Näytetään tekstit, joissa on tunniste uuden vuoden kakku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uuden vuoden kakku. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. tammikuuta 2018

Uusi vuosi















Vielä kerran,

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2018 <3.



Tässä oli viime vuoden viimeiset kuvat, tunnelmat uuden vuoden aatolta.

Kotona olimme ystävien kera. Syötiin perinteiseen tapaan tortilloja ja raketit käytiin katsomassa ihan isolla kirkolla.


Meillä ei koirat korviaan nosta (onneksi) raketeista. Se mitä naapurustossa illan aikana raketteja paukuteltiin, ei meillä koirat edes asentoaan vaihtanut. 
Ei siis tarvinnut jäädä kotiin vuoden vaihtumisen ajaksi koiravahdiksi vaan lähdimme katsomaan Helsingin rakettitarjontaa. Eipä ollut tänä vuonna muuten Tuomiokirkolla yhtään samanlaista pauketta mitä aikaisempina vuosina on joskus ollut. Nyt näytti, että raketit lähetettiin "talon takaa", kauppatorin puolelta. Ihmisiä kyllä oli paljon kirkolla..

Ensi vuonna siis ehkä Espan puolelle ;).


On kyllä ihana olo kun vuosi vaihtui, jotenkin aina "uuden alku". Tästä mennään kohti talvea ja kevättä, valoisampaa aikaa, I H A N A A.

Tälle vuodelle on jo suunnitelmia ja haaveita, niin yksityisen elämän puolella, kuin bloginkin. 

Näistä lisää ensi postauksessa!


Valoisaa päivää.




Tiinamaria
Style by Tiinamaria Facebookissa ja nyt myös Instassa




lauantai 31. joulukuuta 2016

Hyvää uutta vuotta
















Shampanja on kylmässä ja koti alkaa olla valmis uuden vuoden ja vieraiden vastaanottoon :).

Mitä tarjoan vieraille kakun lisäksi nähdään huomenna.

Koristelut ja "kattaus" on valmiit!

Vielä pikasiivous ja sitten mä alan valmistautumaan.

Hyvä tässä vaiheessa miettiä, M I T Ä   M Ä   L A I T A N   P Ä Ä L L E  ??

Mä en tiedä pitäiskö mun jopa vähän olla huolissaan kun oon ottanut nyt jonkin aikaa näin ihmeen lungisti. Tää ei ole mua yhtään. Vasta eilen mietin nämä koristelujutut ja vieraat saapuvat n. 3 h päästä ja mä en tiedä edes mitä laitan päälle, heheh :).

Onko mulla edes sukkahousuja kaapissa jos päädyn mekkoon :D?? Erittäin hyvä kysymys!

Mutta jotta mulla on jotain päälläkin kun vieraat saapuvat niin nyt alan toimimaan!

Oikein ihanaa ja rauhallista uuden vuoden aatto iltaa!


<3



Tiinamaria