Sydämellä juuri nyt

 

Tänä aamuna luin Vau.fi sivulta jutun:

"Lapsen syntymä vähentää parisuhdetyytyväisyyttä".

Otsikko sai mut avaamaan jutun ja lukemaan sen kokonaan.

Juttua lukiessa muistin neuvolassa raskauden aikana kerrotut "varoitukset" siitä miten vauvan syntymä voi vaikuttaa negatiivisesti parisuhteeseen.

Tällöin neuvolassa hymähdettiin muistaakseni ihan ääneen Samun kanssa neuvolan tädille, ettemme usko että tämä koskee meitä. Että olemme kokeneet niin isoja ja vaikeita asioita meidän 16,5-vuoden parisuhteen aikana, ettei uskota minkään asian enää horjuttavan tätä parisuhdetta ja avioliittoa.

Meitä kahta ja meidän suhdetta on koeteltu niin monin tavoin että heikompia hirvittää.

On ollut toisen sairastuminen ja pois töistä jääminen sen takia useammaksi vuodeksi. Lukuisat leikkaukset sairastumisen takia ja toisen päivittäinen avuntarvitseminen. Talouden kaatuminen toisen harteille toisen sairastaessa. On rakennettu unelmien talo puolivalmiista ja seuraavassa hetkessä purettu se ensimmäisen rakentajan virheen takia. Valvottu öitä ja itketty "miten ihmeessä me selvitään tästä" tunteen kanssa - kun jouduit vielä itse maksamaan ja korjaamaan sen toisen virheen. On toivottu ja yritetty lasta koko yhdessäolon ajan. On koettu yksi alkuraskauden keskenmeno. On kannettu pieni hauta-arkku ja haudattu ensimmäinen lapsi toisesta raskaudesta liian aikaisin alkaneen synnytyksen takia. On petytty läheisinä pidettyjen ihmisten tekemisiin ja poikkastu siltoja.

Listaa voisi vielä jatkaa vaikka ja kuinka. 

Sanotaanko että elämässä on sattunut ja tapahtunut paljon ihania ja onnellisia asioita, mutta ollaan myös koettu Samun kanssa niin paljon isoja ja todella ikäviä surullisia asioita että puolet olisi voinut jättää pois. Niinkuin te pidempään seuranneet hyvin tiedätte.

Yhden lapsen haudanneena, oli pelko kolmannessa raskaudessa lapsen menetyksestä jatkuvasti läsnä. Varsinkin sen jälkeen kun kohdunkaulan tukilangan laittokin epäonnistui ja kohdunkaulani avautui jo raskausviikolla 14. Sitä eli aluksi vaan minuutti kerrallaan hiljaa hengittäen ja jatkuvasti peläten: " eihän me menetetä tätäkin lasta"?!

Kun meidän kultakimpaleen raskaus jatkui aina viikoille 35+3, saimme aivan ihanan, kauan odotetun pienen tytöntyllerön. Alku meni keskosuuden takia teho-osastolla, mutta meidän tyttö oli elossa. Hänellä oli kaikki nyt hyvin ja saatoimme hengittää ensimmäistä kertaa useaan kuukauteen.

Sitten päästiin kotiin ja arki alkoi. 

Ensimmäisen kuukauden aikana riideltiin muistaakseni kolme kertaa. Ihan kunnolla sanoimme toisillemme mitä inhottavammin asioita joita emme todella tarkoittaneet.

Pyysimme aina toisiltamme anteeksi ja selvitimme asian perinpohjin.

Kolme riitaa yhden kuukauden sisällä oli meille todella paljon.

Olemme olleet niin kauan jo yhdessä, 16,5 vuotta ja koska olemme "aina yhdessä", kunnon majakka ja perävaunu, toistemme parhaat kaverit jotka vaan viihtyy niin hitsin hyvin toistensa seurassa, on riitelytkin jäänyt vuosien varrella todella vähälle. Kai me ollaan kasvettu ja hitsauduttu niin hyvin yhteen ja omaamme muutenkin samanlaiset ajatukset ja arvot monessa asiassa, että sitä vaan harvoin tarvitsee enää riidellä.

Toki riidat kuuluvat joka suhteeseen ja niitä aina edes joskus, harvoin kaikilla on. 

Mutta yhtäkkiä riitoja onkin kolme yhden kuukauden sisällä.

Sanomme toisillemme varmasti rumimpia asioita mitä emme ole koskaan sanoneet.

Olimmeko sittenkin väärässä kun hymähdettiin neuvolantädille hänen "varoittaessaan" erimielisyyksistä vauvan tulon jälkeen?!

Säikähdimme varmasti kumpikin mitä nämä tämmöiset riidat nyt ovat. Mistä nämä oikein tuli?!

No.

Ne riidat onneksi jäi niihin kolmeen riitaan. 

Alun todella hurja väsymys ja univelka kummallakin ja varmaan myös hormonimyllerrys mulla vielä lisänä, oli syynä näihin kolmeen riitaan. Lisäksi meillä oli nyt vauva jonka hoitoa kumpikin opettelimme ja riidat meillä varmaan tulikin lähinnä siitä kun toinen teki jotain eritavalla kuin toinen. Ja kehtasi vielä neuvoa toista ;).

Miten tyhmää, näin jälkikäteen ajateltuna :D.

No siinä hurjassa väsymyksessä ei nähtävästi järki päätä painanut.

Tuli toinen kuukausi uuden perheenjäsenen kanssa. Ja kolmas kuukausi. Ja neljäs kuukausi.

Meidän niin rakas pieni neiti täyttää tänä lauantaina neljä kuukautta <3.

Riidat jäi ensimmäiseen kuukauteen. 

Univelka on varmasti tullut jäädäkseen, mutta sen kanssa on oppinut elämään.

Me olemme löytäneet meidän perheen tavat toimia yhdessä, perheenä. Meidän ihana tyttäremme kasvattaa meitä joka päivä vanhempina, ja ihmisinä.

Elämme juuri sitä elämää mistä haaveilimme kaikki nämä vuodet.

Tämä on juuri sitä mitä halusimme ja toivoimme.

Kun tämä pieni hymyilevä aurinko saapui elämäämme, tuntuu yhtäkkiä siltä, että ne pienen pienet taakan muruset jota harteillamme ehkä vielä jossain määrin kannoimme, onhan meillä ihmisillä erittäin iso muisti kehossamme, on tippunut lopultakin pois.

Tuntuu siltä kun hartiat olisi henkisesti kevyemmät kuin vuosiin. Hierojaa ne varmasti fyysisen puolen takia tarvitsevat kun vauvaa kannellaan :D.

Mutta niin täytti tämä meidän pieni aurinko sydämen ilolla ja rakkaudella, että se tuntuu parantaneen kaikki mukana kannetut haavat ja arvet.

Miten Leona todella on täyttänyt meidän sydämet ja teki meistä ihan älyttömän onnellisen perheen.

Onnellisia toki olimme, hurjan onnellisia kahdestaankin, mutta ainakin omasta puolesta voin todella sanoa, että se ilo millä Leona täytti sydämen, täytti se sen arpia myöden. Tuntuu että sydän on taas ehjä. Ehjä moniin vuosiin.

En tiedä saatteko te kiinni mitä tarkoitan :) ?

Mitä sydämeni tuntee?!

Se valtava suru mitä siellä on ollut, on täyttynyt nyt ilolla.

Tuntuu että olen enemmän Tiina, mitä olen ollut viimeiseen 10-vuoteen.

Tämän aamuisen Vau.fi jutun luettuani mietin, miksi sitten lähes jokaisessa parisuhteessa tyytyväisyys laskee vauvan tullessa taloon. Jutun mukaan tyytyväisyys osalla palaa yleensä vuoden jälkeen lapsen syntymästä.

Mä en keksinyt tälle itseasiassa mitään järkevää syytä. Mun oli tottapuhuen vaikea ehkä jopa ymmärtää tätä. 

Siitäkin huolimatta että mekin riitelimme ne "hurjat" kolme kertaa ja silloin varmasti mietimme, "tätäkö tämä tulee olemaan".

NO EI TULE EI!

En tosiaan keksinyt syytä tälle, mutta se syy miksi me emme kuulu tähän joukkoon josta jutussa puhuttiin, johtuu kyllä varmaan ihan puhtaasti meidän historiasta. Miten meitä on ennen vauvantuloa ravisteltu, yksilöinä ja yhdessä. Miten isoista koettelemuksista me ollaan jo selvitty. Eihän me nyt anneta yhden väsymyksen ja toisten eri toimintatapojen aiheuttaa meille vastaavia riitoja enää ainuttakaan.

Mehän ollaan juuri saatu niin kauan toivottu ihana lapsi!

Riidat kuuluu elämään. Ne ei ole vaarallisia, mutta ne täytyy aina selvittää. Ne puhdistaa lopulta monesti vaan ilmaa!

Meidän perheelle kävi päinvastoin mitä tässä aamuisessa vau.fi jutussa luki.

Meillä vauvan tulo on vaan vahvistanut meitä ja vienyt meitä vaan lähemmäksi toisiamme. Jos se edes oli enää mahdollista.

Olemme sen myös ihan ääneen toisillemme sanonut, miten kiitollisia ja onnellisia olemme toisistamme ja meidän suhteesta. Miten kertakaikkisen upeassa parisuhteessa saamme olla. Missä osataan pyytää ja antaa anteeksi, joustaa, tehdä kompromisseja, tukea toisiamme, luottaa ja vetää yhtä samaa köyttä.

Se on se syy miksi olemme kaikista vastoinkäymisistä aina selvitty. Me halusimme olla aina yhdessä ja voittaa vaikeudet, yhdessä.

Ja nyt Leona vielä ikäänkuin puhdisti ne historian jäljet sydämestä täyttämällä sen tällä ilolla ja rakkauden määrällä.

Kun tuo pieni hymyilevä tyttö tietäisikään mitä hänen syntymä meille merkitsee. Hän on paljon enemmän mitä varmasti koskaan osaan hänelle edes isompana kertoa.

Hän on oikea kultakimpale, päivänsäde <3.

Niin älyttömän kiitollinen olen Samusta, meidän parisuhteesta ja meidän pienestä rakkauspakkauksesta <3.

Meillä rakkaus voittaa aina ja nähtävästi myös parantaa!

Tiina

Facebook

Instagram