"Mihin sut vietiin, tuli Samulta viesti eilen illalla".
Vastauksena lähetin tämän kuvan, jonka meidän messenger-keskustelusta kopioin tähän tekstiin.
Palataan hieman aikaa kuitenkin aluksi taaksepäin!
Olen kärsinyt vuosia, enemmän ja vähemmän, koko meidän 12,5 vuoden yhdessäolon aikana erilaisista vatsaongelmista, suoliston ongelmista.
Vuosia luulin, tai olin aivan varma, että mulla on Keliakia.
Verikokeet näyttivät kuitenkin aina negatiivista ja sain kyllä tiedon, että voi myös sairastaa Keliakiaa ilman, että se näkyisi muuten kuin suolinukkanäytteessä.
Mä jätin pikkuhiljaa viljat pois ruokavaliosta.
En aivan 100%, kylässä esimerkiksi saatoin vähän jotai syödä tai joskus maistaa omia leipomuksia, mutta pääosin ruokavalio on ollut gluteeniton.
Se ei auttanut, riittänyt.
Sitten karsittiin jo laktoosia ja sokeria.
Sekään ei auttanut.
Ruokavalio koostui jo aika pienestä määrää elintarvikkeita,
pääosin kasviksia, kanaa.
Parsakaali ja kana tai kasvissosekeitot ja salaatit ovat olleet pitkään mun perus ruokaa.
Mutta sitten ei vatsa enää kestänyt niitäkään.
Ei sitä itsetehtyä kasvissosekeittoa jota vauvakin voisi syödä.
On ollut aikoja, jopa kuukausia kun vatsa on voinut paremmin ja kuukausia kun sä asut vessassa.
Kun et uskalla syödä töissä mitään, joudut miettimään aina heti ruuan jälkeen missä vessa on.
Kun olin kolme vuotta käsien takia sairaslomalla olin lääkärissä neljä tai viisi kertaa (en enää muista kumpi) vatsahaavaepäilyn takia.
Sitä ei ikinä tutkittu sen paremmin, mutta hoidettiin vatsahaavana.
Joku teistä saattaa muistaakin nämä kerrat.
No mutta, tämän viikon maanantaihin asti olen pärjännyt vaan hetkellisesti kipeällä vatsalla ja tiheällä vessassa käymisellä.
Eihän se tervettä ole, että joinain päivinä saatat ripuloida 15 kertaa, ei tosiaan.
Ja välillä on hyvä, että edes kerkiät vessaan.
No mutta.
Tämän viikon maanantai oli ihan tavallinen päivä.
Tehtiin lasagnea ja käytettiin tähän viimeiset normi lasagnelevyt.
Samulle totesin, että hän saa sen kyllä pääosin yksin syödä, että mä otan korkeintaan isosta vuuasta yhden pienen annoksen.
N. klo:19.00 maanantaina mä sitten päätin syödä sen yhden pienen annoksen.
Puoli tuntia tästä sanoin Samulle, että tulipas mulla maha kipeeksi.
Tähän sain vastauksen,
"No, kohta se helpottaa kun käyt vessassa".
Kyllä rakas mieheni mut ja mun suolistoni tuntee ja näinhän se oli mennyt kaikki nämä vuodet tähän asti.
Mutta nyt se ei enää mennyt niin.
Tunti syömisestä makasin olkkarin lattialla ja kiemurtelin.
Koirat piti jo laittaa omaan huoneeseen koska ne alkoivat hätääntyä mikä mulla on.
Tästä vielä puoli tuntia ja mun maha turposi niin paljon, että olisi luullut mun olleen lähdössä kolmosten synnytykseen.
En edes tiennyt, että ihmisen (mun) vatsa voi venyä niin suureksi, VALTAVAKSI, vain niin lyhyessä ajassa.
Vessahätää ei tullutkaan tällä kertaa yrityksistä huolimatta.
Kohta pyysin jo Samua taluttamaan mua suihkuun, olin tuskanhiessä.
Siellä mä kontillani olin suihkun lattialla ja huusin kivusta.
Sitten Samu sanoi,
"Saat päättää, mä tilaan nyt joko Ambulanssin tai me lähdetään nyt heti Porvoon sairaalaan".
Vastasin tähän, soita Ambulanssi, mä en tunne enää mun käsiä ja jalkoja, mutta mahan mä tunnen ja siihen koskee niin paljon, että mä menetän varmaan kohta tajuntani.
Samu hakee mulle pikkareita ja mekkoa ja yrittää pukea niitä mulle
(ja kiroaa siinä samassa naisten stringejä, miten päin ne narut puetaan :D) ,
vettä valuvalle, huutavalle, vatsaansa pitävälle kipupotilaalle.
Päästään vihdoin ja viimein autoon ja ajetaan tuplasti ylinopeutta, vaaditaan yhden alfalttityön pysäyttämistä hätätilanteen takia, ja päästämään meitä läpi heti siitä
(tämähän kävi muuten nopeasti, kiitos niille miehille).
Samu ajaa samaa aikaa tuhatta ja sataa ja puhuu kaikenlisäksi Porvoon sairaalaan samaa aikaa.
Mä huudan kurkkusuorana taustalla.
Ajetaan Ambulanssien paikalle ja vastassa meitä on henkilökuntaa pyörätuolin kanssa.
Ensimmäinen kysymys/toteamus hoitajalta on:
"Sähän synnytät".
Me siihen, ei, en synnytä, 100% varmasti, sitä tämä ei ole vaikka siltä tämä näyttää.
Mä en edelleenkään tuntenyt mun käsiä ja jalkona, olin valkoinen kuin lakana ja huulet sinertävät.
Mut siirrettiin samantien vuoteeseen ja mun ympärillä hääräsi todella monta hoitajaa.
Kaksi riisuu mun mekkoa, yksi laittaa sydänfilmiantureita rintaan ja kylkeen, kolmas, neljäs, viides ja kuudes kanyyleitä käsivarsiin, kämmeniin, ranteisiin jne.
Multa kysytään ainakin 10 kertaa olenko 100 varma, että en ole raskaana ja synnytä.
Ja mä vaan hoen vaikka en edes kunnolla enää näe, ei en ole, mä söin vaan lasagnea (:D).
Nyt tämä ehkä jo hieman naurattaa, mutta siinä kohtaa nauru oli kaukana.
Kerron samalla kun hoitaja laittaa suoneen kipulääkettä, että kohta tarvitsen muuten lisähappea, mä en hengitä kauaa normaalisti, mun kropppa ei kestä niitä lääkkeitä.
Ei mennyt edes 10 minuuttia kun koneet piippaavaat ja mä saan lisähappea.
Vatsa on edelleen yhtä suuri, mä oon huutanut kurkku suorana siellä jo kauan.
Kipu ei helpota.
Jaksoin just ja just sanoa, että mä en kestä enää tätä kipua, laittakaa suoneen lisää sitä kipulääkettä.
Mulla lähtee pian muuten taju.
Muutaman tunnin jälkeen ja monen lisäyksen jälkeen kivut alkavat olla hallinnassa.
Siinä kohtaa kuulen puolestaan mun vieruspotilaiden huudot.
Samu sai erikoisluvalla tulla sinne sinisen suihkuverhon taakse mun luo.
Kuunnellaan kuinka sen "suihkuverhon" vasemmalla puolella 50-60v mieshenkilö kertoo ottaneensa överit, on vedetty huumeita, bentsoja, rauhottavia, subutexiä, alkoholia runsaasti, ja vaikka mitä.
Oikealla puolella on nuorempi nainen joka on myös tuotu huumeyliannostuksen takia sinne.
Ja sitten siinä keskellä on Tiina joka on syönyt Lasagnea.
JEP.
Mä pyydän jo saada mekkoni päälle, ja piuhoja pois, olisi lähdettävä kotiin ja kohta avaamaan kampaamo ja miehen pitäis päästä töihin myös.
Saan kuitenkin vastauksen, että sä jäät kuule tänne osastolle ja tässä sulle sun uudet (sairaala) vaatteet.
Vedin mä ne vaatteet päälle ja olin vielä pari tuntia sen jälkeen siinä sängyssä, mutta sitten vakuutin olevani jo kunnossa ja pyysin saada lupaa lähteä kotiin.
Hoitajat pyysivät lääkärin luokseni ja vastentahtoisesti suostuivat tähän mun pyyntöön kunhan tulisin takaisin heti jos tilanne muuttuu.
Tilanne pysyi hallinnassa.
Tämän jälkeen ei ole ollut vatsakipuja.
Tiistain olin kuitenkin kotona ja Samu myös mun kanssa <3.
Pidin toisen sairas"loma"päivän 1,5-vuoteen.
(Ensimmäisen pidin kun Pontus jouduttiin lopettamaan.)
Eilen keskiviikkona olin normaalisti töissä, ehkä vähän pidempi päivä vielä, koska piti saada siirrettyä tiistain asiakkaat muille päiville.
Vatsa ei ollut yhtään kipeä, mutta koko päivän tuntui, että pyörryn.
Ei helpottanut syöminen, juominen, mikään.
Työpäivän jälkeen kävin vielä ruokakaupassa kotimatkalla ja vasta sen jälkeen soitin takas Porvoon sairaalaan ja kysyin pitääkö olla huolissaan kun olo on ollut koko päivän tämmöinen.
Sain käskyn tulla heti sinne takas.
Pikasuihku kotona ja näin lähdettiin taas sairaalalle, tällä kertaa ajettiin ihan rajoitusten mukaisesti ;).
Mut kutsuttiin heti huoneeseen ja kohta mua siirrettiin jo toiseen paikkaan.
Samu laittoin viestin hetken päästä, missä mä olen ja mitä tapahtuu.
Tähän mä vastasin tuon ylhäällä olevan kuvan kera, että odotan verikokeidenottoa. Palaan kohta asiaan.
Puoleen yöhön siellä meni, mutta valkosolut, sekä Kaalium, mikä oli pari päivää sitten aivan vinksallaan, oli alkanut palautua.
Sen sijaan verenpaine oli pilvissä.
Nyt mä odottelen jatkotutkimuksia.
Epäilys on Crohnin tauti tai muu suolistosairaus, IBS tms.
Mutta nyt ainakin tutkitaan.
Kuukausi sitten pyysin saada lähetettä suoliston tähystyksen, mutta en saanut sitä vielä.
Nyt varmasti tutkitaan kaikki ja selvitetään mikä on vialla.
Miten tämä kaikki vaikuttaa, sairastuminen, sairastaminen normi arkeen ja yrittäjyyteen.
Rahaa ei tule mistään ellet itse sitä tee.
Sen olen jo käsisairauden aikana saanut karvaasti kokea.
Mä en elä 520€:lla /kk:ssa, kukaan ei elä tässä maassa.
Tästä aiheesta jatkan ja palaan seuraavassa jutussa.
Ajattelin nyt vain pikaisesti kirjoittaa mikä mulla on kun sain niin monta huolestunutta viestiä blogini Facebook-sivujen kautta tämän aamun päivityksen jälkeen.
Asiakkailleni terveisiä, että älkäähän pelästykö, kädet ei ole tehnyt takapakkia ;) <3.
Palataan aiheeseen pian!
PS. KIITOS KAIKESTA TUESTA MITÄ ANNATTE MULLE <3.
Rakkaudella,
Tiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti