perjantai 13. lokakuuta 2023

Kurpitsaviikot Salossa

 























































Käytiin tänään päiväretkellä Salossa :).


Samulla oli vapaapäivä niin lähdettiin jo aamupäivällä Saloon jossa tapasimme vanhempani ja käytiin ensin yhdessä lounaalla.


Lounaan jälkeen suuntasimme Kurpitsaviikoille.

Jätettiin autot Halikon kirkon pihalle ja käveltiin siitä kurpitsa "tapahtumapaikalle".

Ja kylläpä siihen oli panostettu upealla tavalla. Toinen toistaan upeampia kaiverrettuja kurpitsoja mitä erilaisimmilla ilmeillä.

Voin vaan kuvitella miltä siellä näyttää illalla kun on pimeää ja kaikissa kurpitsoissa on kynttilät sisällä palamassa.

Kynttilöitä sytytettiin parhaillaan palamaan kurpitsojen sisälle, mutta sen verran valoisaa oli vielä kun siellä olimme niin me emme päässeet tätä upeutta pimeässä näkemään.


Mutta todella upeasti oli kyllä tämä alue toteutettu.


Vanhemmillani oli tänään 44-vuotis hääpäivä ja saatiin heistä hauska hääpäivän kuva haamu-morsiusparin kanssa :).

Todella kiva päiväretki oli meillä!



Meidän mökiltä ajaa Saloon n. puoli tuntia ja vanhempani tulivat Saloon mökiltä, jonne sitten illan päätteeksi menimme kaikki.


Me mentiin laittamaan meidän mökki talvikuntoon. Vanhempani katsoivat Leonaa sen hetken niin saatiin Samun kanssa laittaa hihat heilumaan ja mökki talvikuntoon ensi vuotta odottamaan.


Nyt toivotan teille hyvää yötä ja ihanaa viikonloppua <3.






Tiina






Facebook
Instagram

















 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti