Esiripun takana taisteluita

Ihan alkuun haluan kiittää teitä kaikkia teidän tuestanne, koskien viime postausta!

ISO KIITOS <3.

Mun viestiboxi täyttyi vuorokauden aikana hurjalla tavalla ja pahoittelen, että kesti hieman vastailla kaikkiin!

On todella upeaa nähdä miten paljon, minulle ihan tuntemattomat ihmiset ottavat yhteyttä ja antavat tukensa, kertovat omista kokemuksista jne.

Tietenkään tuttujen yhteydenottoja väheksymättä, kaikki yhtä tärkeitä <3.

Ilo huomata miten suorapuheisuuteni myös teksteissäni saa monelta kiitosta!

Niinkuin olen aina sanonut, en voi sietää itse blogeja missä kaikki on "vain täydellistä".

Hienoa toki heille jos jonkun elämä aina täydellistä on.

En kadehdi ketään, se tuntuu itsestä vain aivan uskomattomalta (jopa epäaidolta), että jonkun elämä voisi aina täydellistä olla.

Siihen sen enempää nyt tarttumatta, 

mun / meidän elämä ei ainakaan ole.

Monesti se on jopa täydellisyyden vastakohdasta ja ääripäästä, 

kun kaikki vaan menee niin mönkään kuin voi.

Te, alusta asti seuranneet tiedätte kyllä (ainakin) mistä puhun.

Halusin jatkaa viime postausta yrittäjän näkökulmasta.

Moni tutuista ja tuntemattomista varmasti 1,5v. sitten piti mua täysin hulluna kun ilmoitin palaavani töihin muutaman sairasvuoden jälkeen ja perustavani vielä kokonaan uuden kampaamon, myytyäni vanhan mistä omistin 50%.
Jopa Samu oli silloin sitä vastaan!

Niin,

kuka hullu nyt oikeasti lähtisi tämmöisen käsisairauden joka kulkee mukana koko loppu elämän vielä tekemään käsille niin raskasta työtä, puhumattakaan vielä yrittäjäksi.

Hullu täytyy varmasti olla vai onko näin?

Mä olen pitänyt itseäni aina erittäin yrittäjähenkisenä ihmisenä.

En pelkää ottaa elämässä riskejä ja tarttua haasteisiin.

Jos tulee nenille, MITÄ SITTEN?

Mitä jos ei tulekaan?

Jos kaikki meneekin paremmin kuin kukaan olisi alkuun osannut edes toivoa.

Mä koen, että mulla menee tällä hetkellä ainakin työni osalta paremmin kuin olisin vielä 1,5v. sitten osannut kuvitellakaan.

En toki sitä epäillyt, ettenkö saisi asiakaskuntaa kasaan oltuani työelämästä kuitenkin pois niinkin monta vuotta.

En.

Sen verran luotin itseeni, vaikka mulla ei ollut mitään takeita, että yksikään asiakas palaa, mutta sen verran tosiaan luotin itseeni, että tiesin monen palaavan.

Ja näin tapahtuikin!

TODELLA moni palasi ja uusia asiakkaita tulee pelkän puskaradion avulla.

Yhdenyhtä mainosta en ole tehnyt, eihän mulla ole yritykselläni edes nettisivuja, pelkällä Facebook-sivulla olen mennyt alusta asti ja näin olen suunnitellut jatkavanikin.

Asiakasmäärän saaminen uudestaan ei ollut oikeastaan yhtään se juttu mitä "pelkäsin" tai mistä olisin ollut huolissani.

Kyllä pelko ja huoli on ollut täysin mun terveydestä.

Siihen mihin loppupeleissä itsellä ei ole valtaa.

Mitä et pysty valitsemaan ja päättämään, 
"että nyt olen kunnossa ja terve tekemään töitä".

Kumpa näin olisikin, että uusia osia voisi rahalla ostaa niinkuin autoonkin.

Voisin mennä kauppaan ja ostaa uudet, terveet kädet mm.

Kumpa terveyteen voisikin itse vaikuttaa!

"Se on asia minkä kanssa mä oman elämäni esiripun alla taistelen, kenenkään näkemättä".

Samu tietää parhaiten ja kaiken missä mennään, tietenkin, se nyt on selvä.

Jopa muuta perhettäni säästelen nykyään.

Suututin jopa oman isäni kun kerroin, että lähdin sairaalasta lääkärin ja hoitajien vastusteluista huolimatta.

Tästä asiasta käytiin seuraavana päivänä puhelimitse keskustelua ja vanhempani eivät järin tyytyväisiä olleet toimintaani.

Niin,

typeräähän se omalla tavalla olikin.

Mun tutkimuksia olisi jatkettu heti.

Nyt odotan pari viikkoa, että mun hoitoa jatketaan.

Meillä kaikilla on yksi elämä ja mikään työ ei saa tulla oman terveyden tiellä, ei mikään.

Tiedän sen varsin hyvin!

En kuitenkaan kokenut olevani hengenvaarassa kipujen lievennyttyä ja tiesin, että voisin jatkaa tutkimuksia toisella viikolla.

Tätä ymmärtää luultavasti vain toinen pienyrittäjä.

En oleta, että kaikki tätä ymmärtäisivät, mutta moni pienyrittäjä varmastikin.

En olisi voinut antaa sen tapahtua, että kampaamon ovella olisi ollut tiistaina jono ja ovi kiinni.

Asiakkaat ihmeissään kun liike on pimeänä ja kiinni, eikä kukaan vastaa puhelimeen.

En ikinä olisi voinut antaa tuon tapahtua kun ei ollut kenenkään hengestä kyse.

Sitä nyt on turha lähteä jossittelemaan, että mitä jos olisikin ollut.

Onneksi ei ollut, sanotaanko näin!

Miksi mä päätin 1,5v. sitten ottaa niin hurjan ison riskin ja lähteä vielä kokeilemaan siipiäni, käsiäni, pystyykö ne enää mihinkään.

Myös itse vuosia yrittäjänä toimineena en haluaisi kenellekään toiselle yrittäjälle "tämän kuntoisena" mennä töihin.

Vaikka mun viimeiseen 1,5 vuoteen mahtuukin sairaspoissaolopäiviä vain ruhtinaalliset KAKSI kappaletta ja omistaudun työlle kuin työlle koko sydämelläni, en haluaisi ottaa edes sitä riskiä, että mitä jos mä joudunkin jäämään pidemmäksi aikaa sairaslomalle.

Mä tuntisin siitä niin suurta pahaa mieltä, että en varmasti pystyisi olla itseni kanssa.
Se maksaa yrittäjille ihan älyttömästi, ja sitä en kellekään tahtoisi!

Kyllä musta joku saisikin erittäin tunnollisen ja ahkeran tekijän, en sillä, mutta en näiden kaikkien sairauksieni kanssa vaan tahdo mennä kenellekään töihin.

Sitten olisi eri tilanne jos mun tila olisi useampia vuosia vakaampi.

Mutta nyt koen tämän ainoaksi tieksi kulkea, ainakin tällä hetkellä.

Ja niin kauan kun mun kädet kestää, edes tämän verran, en hätäile!

Kaksi vuotta sitten en jaksanut edes yhtä pyykkikoneellista ripustaa kerralla kuivumaan.

Siitä on tultu todella pitkälle ja ihan vain oman tahdon ja sisun takia.

Siksi sitä ei jaksaisi enää myöskään mitään uutta lääkärirumbaa.

Kun ei olla edes edellisestä (käsistä) selvitty.

Tänään sanoin yhdelle asiakkaalleni, 

"Niin kauan kun mulla ei syöpää ole, tässä ei ole mitään hätää".

No eipä tuostakaan muuten pitkällä varmaan olla oltu.

Jokunen teistä muistaa ehkä kun muutama vuosi sitten mulla otettiin koepala oikeasta poskesta ja siinä todettiin okasolusyövän esiaste.

Tämä hoidettiin pois silloin ja saatiin yhdellä hoitokerralla kuntoon.

Onneksi näin.

Mutta olen myös tämän tiimoilta tietoinen, että niitä voi tulla myöhemmin uusia.

Mutta nyt on nyt, en murehdi semmoista etukäteen mitä ei nyt ole olemassa!

Tämä oli itselle "pieni" asia kaiken muun joukossa.

Mutta niinkuin näkyy, joka sormelle on ikävä kyllä jotain.

Kaikesta en ole edes julkisesti puhunut.

Jokasormelle jotain....

Mulla päänuppi kestää, mutta kroppa ei.

Onko se sitten rankka elämä, vai monta autoimmuunisairautta mitkä ovat sekoittaneet mun elimistön vaan pahemmanpuoleisesti, mene ja tiedä.

Näihin asioihin kun ei voi itse alkutekijöiltään vaikuttaa.

Niiden kanssa pitää vaan osata elää ja omilla elintavoillaan auttaa itseään parhaalla mahdollisella tavalla.

Kumpa sitä tosiaan voisi itse vaikuttaa mihin torsoon sitä syntyisi ja missä eläisi.

Mä sain muutaman vuoden ajan kokea sen todella kovalla kädellä mitä on myös sairastua yrittäjänä ja kun jäät täysin yksin.

Lähes.

Työmarkkinatuelle joka oli verojen jälkeen hurjat (n.) 520€/kk.

Kun olit kipsi kädessä josta vain sormen päät näkyivät.

Elit kipujen kanssa vuodepotilaana jne.

Ja sait Kelasta ja työeläkeyhtiöstä kerta toisensa jälkeen kirjeen kotiin, että "Olet työkykyinen, voit palata töihin".

Kun sä itse mietit, että millähän kädellä sä teet töitä kun sun oikea käsi on kyynärvarteen asti kipsissä.
Syöt semmoisia kipulääkkeitä minkä kanssa et edes pystyssä pysy.

Kolme vuotta, kuusi käsileikkausta, pisin aika kipsiä oli 5,5kk.

"Ei, sä olit työkykyinen niiden tahojen mielestä kenen olisi pitänyt sulle maksaa sairasajalta".

Nyt joku miettii eikö mulla ollut vakuutusta??!

Kyllä oli, On.

Itseasiassa maksoin juuri ennen kun aloin kirjoittamaan tätä, jokakuukausittain tulevan vakuutusmaksun.

Maksan sitä samaa vakuutusta joka mulla on sairastumisen ja työkyvyttömyyden takia otettu jo n. 10v. sitten.

Sain sieltä ihan 0€ kun sairastuin.

Uskomattomalta kuulostaa, mutta ikävä kyllä totta.

Mä sairastuin ja jäin sen seurauksesta työttömäksi.

Kaikki isot tahot pesivät kätensä asiasta pois ja mä olin vain yksi pieni ihminen näitä isoja yrityksiä vastaan.

Yrityksiä jonka tarkoitus on tehdä vain bisnestä.

Mä olin vain yksi niistä monista valittajista ketkä valittivat ja valittivat aina uuden hylkykirjeen saatua.

Aika väsyttävää hommaa sanon minä.

En ihmettele jos siinä olisi pää hajonnut lopullisesti.

Tämä teksti kuulostaa varmaan tosi masentavalta, ja sitähän tämä onkin.

Todella raskasta luettavaa varmasti.

En toivoisi näitä samoja kohtaloita kenellekään!

Ihmettelen kyllä monesti, että mun pää on kestänyt nämä kaikki taistelut.

Kroppa ei selkeästi sen sijaan ole kestänyt.

Ehkä osa näistä mun kropan oikutteluista on vaan tosiaan seurausta hieman rankemmasta elämästä.

Kun syntymätodistuksen mukaan sä olet reilu 36v., mutta sun henkinen, sielun ikä on paljon vanhempi.

Terveyttä ei voi valita niinkauan kun itse elät terveellisesti.

Mä en polta, en ole koskaan polttanut.

Alkoholia käytän 0-10 annosta vuodessa. 0-5 olisi ehkä vielä todellisempi...

Edes kahvia tai teetä en käytä.

Tai no teetä tuon samat 0-10 annosta vuodessa.

Kahvia en ole koskaan juonut.

Liikuntaa nyt voisi harrastaa varmasti enemmän, varsinkin voimaliikuntaa, nykyään omat urheilut jäävät vain lenkkipolulle.

Pyöräilyt ja uinti jäi käsisairauden myötä..

Syön terveellisesti, okei, myönnän, monesti aivan liian vähän mikä ei kyllä mun (pyöreästä) kropasta tule ilmi.

Syitä yritän löytää lääkäreiltä, niin yksityiseltä kuin kunnalliselta puolelta mikä on vialla.

Onko jokin yksi asia mikä aiheuttaa vaikka useamman krempan mun elimistössä.

Sen kun joku viisas mulle kertoisi ja saisin mun elimistön toimimaan normaalisti, olisin todella onnellinen.

Stressiä on ollut ja paljon ja siltä en ole pystynyt lukuisilta vastoinkäymisiltä -/asioilta välttymään, mutta uskokaan tai älkää, mä olen silti erittäin onnellinen!

Moni asia voisi olla paremminkin, mutta niin voisi olla myös paljon huonomminkin!

Uskon, että näistä kaikista vastoinkäymisistä me ollaan selvitty ihan tasan tarkkaan vaan meidän parisuhteen ja rakkauden takia.

Kuulostaa varmasti nyt tosi siirappiselta, mutta näin se on.

Toki nämä asiat ovat tuoneet siihen myös paljon surua, mutta on tätä liittoa ja parisuhdetta niin paljon koeteltu, että en kyllä usko sen hajoavan mistään <3.

En voisi olla siitä onnellisempi, että olen miehelleni kaikki kaikessa!

<3

Se varmasti kantaa meitä eteenpäin, kaikessa, kun tunne on molemminpuoleinen!

Kun tietää, että toinen on tukena kaikessa, missä vaan, jopa toiselle itseaiheuttaman surun tai harmituksen takia.

Se jos joku on suurta ja sitä me vaalitaan ja arvostetaan todella korkealle!

Näin "tiivistetysti" tässä tuli nyt mun kooste käsistä, joiden kunto on paljon parempi kuin kaksi vuotta sitten.

Suoliston ongelmien tutkimukset jatkuvat pian ja muuten mennään käsikädessä joka ojan ja allikon yli.

Elämä voisi kyllä kieltämättä yllättää yhtä monella positiivisella tavalla mitä on tullut nyt ikäviä asioita läpikäytyä.

Niitä odotellessa ;).

Huomenna työpäivä edessä joten nyt suihkuun ja kullan kainaloon <3.

Katsotaan, ehkä mä jatkan vielä tästä aiheesta joku päivä, katsotaan!

ps. Tuo kuva, sain tuon ihanan piirustuksen tänään pieneltä asiakkaaltani, ja se sopi mun mielestä paremmin kuin mikään muu kuva tähän tekstiin <3.

Hyvää yötä!

Rakkaudella,

Tiina