sunnuntai 20. elokuuta 2017

Puuhäät - 5v. Hääpäivä
















Ja muutama kuva häistämme, 18.8.2012












Häät ja hääpäivä


Viime perjantaina vietimme Puuhäitä, eli 5v. hääpäivää.


Jo perinteeksi muodostunut hääpäivän vietto Naantalin kylpylässä oli tarkoitus toteuttaa tänäkin vuonna, tänä viikonloppuna, mutta jouduimme ikävä kyllä tehdä muutoksen suunnitelmaan ja jäädä kotiin.

No, oliko se nyt loppupeleissä niin ikävä juttu, no ei!

Toki mielellämme olisimme rentoutuneet kylpylässä, mutta välillä joutuu tehdä niitä muutoksia suunnitelmiin niinkuin olen ennenkin todennut ;).

Kylpylään pääsee koska vaan myöhemminkin!

Viikonloppu on mennyt siis kokonaan kotosalla.
Perjantaina pikainen piipahdus ystävien kanssa Helsingissä, mutta muuten ollaan kotona oltu ja syöty mansikoita :D.

Ja ei mitä tahansa mansikoita vaan itse tehtyjä suklaa-mansikoita ;).

Laatu korvaa määrän, niinhän joku viisas ihminen on joskus sanonut!


Meidän häitä juhlittiin 5v. sitten, kotona. 
Vihkiminen oli kirkossa ja itse hääjuhla kotona.

Vuokrasimme vain pöytä- ja tuoli kaluston, pitopalvelu hoiti paikanpäällä ruuan, Paellaa ja salaatteja & patonkia, ja itse leivoin kaasojen avustuksella hääkakut, sekä yöpurtavat.

Mentiin omalla tyylillä ja juhlat ei olisi paremmin voinut onnistua, päivä oli satumaisen täydellinen jos nyt näin voi sanoa. 

Ystäväni Juulia Peuhkuri ompeli mielettömän kauniin pukuni, joka suunniteltiin yhdessä pihahäihin sopiviksi. Ei pitkää helmaa, ja korkokengätkin vaihtui kirkon ja kuvauksen jälkeen rentoihin varvassandaaleihin.
Meikin tein itse ja perinteistä hääkukkakimppuakaan en hankkinut vaan ostin sen sijasta yhtiä lempikukkiani, Hortensioita.

Osaan siis olla erittäin "vaatimatonkin" ;).
Kynnetkin unohtui muuten hääpäivänä lakata.. 


Toisinaan olen kuullut ihmisten ajattelen minusta, että olen "hienohelma ja pinnallinen". Tuo lause on itseasiassa satuttanut minua, voisiko sanoa syvästikin, koska vaikka tyylini ja makuni on tietynlainen, sydämestäni olen kaikkea muuta kuin hienohelma ja pinnallinen.
Ne on kaksi aivan eri asiaa, olla esteetikko ja tykätä kauniista asioista, ja/tai olla sydämestä hienohelma ja pinnallinen.


Lopuksi vielä huvittuneena pakko kertoa mitä kävi perjantaina :). Kävin itse aamusta ostamassa hääpäivän kunniaksi kimpun kukkia kotiin.
No, mies saapui myöhemmin päivällä töistä kotiin mukanaan täsmälleen sama kimppu, kyllähän siinä hymyt tuli kummallakin kasvoille, hyvin tunnetaan toisemme ;).


Näihin kuviin ja tunnelmiin, kaunista sunnuntai-iltaa <3




Tiinamaria

Style by Tiinamaria Facebookissa ja nyt myös Instassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti