Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkattu matto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkattu matto. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. marraskuuta 2016

Joulukuusen matto (itse tehty)








Jouluun ei ole kuin pari kk aikaa ja tässä olisi idea joulukuusen alusmattoon minkä olen itse tehnyt.

Itse en ole löytänyt mieluista joulukuusen alusmattoa. Ehkäpä siksi, että oma maku ja tyyli on niin hillitty. Vaikka itse kuusi olisikin todella koristeltu saa matto omasta mielestä olla yksinkertainen.

Tämä virkattu matto nyt on ehkä maailman yksinkertaisin toteuttaa. Trikookuteella kokoajan samaa silmukkaa :).

Toinen idea mielestäni voisi olla muuten suht samanlainen, mutta laittaisi kolme nappia ja napinlävet, ns. "puettava" malli. Esim, puunapit sopisivat hyvin :).

Matto nyt olisi varmasti nätti muunkin värisenä tai miksi ei vaikka raidallisena. Skandinaavisen tyylin kotiin vaikka mustavalkoraidallinen :).

Vastaavan maton saa jokainen varmasti tehtyä oman maun mukaiseksi! Lankoja ja värejä on maailma pullollaan. Ja sitten antaa vaan oman mielikuvituksen juosta!

Taitavampi neuloja kutoo vaikka lettipunoksilla, mutta yksivärinen esim. harmaa jollain paksummalla villalangallakin tehty matto olisi varmasti todella kaunis!
Voi, semmoiseen tulikin itsellä nyt "himo" :D.

Kaivan joulutavaroista esiin vielä kalenterin minkä olen myös joskus tehnyt - jos joku kaipaa semmoiseen vinkkiä niin pysyhän kuulolla :).


Hauskaa viikonloppua!



Tiinamaria

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Virkattuja lahjoja pikkuväelle












Vaikka itsellä ei lapsia olekkaan niin lähipiirissä niitä on paljon ja lastenkutsuilla tulee käytyä "tämän tästä" :).
Tässä oli joitain virkkaamiani lahjoja.
Nukkekotiin ja (esim.) barbileikkeihin mattoja, koreja, sänkyjä jne., sekä muutamat kananmunat on tullut myös tehtyä :).
Todella helppoja ja nopeita tehdä ja lahjansaajat ovat tykänneet kovasti.

Eli mikäli virkkaus ei ole ennestään tuttua ja tekee mieli kokeilla niin ei muuta kun lankakaupoille ;). Itse virkkaan vaan oman pään mukaan - teen sitä mitä osaan ilman ohjeita.
Nopeasti oppii kun alkaa vaan kokeilemaan :).


Leppoisaa sunnuntai-iltaa ja koukuttavia hetkiä ;).



Tiinamaria

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Väriläiskiä sisustukseen

















Muutama idea värikkäistä taiteiluistani :).

Nyt kun vietän tämmöistä "lapsiviikkoa" niin ajattelin laittaa välissä kuvia virkkailuistani.

Lahjaksi näistä on suurinosa mennyt, mutta mustekala ja yksi kori jäi kotiin hoitolapsia ja pieniä kyläilijöitä viihdyttämään :).

Oman pään ohjeilla tehty eli valitettavasti ohjeita ei näihin ole antaa. Kaikki kuitenkin todella helppoja aloittelijankin tehdä.
Trikookuteesta on kaikki muut tehty paitsi kuvissa ensimmäisenä oleva laukku.

Näitä oli kiva tehdä ja leikkiä väreillä :). Kotiin kun olen tehnyt lähinnä valkoisesta, harmaasta ja mustasta.


Värikästä päivää <3



Tiinamaria






perjantai 17. kesäkuuta 2016

Itsetehtyjä mattoja. Kotiin ja lahjaksi..













Sellaisia mattoja olen mm. virkannut kotiin ja lahjaksi.

Taas oman pään ohjeilla ja virheitä ja kuprujakin varmasti löytyy, mutta nämä ovat olleet tällaisia "harjoitusversioita" :).

Eli vaikka et olisi koskaan virkannut aiemmin ja mieli tekisi kokeilla niin kannustan kyllä kokeilemaan :). Varoitan samalla, että saatat jäädä koukkuun ;).

Näitä mattoja tehdessä opettelin lähinnä eri "pintoja" ja malleja.
Koska en osaa lukea mitään ohjeita niin teen kaikki oman pään mukaan.
Riittää kun miellyttää omaa silmää :).

Se on perjantai taas joten ihanaa viikonloppua! Meillä sataa vettä, mutta en anna sen latistaa tunnelmaa :).



Tiinamaria