Rakkaudella rakennettu

Olen jo muutaman viikon ajan miettinyt mielessäni tietynlaisen tekstin kirjoittamista.

Osia tekstistä on syntynyt mieleen, mutta se on ollut niin pätkittäinen vielä, ja ajatuksen tasolla, etten ollut vielä edes aloittanut sitä kirjoittamaan.

Tähän pitkään tekstiin kirjoitan  nyt  p a l j o n  asiaa,

mm. mitä meille kuuluu, kuin asioihin joista selkeästi on hyvä joitain (taas) muistuttaa.


Ihan alkuun tahdon sanoa, että niin meidän koti kuin perhe, on rakkaudella rakennettu, mutta meidän perhe on meille se kaikista tärkein!

Viime viikonlopun surulliset tapahtumat oikeastaan antoi mulle sen tarvittavan viimeisen palasen jolla kaikki loksahti paikoilleen tähän tekstiin.

Vasta kaksi viikkoa sitten menetimme rakkaan koiramme, perheenjäsenen, Pontuksen <3.

Ei päästy edes 1,5 viikkoa eteenpäin tästä järkytyksestä kun uusi järkytys, suru ja huoli kohtasi meidät.

Elämme uutta "kriisiaikaa", päällekkäin kun vasta suremme Pontuksen poismenoa.

Meidän Iines, Pontuksen biologinen sisko kuka on ollut koko viisi vuotta terve, on alkanut oireilla samalla tavalla kun Pontus.

Viime perjantai aamuna kun heräsin näin heti, että nyt ei ole kaikki kohdallaan Iineksen kanssa.

Iineksen takajalat ja kävely näytti aivan samalta kuin Pontuksen, silloin kun Pontuksen selkä oireili ja oli kipeä.

Iineksen takajalat eivät kantaneet yhtään normaalisti, mutta kuitenkin pystyi kävellä.

Perjantai päivän ajan sitä seurasimme ja illaksi saimme hänelle lääkäriajan.

Vaikka oireet viittasi eniten selkään, halusimme, että Iinekseltä otetaan verikokeet ja ultralla katsottaisiin vatsan-sisäelinten seutu, sekä kohtu.

Poissulkeaksemme mahdollisen kohtutulehduksen tai muun tulehduksen. 
Koska Iinestä ei ole strerilisoitu, voisi kohtutulehdus näkyä sen käytöksessä myös samanlaisena huonokuntoisuutena.

Muutaman tunnin ajan olimme perjantaina lääkärissä, verikokeet, sekä ultra, kaikki oli kunnossa niiden osalta.

Muut lisätutkimukset viittasivat vahvasti selkään ja kyllä olimme Samun kanssa lääkärin kanssa täysin samaa mieltä koska oireet olivat täysin samat kuin Pontuksella.

Kipulääkkeiden kera lähdimme kotiin. 

Toki soitin myös toiseen lääkäriin mikä on tunnettu hoitamistaan selkäpotilaista ja erikoisosaamisesta tällä saralla.

Sieltä meitä neuvottiin seuraamaan Iineksen tilaa ja viemään se maanantaina tutkimuksiin, mikäli halvausoireita ei tule ennen sitä. Siinä tapauksessa tulisi tietenkin lähteä heti päivystykseen.

Viikonlopun ajan seurasimme Iinestä aivan joka hetki.

Eilen maanantaina olimme selkiin erikoistuneella neurologilla joka hoiti ja tutki monesti meidän Pontusta.

Uutiset eivät olleet hyviä.

Iineksen selkäranka on vielä moninkertaisesti pahempi kuin Pontuksen, mutta sen kanssa voi elää normaalia elämää.

On kuitenkin muistettava, että ikinä ei tiedä kuinka kauan meillä on aikaa Iineksen kanssa. "Kuukausi vai kuusi vuotta".

Mutta eihän sitä kenenkään muunkaan elämästä ikinä tiedä.

Iines on nyt muutaman viikon ajan pakkolevolla, sekä kipulääkkeillä ja toivotaan, että selkäkipu oli vain hetkellinen.
Tosiaan viiteen vuoteen neiti ei ole ikinä oireillut, joten toivotaan, että tämä tästä vielä iloksi muuttuu.

No, nyt emme voi muuta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta!

Oi, miksi kaikki ikävä pitää tulla  A I N A  samaan aikaan, MIKSI??

Me ei olla edes päästy vielä surussa Pontuksesta yli, niin jo uusi suru ja huoli on käsillä.

Näissä tunnelmissa kun tässä kotona olemme olleet pieni potilas 24/7 kokoajan vahdinnassa, on tullut mietittyä näitä elämän syviä tuntemuksia ja ajatuksia.

En mene tässä tekstissä nyt Ranskanbulldoggien terveyteen vaikka siitä saisikin kokonaan oman jutun, koska tällä rodulla nimenomaan esiintyy paljon vakavia selkäongelmia.

En.

Toki tässä sivulauseena jokaiselle Ranskanbulldogista haaveilevalle en voi muuta kuin sanoa ja suositella, että ottakaa selvää mitä tutkimuksia pentueen vanhemmille on tehty.

Ei riitä pelkästään, että vanhemmat ja pennut on rekisteröity ja tehty pakolliset tutkimukset, vaan suosittelen ottamaan pennun jonka vanhempien selät on tutkittu.

Ei tämä toki terveselkäistä pentua takaa, mutta lähtökohdat on ainakin tutkittu!

Selkätutkimuksia ei ainakaan toistaiseksi vaadita pakollisena tutkimuksena kasvattajilta, mutta osa tutkituttaa selät silti.

Itse en ottaisi enää pentua minkä vanhempien selkiä ei ole tutkittu, vaikka tässä linjassa ei olekaan tullut vastaan muita selkäongelmaisia aiemmin ennen tätä pentuetta!

Me ollaan menetetty nyt jo yksi perheenjäsen selän takia ja toivomme, ettemme heti perään menetä toista.

Se olisi liikaa :(.

Mutta se tästä aiheesta, tämä ei ollut asia mistä halusin kirjoittaa, mutta tämä sai mut nyt kirjoittamaan elämästä yleisestikin!

Olen kirjoittanut blogiani n. 2,5v.

Olen kertonut terveydentilanteestani.

En toki tuo sitä esiin yhtä paljon kuin se toki vaikuttaa elämässä, meinaan se vaikuttaa ihan mun jokaikisessä päivässä, koko loppu elämän ajan.

Uusien lukijoiden suosittelen lukemaan tässä kohtaa tämän mikäli nyt ihmettelet mistä on kyse, tämä aukaisee tilanteen.

Ennen sairastumistani elettiin yhtä talohelvettiä.

Jos tämäkin tuli "uutena tietona", suosittelen lukemaan nyt myös ehdottomasti tämän.

Nuo kaksi vanhaa tekstiä kyllä aukaisee hyvin meidän menneistä vuosista mitä on läpi käyty, sekä mistä on selvitty ja päästy yli sekä eteenpäin.

Talon rakennusvirhe on korjattu, mun sairaus ei mihinkään katoa vaan se kulkee mukana mun loppuelämän, mutta muutaman vuoden kotona olon jälkeen, otin keväällä todella ison riskin ja perustin kokonaan oman kampaamon ja nyt teen töitä sen mitä käteni pystyvät.

Se on rajattua ja ei todellakaan vastaa terveen ihmisen viikkotuntimäärää, mutta mä en ole luovuttanut.

Ja kyllä, mulla on päivittäisiä kipuja ja-/ heikkouksia käsissä. 

Välillä oli jo vähemmän kivuttomampi kausi, mutta kyllä esim. viime kuukautena on ollut taas paljon haasteita.

Se näkyy mun arjessa ihan niinkin pienissä asioissa kuin esim. syömisessä, autolla ajamisessa, kännykästä kiinnipitämisessä.

Vaikka olisin käyttänyt käsiäni vain vähän, eli tässä tapauksessa töissä tai kotona vapaapäivällä ja olisin vaikka siivonnut. Tämän jälkeen mun kädet on heikot, välillä en jaksa edes haarukkaa pitää kädessä tai puhelinta.

Mutta mä olen oppinut elämään sen kanssa. Käytän paljon vasenta kättä, joka toki myös suuren rasituksen vuoksi välillä kipeytyy.

Kyllähän se edelleenkin pattiin ottaa ja paljon, koska muutokseen on ollut vaikea tottua kun 30v. sai olla terve.

Mutta jos nyt ei oteta huomioon näitä surullisia, isoja asioita meidän elämässä.

Suru rakennusvirheestä, 

sairaudesta,

Pontuksen menetyksestä jne.

Näytänkö tai tunnunko mä jotenkin onnettomalta??

EI, EN OLE!

Kyllä mulla aikoja on kun voisin olla "onnellisempikin", esim. päivinä kun on kovia haasteita käsien kanssa.

Mutta näin yleisellä tasolla.

En mä ole onneton, päinvastoin, mä olen erittäinkin onnellinen ja rakastettu!

<3

Mistä mä sitten olen onnellinen?

No ensimmäisenä täytyy kyllä sanoa, että Samusta, rakkaasta aviomiehestäni ja meidän parisuhteesta!

Mä en voisi kuvitella mitään upeampaa ja onnellisempaa kuin mitä meillä on.

Meillä on ihan käsittämättömän suuri rakkaus toisiamme kohtaan.

Me ollaan kuljettu semmoset myrskyt läpi 11,5v aikana, että "heikoimpia hirvittää".

En ole oikeastaan ikinä sen enempää parisuhteestamme kirjoittanut, koska koen sen kuitenkin niin henkilökohtaisena asiana.

Oletan ehkä samalla myös, että kyllä se mun muista teksteistä ja elämästä paistaa läpi millanen meidän perhe on :).

Mutta mitä vastoinkäymiset sitten on meille tehnyt?

Ne on työntänyt meitä vaan lähemmäs toisiamme kohtaan, joka ikinen asia, joka ikinen vastoinkäyminen mitä ollaan kohdattu, me ollaan selvitty jokaikisestä asiasta ja ihan vaan meidän todella suuren tahdon ja rakkauden takia.

Tahdon olla toisen kanssa.

Tahdon rakastaa!

Tahdon antaa anteeksi ja oppia virheistään, sekä olemaan toistemme tukena vaikeina hetkinä.

Niitä on riittänyt, siitä ei pääse mihinkään, mutta mikään ei ole tullut meidän rakkauden väliin.

Meidän parisuhde on jotain niin suurta ja upeeta, että arvostan sen todella korkealle.

Eikä meidän parisuhde aina mitään ruusuilla tanssimista ole ollut jos joku niin luulee, mutta vahva kuin mikä se on ja rakkautta siitä ei ole ikinä puuttunut!

Meidän kahden tiimi on vahva kuin kallio!

Sitä ei mitkään myrskyt tuhoa!

Mä en vaihtaisi meidän parisuhteessa mitään, mutta vastoinkäymisiä toivoisin meille vähemmän!

Toinen asia mistä olen erittäin onnellinen ja ylpeä on mun oma kampaamo.

Ja se, että ylipäänsä uskalsin ottaa sen riskin ja kokeilla mihin enää pystyn.

Pienyrittäjyys Suomessa ei todellakaan ole mitään helppoa, puhumattakaan, että sun käsissä ei ole terveyttä jäljellä kuin maksimissaan 10% terveen ihmisen käsistä.

Silti mä uskoin itseeni ja päätin yrittää.

Niin kauan jatkan kun pystyn. En mieti liian kauas vaan päivä kerrallaan menen eteenpäin.

Mä en ole luovuttaja, siinä palkitaan mun itsepäisyys!

Perhe ja ystävät ovat tietenkin todella iso onni.

Mulla on todella upea perhe, läheiset välit vanhempiini ja siskoihini.

Aivan mielettömiä ystäviä.

Osa ystävistäni on kulkenut mukanani vauvasta asti, osa ala- yläaste ajoilta, osa ensimmäisiltä työpaikoilta, osa nykyisestä naapurustosta jne.

Myös monesta asiakkaastani on vuosien varrella tullut erittäin hyviä ja läheisiä ystäviäni.

Saan todella olla onnellinen ja kiitollinen näistä kaikista ihmisistä keitä elämässäni on.

Mutta on mulla myös oma varjopuolensa tässäkin asiassa.

Julkisena bloggaajana saan välillä todella ikäviäkin kommentteja ja viestejä.

Kuulopuheisiin en edes mene, koska ne yleisestikin elämässä jätän ihan omaan arvoonsa.

2,5v blogin pitämisen ajalle olen todella vähän näitä ikäviä kommentteja ja viestejä saanut, mutta ne mitkä mulle sitten on jollain tavalla sanottu, on ne kyllä sitten kieltämättä ihan omaa luokkaansa.

Haluan teille kertoa muutamia mitä olen joutunut mm. kuulemaan, ihan vaan sillä, että jos tämä yhtäkään ihmistä laittaa ajattelmaan kuka joskus on jollekin jotain tökeröä sanonut, on tämä sen arvoista.

