sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Pyykkipäivä & pyykkikassi
















Meillä oli tänään pyykkitupa varattuna, jo toisen kerran tällä viikolla.


Vaihdetaan aina sunnuntaisin lakanat ja pyyhkeet ja luulenpa, että sunnuntaista saattaa hyvinkin tulla jatkossa meidän pyykkipäivä.


En voi taaskaan muuta todeta kun, että kyllä on tuo meidän pyykkitupa ja tehokkaat ja nopeat koneet, kyllä aivan huippu juttu.

Neljä koneellista pyöritin reilu tunnissa. 

Pesin samalla meidän kesätäkin kun otettiin muhkeampi ja paksumpi talvitäkki jo käyttöön. 


Kuvissa näkyi sekä meidän uusi pyykkikori, että pyykkikassi.


Pyykkikori on Vepsäläisen Habitat Jogga kori. 

Se on niin kaunis, että ei yhtään haittaa vaikka se jäisi tuohon makuuhuoneen nurkkaukseen. Kannen ansiosta se voisi siinä ihan hyvin olla. 


Ja tuon 100% pellavakassin pyykeille ostin eilen Gauharin liikkeestä.


Pyykinpesu-, sekä huuhteluaineelle kaivoin vanhan deminkassin jossa ne kulkee kätevästi pyykkitupaan. 


Lisäksi kuvissa vilahti myös pellavainen Gauharin tuoksutyyny joka laitettiin meidän kylpyhuoneeseen tuomaan Ihanaa tuoksua. 

Tuon tuoksutyynyn voisi laittaa myös esim. vaatekaappiin tai autoon, eteiseen jne. 


Tuo kassi osoittautui jo tänään myös aivan loistavaksi hankinnaksi. 

Kolmen koneellisen pyykit mahtuivat kassiin ja se oli helppo kantaa pyykkitupaan.

Isosta koosta huolimatta kassi menee taiteltuna hyvin pieneen kokoon joka näissä neliöissä on hyvä juttu kun tilaa ei ole liikaa.


Samun vaatekaapista jäi juuri sopivasti yksi, alin laatikosto tyhjäksi ja saatiin meidän lakanat mahtumaan siihen just passelisti.

Onneksi näin, koska mitään muuta paikkaa meillä ei olisi niille ollutkaan, eli muuten ne olisi pitänyt sijoittaa keittiön kaappeihin. 


Mä ihmettelen edelleen, näin viikon jälkeen, että miten mua ei yhtään ahdista tämä ns. tilanpuute. 

Kun olen tottunut, että kaikki tavarat mahtuu hyvinkin väljästi. 

Esim. koko pyykinpesu ja pyykkihuolto on toiminut omasta, isosta kodinhoitohuoneesta meillä viimeiset 12v., kahdessa edellisessä omakotitalossa.

Nähtävästi sitä jonkun verran on muuttunut tässä vuosien varrella, kun aiemmin "kaiken" piti olla isoa ja tilavaa, ja nyt tämä 45m2:ä tässä kohtaa tuntuu todella hyvältä :).


Siinäpä se vastaus samalla tuli siihen, miten ollaan viihdytty takas Helsingissä, Käpylässä. 

Aivan loistavasti <3 <3.

Tällä hetkellä meistä kummastakin tuntuu, ettei täältä ihan helpolla ja hetkeen olla muuttamassa mihinkään. 

Joskus tulevaisuudessa ehkä juu pikkasen isompiin neliöihin, mutta tämä alue tuntuu niin hyvältä, 

Kodilta <3.



Rauhallista iltaa!



Tiina



Facebook

Instagram

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti