perjantai 18. maaliskuuta 2022

Cannes




















































CANNES


Cannesista monella tulee ensimmäisenä mieleen Elokuva festivaalit ja niiden punaiset matot.

Me päästiin tämä punainen matto ikuistamaan aitauksen takaa.

Casino, muutaman kilometrin mittainen rantabulevardi, kalliita putiikkeja, hienoja hotelleja, venesatama, kahviloita, ravintoloita, vanha kaupunki, ostoskatu jne. 

Kaikkea tätä me päästiin kokemaan ja näkemään. 


Vanhakaupunki sijaitsee kukkulalla josta oli upeat näkymät alas venesatamaan ja sen yli rantabulevardille. Kapeita katuja joilla tuli vastaan niin pieniä putiikkeja kuin ravintoloita. 

Ihana ja kaunis paikka! 


Tähän tykästyttiin kaikki. 


Jotta kaikki ei kuulostaisi liian ruusunpunaiselta, saatiin me paikalliselta ruokatorilta peräämme myös yhden erittäin sekavassa (huumeissa) olevan keski-ikäisen naisen peräämme seuraamaan meitä harhautusyrityksistä huolimatta. Tämä nainen oli ikävä kyllä niin surullinen ja ilmiselvä näky, että häntä ei voinut olla huomaamatta. Enemmänkin ihmeteltiin että hän seurasi meitä senkin aikaa, eikä näyttänyt tajuavan että me huomasimme hänet. 

Eli ihan niinkuin ensimmäisessä Nizza jutussa kerroin, ei varmaan ole enää kaupunkia missä ei näitä surullisia kodittomia ihmiskohtaloita näkisi. 


Mutta. 

Cannes oli IHANA!

Sää oli aivan karmea, tuuli oli tänä päivänä niin kova, että hyvä kun eteenpäin pääsi, mutta paikka oli aivan ihana! Käytiin kiertelemässä niin nähtävyyksiä kuin pienissä putiikeissa, sekä syömässä älyttömän hyvää ruokaa. Samun annos, kuvissa, äyriäisrisotto oli nähtävästi kaikista kuvauksellisin kun olin vain sen kuvannut :).


Cannesiin voisin ehdottomasti mennä uudestaankin. Varmasti myös kesällä älyttömän kaunis kaupunki!

Matka Nizzasta Cannesiin taittui junalla n. puolessa tunnissa. 

Jo pelkkä junakokemus sekä Monacoon, että Cannesiin oli kiva nähtävyyksineen.

Monacoon mennessä junareitti oli todella upea! 


Se mikä oli meidän mielestä erittäin huonoa Nizzassa, niin opasteet. Missään, ei lentokentällä, eikä juna-asemalla ollut selkeitä opasteita. Edes paikalliset eivät tuntuneet tietävän mikä juna mistäkin menee vaan jouduttiin turvautumaan joka kerta internetin ihmeelliseen maailmaan.

Joka kerta onnistuttiin ostamaan siltikin oikeat liput ja oltiin oikeassa junassa tai ratikassa. 


Kaikenkaikkiaan Cannesista jäi hyvä fiilis ja ajatus että sinne voisi matkustaa uusiksi :).




Tiina



Facebook

Instagram







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti