maanantai 12. helmikuuta 2024

Olohuoneessa evakossa

 



















Leonan ja tutin ansiosta säästyttiin pahemmalta vesivahingolta, lattian kuivatukselta ja väliaikaismuutolta.

Nyt kävi kyllä tuuri. Sattumaa tai ei, olen erittäin kiitollinen!!


Meillä oli viime viikolla kotona vähän hässäkkää.


Viime viikon tiistaina Leona heitti tutin sängyn taakse. Kun aloin sitä seinän ja sängyn välistä nostamaan, huomasin että tutti on pienessä vesilammikossa. Ensimmäinen ajatus oli: 

"Vettä, mitä ihmettä, vuotaako meidän ikkuna"?

Kunnes huomattiin että meidän patteriin on syöpynyt reikä ja se tiputtaa vettä lattialle.
Vettä oli lattialla vasta n. puolen desin verran, eli tämä oli vasta tapahtunut. 
Lattia ei edes tästä kärsinyt, saatiin se kuivattua, laitettua patteri äkkiä kiinni ja soitettua huoltomiehelle. Huoltomies saapui nopeasti tarkastamaan tilanteen ja hän tilasi putkimiehen. Putkimies tuli sitten jo keskiviikkona katsomaan tilanteen ja tilasi uuden patterin.

Vanhempani tulivat apuun niin siirrettiin meidän sängyt olkkariin ja olkkarista ruokapöytä makkariin. 
Koska patteri suljettiin ja ulkona oli juuri kovat pakkaset, meni makkari niin nopeasti kylmäksi ettei siellä olisi voinut nukkua.

Perjantaina saatiin uusi patteri ja putkimies paikalle. 

Heli tuli meillä juuri tällöin samaa aikaa käymään ja lähdettiin evakkoon lounaalle läheiseen Thaimaalaiseen ravintolaan.

Uusi patteri on seinässä ja koti taas lämmin.
Siirrettiin huonekalut takas omille paikoilleen, mutta sitä ennen tein suursiivouksen makkariin.

Kuivamoppasin seinät ja katon pariin otteeseen, (Pölyn määrä on ihan hurja mitä näihin kertyy!)
Imuroin, pyyhin vaatekaapin päältä pölyt, pesin lattian ja pesin sisäikkunat.

Oli niin huippua kun sain pestyä kunnolla koko huoneen. 


Meillä kävi kyllä niin iso tuuri että tämä kaikki meni näin. 
Tämä olisi voinut olla niin iso vesivahinko missä oltaisiin kuivattu meidän lattioita ja kellaria. Lattiat olisi mennyt vaihtoon ja oltaisiin jouduttu muuttaa remontin alta pois väliaikaisesti. Huh.


Olohuoneessa on vielä vanha patteri, se on onneksi niin näkyvillä että huomataan kyllä heti jos se alkaa vettä tiputtamaan.

Keittiön patteri on vaihdettu aikoinaan, n. 15v. sitten putkiremontin yhteydessä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Oltiin vähän niinkuin pikku retkellä :).






Tiina






Facebook
Instagram















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti