yksi kysymys.

KENELLE NÄITÄ KOTEJA OIKEIN TEHDÄÄN???!!!

Siis ihan oikeasti?!

Me ei voida olla ainoita ketkä ajattelee näistä nykyajan uusista asunnoista samalla tavalla?!

Mä en vaan ymmärrä.

Makuuhuoneiden määrä ja muut tilat ovat selkeästi mietitty perhettä varten. Mutta se huone, olohuone, jossa perheen pitäisi viettää eniten yhdessä sitä aikaa. Hyvä että siihen edes kolmen hengen sohva mahtuu. Tai ei kaikkiin edes mahdukaan. Todella moneen mahtuukin vaan hyvin pieni kahden hengen sohva. Toisissa keittiöt ovat taas pienempiä kuin monissa yksiöissä, vaikka on perhekodista kyse!

Siis ihan älytöntä!

Mun mielipide asiaan on, että mennään pahasti metsään kyllä näiden asuntojen suunnitteluissa.

Hinnat ovat todella hurjia, ja neliöt pieniä. Monesti vielä asunnossa käytetyt materiaalit ja kodinkoneet ovat niitä halvimpia.

Yrittäjänä ymmärrän että näillä asunnoilla toki pitää myyntivoittoa tehdä, jotta yritys pystyy toimia, mutta täytyyhän laadun ja hinnan kohdata. 

Jos pienistä uusista -/ uudehkoista kodeista pyydetään näitä pääkaupunkiseudun hurjia hintoja, kyllä niihin voisi vähän enemmän materiaaleihin mm. panostaa. Tai siihen että niissä ylipäänsä mahtuu asumaan.

Mulla meinasi jo niin epätoivo tänään iskeä että meinasin jo sanoa "ostetaanko" tämä ja asutaan tässä jokunen vuosi ja sitten etsitään isompi?

Mutta ei. 

Järki mulla vielä päässä silti on vaikka epätoivo meinaa kyllä välillä tämän asunnon etsimisen kanssa iskeäkin.

Käytiin viimeksi ennen tätä katsomassa n. 70 neliöistä uutta kahden makuuhuoneen omakotitaloa. Mietittiin silloinkin "No, käydään nyt katsomassa se, koska on todella hyvällä sijainnilla, niillä alueilla mistä toivoisimme kodin löytyvän". Mä olin jo valmis tänne muuttamaan, mutta Samu oli toista mieltä. Ja kyllä, Samu oli kyllä ihan oikeassa että vaikka siinä olisikin ollut enemmän neliöitä mitä meillä nyt on, olisi se 70m2:n talo ollut pieni meille jo alunalkaen. Puhumattakaan jos perheemme vielä kasvaa.

Huoh.

Ei ole helppoa tämä. 

Jos löydät semmoisen kodin täältä johon mahtuu kaksi autoa omaan pihaan, on jo saavutus. Sekään kun ei ole näissä uudemmissa / uusissa asunnoissa itsestäänselvyys.

Todella toivon että asuntomarkkinoilla tulee vielä uusi trendi, jossa huoneet ovat sen kokoisia että niihin mahtuu normi kalusteet.

Tuntuu ettei edes siitä ole ollut apua, että omia toiveita asunnon suhteen on madallettu todella paljon. Rima oli alkuun korkeammalla ja nyt se on tullut alas kun lehmän häntä. Eikä silti olla läydetty meille isompaa kotia. 

Kolme vuotta ollaan nyt tässä 45 neliössä asuttu ja en todella kolme vuotta sitten olisi uskonut että asumme tässä vuotta pidempään. 

Mutta näin on kolme vuotta nyt tässä kuussa tullut täyteen ja perheen kasvamisen myötä tilaa on vielä vähemmän.

Mutta täytyy kyllä sekin todeta, että tässä 45m2:n pienessä kaksiossa on todella suuri olohuone jos vertaa näitä nykyasuntojen olohuoneita. Se tämän päiväisen paritalon olohuone oli 1/4 osaa tästä :D. Tai ehkä jopa pienempi...

Nyt täytyy vaan yrittää sanoa itselle, että kyllä se seuraava koti vielä vastaan tulee. Voisi pitää kyllä jo vähän kiirettä ennenkuin täällä seinät kaatuu päälle ;).

Tämmöisiä ajatuksia täällä tänään :).

Onko siellä ruudun takana muita samojen asioiden kanssa kamppailevia?

Tiina

Facebook

Instagram