sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Kevätsiivous










Aurinkoista sunnuntaita meiltä :).


Viikko vierähti töiden parissa ja viikonloppuna ollaan mm. tehty pientä kevätsiivousta kotona, pesty paksumpia talvitakkeja varastoon odottamaan ensi talvea, kuin myös tehty talvikenkien kanssa sama juttu. Talvikengät säilytykseen ja kevätkengät esille.

Myös Iineksen paksuimmat talvipuvut pääsi säilytykseen. 


Koska meidän tämän hetkiset säilytystilat ovat hyvin rajalliset, eikä meillä ole varastossa tilaa naulakolle johon roikkuvat takit voisi ripustaa, käytiin Ikeasta ostamassa säilytyspussi mihin olen nyt pesun jälkeen talvitakkeja pakannut.

Samalla ostettiin pääsiäistavaroille läpinäkyvä muovinen säilytyslaatikko. Nämä tavarat oli muuton jäljiltä vaan yhdessä paperikassissa joten nyt niilläkin on ilmatiivis laatikko varastoon vietäväksi.


Iineksen lempi panda lelu oli jo niin rikki ja pesussa kone alkoi täyttymään vanusta joten uusi panda napattiin samalla mukaan. 


Tänään on ollut ihan mielettömän kaunis keväinen ilma. Aurinko paistaa, taivas on sininen ja linnut laulaa. Toista oli muutama päivä taaksepäin. Kumisaappaat ja veden ja tuulen pitävä goretex-takki tuli tarpeeseen vielä eilenkin.


Ihan vielä ei kesäkenkiä pääse käyttämään, mutta jospa siihen ei kauaa menisi. Tosin, mä en tiedä mihin saadaan meidän kesäkengät mahtumaan. Vaikka talvikengät karsittiin pois ja jäljelle jäi muutamat kummankin ns. kevätkengät, meidän tilat ovat kyllä niin rajalliset, että aina ei edes karsiminen ja järjestely auta :D.



Tilasin viikko sitten Chhatwal & Jonssonin Ikat Kerala, Pinkin tyynynpäällisen. Se tuli jo torstaina ja päätyi nyt makkariin. Väri oli livenä huomattavan paljon persikampi kuin kunnon vaaleanpunainen mitä myyntikuvissa oli. Soitin jo ja varmistin ollaanko saatu vahingossa väärän värinen tyynynpäällinen, mutta ihan oikea oli. Väri kuulemma livenä on huomattavan paljon persikampi kuin kaikissa kuvissa. No, ei se mitään, kaunis on tämäkin ja kerta kuvissa olevaa vaaleanpunaista ei ole olemassa, vaan väri on tämä, päätettiin kyllä pitää se. Näiden tyynynpäällisissä värit ovat olleet aina sitä mitä kuvissakin, mutta tämä ei nyt kyllä ihan vastannut myyntikuvia.

Se ei tosiaan haittaa, nätti on tämäkin :).



Ensi viikon kalenteri näyttää taas hyvin täydeltä. Töiden lisäksi mulla on niin lääkäri käyntiä, hierontaa kuin elämäni ensimmäinen aika Akupunktioon. Viikonlopuksi täytyy leipoa myös synttäreitäni varten. Eli kiirettä pitää.

Huomenna saadaan parvekekalusteet joten parvekkeen pesu ja kalusteiden asennus olisi myös edessä. 


Ihanaa iltaa kaikille, nyt aion mennä hetkeksi makaamaan piikkimatolle ja rentoutua :). 




Tiina



Facebook

Instagram




4 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia! Itsekin pitäisi aloitella kevätsiivousta täällä Rovaniemellä. Tosin täällä pohjoisessa vielä jonkun aikaa taitaa olla talvitakit ja talvikengät tarpeen. Mutta eiköhän se kevät sieltä pian tule. Olen kyllä miettinyt pitäisikö palkata siivouspalvelu hoitamaan ikkunoiden pesu, kun itselläni on hieman selkäongelmia.

    VastaaPoista
  2. Hei :), ja kiitos paljon, myös kommentin jättämisestä! Totta, teillä varmasti vielä lunta. Meillä lumet ovat nyt täysin sulaneet. Olehan nyt varovainen selän kanssa ja pyydä ihmeessä apuvoimia siivoukseen. Ihanaa kevään odotusta <3. - Tiina

    VastaaPoista
  3. Kevätsiivous on aina kevään ensi merkkejä! Itse lupailin mennä auttelemaan siskoni uuden toimiston toimistosiivouksessa täällä Helsingissä viikonloppuna. Jos sen jälkeen innostuisi aloittamaan omankin kämpän siistimisen, ainakin lämpimimmät talvivaatteet joutaa jo säilöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jaana, kiitos kun jätit kommentin <3.
      No näin on :). Ikkunoiden ja parvekkeen pesu meillä vielä edessä lähipäivinä. Iloisia siivous hetkiä teille toimistolle sekä kotiin! Aurinkoista päivää :).
      -Tiina

      Poista