Pahoittelen etukäteen rumia sanoja!!

Palautteet joita olen mm. saanut:

"Shampanjapullo perseessä syntynyt diiva",

"Kotisi on aivan kamala, kuin joku sairaala, aivan kauhea ja ruma, kuka voi edes asua tommoisessa",

"Kartanossa asuva, tekemättä töitä ja shampanjaa päivät pitkät juova".

Lisäksi vaikka sanoin, että kuulopuheisiin en edes lähde, sen verran sanon niistä, että kyllä myös korviini välillä tulee asioita miten semmoiset ihmiset ketkä minut tietävät, mutta eivät tykkää/seuraa blogiani tai sen insta tai facebook -sivuja, käyvät silti jatkuvasti niitä katsomassa ja puhuvat sitten ilkeään sävyyn, mm.;

"siellä se taas lesoilee matkoilla ja elämällään".

HEI HALOO!

Ensinnäkään, mä en loukkaannu näistä. En sitten yhtään.

Jos saan olla ihan rehellinen, mua oikeasti enemmänkin naurattaa ja huvittaa noi kuin itkettää.

Nuo kertovat noista ihmisistä, ei yhtikäs mitään minusta!

Jos joku ihminen tahtoo nähdä minut shampanjaa juovana diivana, niin se on hänen häpeensä.

Kyllä ne ketkä minut tuntevat, tietävät, että olen kaukana siitä :D.

Erittäin hyvä ja läheinen ystäväni Annika muutama viikko sitten Tallinnan päiväristeilyllä juuri asiasta mainitsi, meinaan tästä "shampanjan juomisesta".

Siinä kun paluumatkalla otettiin yhdet lasit skumppaa, vitsailtiin tälle, 
"kun mä vaan päivät pitkät juon shampanjaa"... täällä se nytkin Tallinnan laivalla vaan on ja juo :D :D.

Kyllä, niin joinkin, sivistyneesti, yhden lasian kuohuviiniä.

Onko se minulta kiellettyä?

Vaikka alkoholin kulutukseni, kuin muutkaan asiani ei kuulu sitten yhtään kenellekään, niin voin ihan kertoa, että käytän alkoholia 0-10 annosta (lasia) vuodessa.

Voin olla juomatta yhtäkään lasia monta vuotta putkeen ja näin on ollutkin monesti.

Erittäin harvoin juon sen lasillisen, se on lähinnä juhlapyhinä ja joskus, kerran-kaksi vuodessa saatetaan ottaa lasilliset viikonlopun kunniaksi tai matkalla.

Mulla ei ole mitään syytä tähän, että käytän alkoholia näin vähän, mutta en vaan pidä kauheasti alkoholin mausta.

Ja sen kerran jos kotiin ostan jonkun pullon;  joko panostan laatuun tai sitten ostan pullon ihan vaan sen ulkonäön takia.

Koska rakastan kaikkea kaunista, ei se tee musta pahaa tai huonoa ihmistä!

Ja juu, tein ihan 16€ maksavan Tallinnan matkan vasta muutama vko sitten.

Ja tein itseasiassa keväälläkin Annikan kanssa tämän saman Tallinnan matkan.

Helmikuussa olin Lontoon viikonloppureissulla ystäväni Helin kanssa josta matka maksoi hurjat 250e ja ostoksetkin oli hyvin harkittuja.

Kesällä oltiin viikon reissulla Samun kanssa Kreikassa joka varattiin muutama vko ennen lähtöä.

Ensi viikon perjantaina mä olen ystäväni Karoliinan kanssa lentokoneessa menossa viettämään tyttöjen viikonloppu matkaa.
(Kerron pian mihin matkaamme ;) )

Ja juu, jo ensi vuoden maaliskuulle ostettiin Helin kanssa kk sitten Finnairin suorat lennot Amsterdamiin joista maksoin 95€.

Oikeasti rahankäyttöni ei kuulu yhtään kenellekään!

 Toki mieheni kanssa ollaan avoimia kaikesta, tietenkin raha-asioista myös ja päätökset tässä perheessä tehdään yhdessä, lähes kaikista asioista.

Vaikka raha-asiamme ei kenellekään kuulukaan, on kyllä aika ärsyttävää kuulla välillä lauseita millä tavalla musta ja meistä puhutaan jos/KUN ne on vielä aivan "vääriä".

Annan yhden vinkin niille kenen mun ja meidän elämäntyyli ärsyttää:

ÄLÄ LUE BLOGIANI JA TULE SEURAAMAAN SITÄ VAIN UTELIAISUUTTASI JOS ET VOI SIETÄÄ MINUA TAI ELÄMÄNTYYLIÄMME.

ANNAN MYÖS VINKIN, ETTÄ MATKOJA PYSTYY TEHDÄ HYVIN EDULLISESTI, KUNHAN VAAN ITSE ON AKTIIVINEN JA KATSOO TARJOUKSIA.

JOS BLOGINI JA TYYLINI EI MIELLYTÄ SINUA, PIDÄ SE OMANA TIETONASI JA ETSI ITSEÄSI MIELLYTTÄVÄ BLOGI TAI HEI, TEE ITSE OMA BLOGISI, VIELÄ PAREMPI.



Onneksi kuitenkin saan suurimmalta osaltani olla rauhassa näiltä älyttömyyksiltä, mutta halusin kertoa teille lukijoilleni jotka aidosti luette, pidätte ja seuraatte blogiani: tämmöistä kuraa saan välillä niskaani..

Mä olen aina ollut esteetikko, visuaalinen, rakastan kaikkea kaunista.

En mä tästä miksikään muutu.

Pidän huolta itsestäni.

Mutta se, että mä olen tietyn tyylinen tai miltä kotimme näyttää, ei se tarkoita, että mä pöyhin täällä sohvatyynyjä kuvitteellisen kotirouvan tavoin päivästä toiseen!


Tai törsään rahaa taukoamatta.
En mä mikään miljonääri ole :D.

Ja eiköhän se ole ihan omista valinnoista ja haluista kiinni mihin jokainen palkkansa laittaa. 

Yksi laittaa sen kurkusta alas, toinen harrastuksiin, kolmas matkailuun, neljäs postimerkkien keräilyyn jne.

Ja jokainen tehköön ja eläköön niin kuin haluaa, ei se ole muilta pois!

Jos mä pidin tänä vuonna yhden viikon lomaa, YHDEN, eiköhän se ole ihan suositeltuakin nauttia välillä sitten lyhyemmistä viikonloppu- tai päiväreissuista!

Se minkälaisessa ympäristössä-kodissa asutaan, ei kerro musta ja meistä yhtään mitään muuta ihmisinä kuin mun ja meidän maun ja tyyliin!

Ei se kerro mitään mitä ollaan sydämeltämme.

Sen verran aito ihminen olen, että uskon kyllä sen tulevan myös teksteistäni läpi, mutta haluan silti muistuttaa, että se mitä kuvia jaan julkisesti ja mitä kerron teksteissäni, ei ole kuin osa, murto-osa elämäämme.

Meidän elämä on perus arkea siinä missä muillakin.

Iloja ja suruja.

Välillä isoja vastoinkäymisiä ja välillä taas isoja onnistumisia ja onnea.

Mä rakastan meidän arkea ja perhettä, ja tulen aina asettamaan sen etusijalle kaikessa.

Tämän tekstin isoin sanoma mitä halusin sanoa on, että meidän elämä on muutakin kuin kauniita kuvia mitä jaan!

Haluan pitää yksityisasiat edelleen yksityisasioina. 

Toivon ja uskon, että suurimmalle osalle kuitenkin teistä ketkä olette blogiani pidempään lukeneet, on kuitenkin jokin aito käsitys minusta ja elämästämme tullut.

Mä en ole ikinä ollut, eikä musta saisi ikinä mitään "lesoilijaa", mutta toki jos tahtoo mut semmoisena nähdä, vain sen pinnan, materiaalin, se ei ole mun ongelma.


"Meidän perhe on rakkaudella rakennettu ja meihin saattaa yhtä hyvin törmätä Ikeassa pussailemassa, kuin itkemässä eläinlääkärillä." 


Ps. Tuo Ikeassa pussailu, se oli hauska "palaute" eräältä vanhalta työkaveriltani joka oli meihin Ikeassa törmännyt.

Sain viestin joka meni näin:

"Moikka, törmäsin teihin Ikeassa, olin tulossa moikkaamaan teitä, mutta en halunnut häiritä vaan ihailin sivusta kun näin miten kiehnäsitte toisissanne ja pussailitte siellä hyllyjen välissä. 
Teissä jos joissain näkyy se aito rakkaus, oli ihanaa nähdä teidät, vaikkette te minua nähneetkään.
-Linda".

Kaikella rakkaudella,

Tiina