sunnuntai 22. lokakuuta 2023

Viikonloppua

 






















No olipa ihana viikonloppu <3.

Nähtiin todella paljon ystäviä yhden viikonlopun aikana jos perjantaikin lasketaan mukaan :).
Ja tässä tapauksessa lasketaan ;).


Perjantaina Emilia oli meillä kyläilemässä päivällä ja me puolestamme mentiin perjantai-iltana sitten vielä Annikalle kylään.


Lauantaina Leona täytti 4kk ja askarreltiin koko perhe tekemällä Leonan jaloista sormivärillä kuvia paperille <3.

Mua itseasiassa vähän harmittaa ettei tehty tätä aiemmin, silloin kun Leona syntyi kun hänen jalat olivat todella pikkuiset. 
No, ompa meillä nyt hänen 4kk jalat ikuistettuna.


Innostuin myös pari rannekorua helmistä pujottamaan.


Lauantai-iltana Karoliinan perhe tuli vielä vähän extempore meille iltaa viettämään.


Tänään sunnuntaina me oltiin sitten taas ystäväni Julian tytön 8v. synttäreillä.
Julian luvalla sain julkaista muutaman kuvan heidän kotoota synttäreiltä. Ihanat synttärit ja niin herkulliset tarjoilut <3. Plus aivan super kaunis koti <3.


Mekkoja on puettu urakalla päälle tänä viikonloppuna :). Leonan balleriinat oli "viisi numeroa" liian isot tänään, mutta pysyivät jalassa :D.



Tämmöinen ihana "hulina" viikonloppu siis ollut täällä.

Mummi ja vaarikin piipahti tänään vielä pikaisesti meillä illalla.


Mä leivoin vielä illalla tänään sämpylöitä ja nyt saadaankin käydä nukkumaan ihanassa sämpylän tuoksussa.


Hyvää yötä <3.





Tiina





Facebook
Instagram
























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti