sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Viikonlopun kotoilutunnelmia
























*KAHVIKAVERI - KIVU kahvi
HAPPYDOGGIE - Tiipii


Olipahan kuvapläjäys :).

Meidän viikonloppu näytti tältä. Pari kuvaa oli viime viikolta, mutta muuten kuvat olivat viikonlopulta.
Kotoota sekä meidän kotikulmilta lenkkipolulta.

Eilistä Alppiruusupuistoretkeä lukuunottamatta koko viikonloppu on mennyt kotosalla.

Pitkät & rauhalliset aamut yhdessä, ulkoilua, vähän herkuttelua - kotoilua parhaimmillaan <3.


Me ei oltu ainoat ketkä otti lungisti ja nautti eilisestä auringonpaisteesta. 
Menin hetkeksi terassilta sisälle käymään ja kun palasin oli meidän Pontus-ponteva kiivennyt tuolin kautta terassin pöydälle. :D
Hälle ei selkeästi riittänyt auringonpaiste terassilla vaan piti päästä sitä vieläkin lähemmäs.
Totaalinen naurunpurskahdus tuli ja miten onnelliselta voikaan koira näyttää. Onnellisesta ilmeestä huolimatta Pontus joutui kyllä takas maanpinnalle köllöttelemään.


Kesäkuu on siinä vaiheessa, että Juhannus on jo ensi viikolla, sitä odotellessa.

Ihanaa iltaa!

*saatu blogiyhteistyön kautta


Tiinamaria
(Style by Tiinamaria IG & FB)


lauantai 17. kesäkuuta 2017

Puunhalaajat



















Tänään käytiin....halailemassa puita niinkuin kuvista näkyy :D.


Alppiruusupuisto Haagassa - siellä me käytiin tänään kera perheen ja ystävien.


Tänään oli ihan mieletön sää ja me piipahdettiin Helsingissä ihailemassa tätä kuvankaunista kukkapuistoa.

Mä olen käynyt tuolla kerran aikaisemmin vuosia sitten ja silloin puisto oli vielä paljon pienempi.
Nyt oli vähintään kaksinkertainen siihen verrattuna minkälaisena mä olin sen aikaisemmin nähnyt.

Niin mielettömän kaunis puisto hauskoine pienine kujineen.

Nyt kaikki kukat oli parhaimmillaan eli käytiin täysin oikeaan ajankohtaan. Ehdottomasti kannattaa käydä joskus!


....ja sitten....

Mä saan aika-ajoin teiltä viestejä, että miten voin-/ jaksan (sairauteni kanssa)?

Totuushan on se, että toiset päivät ovat mulla sairauteni takia todella paljon huonompia ja toiset taas parempia.
Kotiin en kuitenkaan suostu jäädä "makaamaan" vaan tykkään todella paljon niinä hyvinä päivinä ulkoilla ja liikkua. Elää niin normaalia elämää kun tässä tilanteessa vaan voi! 

Tykkään todella paljon liikkua luonnossa ja lenkkeilen aina hyvinä päivinä, se on ihan mun juttu :).
Välillä toki ajetaan pidemmälle johonkin luonnonpuistoon "hikilenkki" ajatuksella, mutta taas välillä, niinkuin tänään tallustettiin rauhalliseen tahtiin ja pysähdyttiin välillä ystäväni lapsen kanssa halailemaan puita :).

Meillä oli todella hauskaa!


Lähimmille ystäville olen nauranut monesti, että mun omilta fb-sivuilta näkee hyvin oonko miten kipeä. Jos ei tule ainuttakaan päivitystä niin silloin tietää, että olen todella kipeä. Se vaikuttaa niin kokovaltaisesti niin kroppaan kuin mieleenkin ja silloin en ole se aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä niinkuin normisti, supersosiaalinen ihminen kun olen ;).

"Opetteluahan" tämä elämä muutenkin vielä on. En mä ole vieläkään tähän tottunut, että käteni ei toimi niinkuin ennen. En tiedä monta vuotta vielä tarvitaan jotta mun pää ymmärtää, että kädet on nyt erilaiset kuin mihin synnyin ja minkä kanssa elin 30 vuotta.

Neljä vuotta kohta mennyt enkä mä edelleenkään ole sinut tämän kanssa. Tämä vaatii jatkuvaa ponnistelua arjessa. Leikkauksia en usko nyt hetkeen tulevan, no johan nämä räpylät on kuudesti tässä muutaman vuoden sisällä leikattu joten hyvä niin.
Ei ole viikkoa kun en lääkärissä tai kuntoutuksissa kävisi. Välillä kertoja on kolmekin viikossa. 
Mutta niinkuin mun osasta kirjoituksista näkyy niin mä elän myös "täysillä".
Niin täysillä kun pystyn!


Saatan toistaa itseäni, mutta mun sielu on väärässä kropassa!

Mä koen, että musta olisi todella paljon muuhunkin kuin mihin nyt pystyn. Ja se on varmastikin se asia minkä kanssa mä jatkuvasti taistelen.

Mutta mä olen pippurinen, sinnikäs ihminen.
Haluisin lopettaa tämän jatkuvan taistelun (ja vastatuuleen tarpomisen) terveyden kanssa, mutta ikäväkyllä se ei näytä olevan vielä ainakaan mahdollista, jos ikinä. 

Olen saanut pari viikkoa sitten lisää huonoja uutisia kun mulla todettiin uusi sairaus, Fibromyalgia. pehmytkudosreuma.
Tämä on puhjennut mulla tämän käsisairauden jälkeen. Siihen ei nyt mennä sen enempää, mutta tämä toki tuo vähän lisähaasteita vielä arkeen.
(Tämän diagnoosin jälkeen oli kyllä olo, että eikö mikään riitä!?)

Mutta edelleen, mä olen sinnikäs tyyppi niinkuin näkyy :).


"Mä halailen nyt puita ja nautin elämän erittäin pienistäkin asioista."

<3

Nyt mä käperryn miehen kainaloon ja nautin siitä!


Hyvää yötä, pus!



Tiinamaria
(Style by Tiinamaria, FB & IG)

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kahvikaveri





















Aurinkoista perjantaita :).

Nyt päästään takaisin mun eilisen päivän tunnelmiin ja uuden yhteistyökumppanin luokse.

Eli, sain kutsun Töölööseen kahvien ja kahvikoneiden erikoisliikkeeseen.

Tämä kutsu oli erittäin tervetullut ja tuli hyvään ajankohtaan. 
Mähän olen alkanut vasta viime vuonna juomaan kahvia. 33 vuotta siinä meni kun meikäläinen hörppäsi ensimmäiset kahvit.
Kahvi ei ole mulle sama niinkuin esimerkiksi miehelleni kuka juo kahvia mukitolkulla päivittäin.
Mulle kahvi on (ainakin vielä) semmoinen fiilistelyjuoma. Sama pätee muhun teen kanssa. Sitäkin juon vaan "fiilistelynä", mutta syksyllä ja talvisaikaan ehkä myös enemmänkin kuin vain fiilistelyn vuoksi.

Koska mikään kahvinjuoja en ole pitkään ollut, enhän mä tiennyt kahvista mitään - ennen eilistä. Muutakun sen perus Pauligin Presidentin mitä kannan miehelleni kaupasta :D.

No nyt alkaa meidän perheessä uusi aikakausi ja Presidentin kaveriksi tulee Kahvikaverin laajasta kahvi- ja tee valikoimasta meidän käyttöön uusia tuttavuuksia.
Saas nähdä mistä kahvista meille tulee se lemppari "fiilistely-" ja "arkikahvi".

<3

Mä olen tästä kunniasta todella otettu ja kiitollinen, niin täydelliseen hetkeen tuli tämä!


Sain eilen maistella niin eri kahveja kun kaakaotakin, kyllä maistui.
Jännityksellä odotan tuleeko tästä mulle päivittäinen tapa ja kohta me ollaan kahvin suurkuluttajia, heh.

Mieheni oli tästä myös kahvinjuojana innoissaan ja toivon, että tästä mun uudesta kuviosta on teillekkin jatkossa hyötyä ;).


Kahvikaverista vähän enemmän, lyhyesti:


-Suomen ensimmäinen myymälä avattu toukokuussa 2017 
(verkkokauppa toiminut tätä ennen)

-Kahvikaverin Suomen tällä hetkellä ainoa liike sijaitsee Töölöössä, Ruusulankadulla.

-Valikoimissa saman katon alta erittäin laaja valikoima kahvikoneita ja heidän verkkokaupassaan myös paljon muita malleja.

-Myymälässä laaja valikoima kahveja, teetä ja "varusteita".

-Erittäin ystävällisestä ja ammattitaitoisesta palvelusta iso plussa!



Se mikä tästä jäi itselle päällimmäiseksi ehkä mieleen on se, että kuinka hienoa on kun tämmöinen valikoima löytyy yhden katon alta. Mikäli kahvikonetta mielii kotiin tai työpaikalle niin ei tarvitse juosta monessa eri paikkaa katsomassa malleja kun ne löytää saman katon alta.
Ja saa varmasti kunnon opastuksen tuotteelle.

Mua alkoi kiinnostaa nyt eilisen jälkeen kunnon papukahvi. Itse jauhettu papukahvi.
Mä olen selkeästi tämän asian suhteen ollut ihan fossiili. Sehän on kahvikulttuurin "suurin trendi", kahvipavut, itse tehty erikoiskahvi, kunnollinen kahvikone jne.

Todellista arjen luxusta!


Kiitos Kahvikaverille tästä kaveruudesta :)



Luvassa pian ARVONTA facebookin puolella asiaan liittyen ;).


Ihanaa viikonloppua!



Tiinamaria
(Style by Tiinamaria, FB & IG)